Kanadansuomalaisen Shayla Sipilän johtama kuoro Brittiläisestä Kolumbiasta New Yorkin Carnegie Halliin

Kuorossa on tällä hetkellä 19 laulajaa. Heistä 17 on lähdössä Shayla Sipilän mukaan ikimuistoiselle matkalle New Yorkiin. Kuoro on järjestänyt varainkeräyskonsertteja ja aloittanut GoFundMe-kampanjan kerätäkseen kokoon matkaan tarvittavat varat.

Kun Kirsti (os. Kivelä) ja Reino Sipilä saapuivat unelmineen Kanadaan 1950-luvun alkupuolella perheeseen kuului kaksi nuorta poikaa. Kanadassa perhe kasvoi pian tytöllä ja muutaman vuoden kuluttua vielä kolmannella pojalla.
Noin 4-5-vuotiaana Shayla-tyttö ihastui isoveljensä syntymäpäivälahjaksi saamaan pianoon. Lahjakkuutta tyttö osoitti siinä määrin, että äiti kannusti ja toivoi tytöstä konserttipianistia. “Konsertteja” tyttö antoikin, sillä hän esiintyi nuorena vanhempiensa omistaman Port Severnissä sijainneen Sipilä’s Shellin huoltoaseman ravintolassa laulaen ja pianoa soittaen.
Taskurahoja esiintymisellään ansainnut Shayla ei olekaan sukunsa ainoa ”ravintolapianisti”, vaan aikoinaan isän puoleisen suvun kuuluisa esi-isä, Uuno Klami, ansaitsi Helsingin musiikkiopistossa opiskellessaan lisätuloja toimimalla kahvila- ja elokuvapianistina.
Shayla alkoi säveltämään ja sanoittamaan omia lauluja teini-iässä ja julkaisi parikymppisenä jopa levyn. Urkuja hän alkoi soittamaan 13-vuotiaana.
Vuosia Shayla opetti myös pianon ja kitaran soittoa sekä laulua. Myöhemmin hän alkoi säveltämään pelkästään kuoromusiikkia, jonka saralla hän on saanut tunnustusta muun muassa Torontossa vuonna 2009. Shaylan säveltämä laulu Emmanuel oli osana Pax Christi Choral's Fanfare Of Canadian Hymns and the Great Canadian Composers Competitionia, johon oli valittu mukaan 17:n kanadalaisen säveltäjän teoksia. Hänen teoksensa sijoittui neljänneksi.
Elämä johdatteli Shaylan Pentictoniin, Brittiläiseen Kolumbiaan. Siellä hän on toiminut Our Redeemer Lutheran Churchin kuoron johtajana kahdeksatta vuotta. Shaylalla on tapana laittaa kuoron esityksiä youtubeen seurakuntalaisten ja muidenkin iloksi. Sieltä myös säveltäjä Joseph Martin, jonka kappaleita kuoro esittää paljon, heidät löysi.
Noin viisikymmentä vuotta sitten alkunsa saanut kuoro sai kutsun tulla laulamaan A Winter Rose: The Holiday Music of Martin & Haynes -konserttiin, joka saa ensiesityksensä New Yorkissa Carnegie Hallissa 26. marraskuuta 2018. Konsertissa, jonka sen säveltäjät tulevat myös johtamaan, tulee esiintymään kanadalaisen kuoron lisäksi kahdeksan muuta kuoroa.
Shayla kertoo kuorolaisten ja itsensä lisäksi tilaisuudesta olevan erityisen innostunut hänen äitinsä. Esityspäivä sattuu myös olemaan Kirsti Sipilän 90-vuotispäivä. ”Parempaa syntymäpäivä lahjaa ei voisi saada”, Shayla kertoo äitinsä todenneen ja samalla hän lähettää äidille kiitokset rakkauden musiikkiin aloittaneista pianotunneista ja kaikesta kannustuksesta.
Vaikka Kirstin terveys ei enää matkaa Brantfordista New Yorkiin sallikaan, on ylpeä äiti hengessä mukana.

Teksti: Liisa Qureshi
Kuva: Shayla Sipilän arkisto