Opettaja yksin ei takaa ensiluokkaista opetusta

Pasi Sahlberg on parhaillaan Harvardin yliopiston vierailevana professorina. Kuva: Gary Beechey.

Kansainvälinen kiinnostus suomalaista koulutusjärjestelmää kohtaan on viime vuosina vienyt professori Pasi Sahlbergia ympäri maailmaa. Torontoon hänet oli kutsuttu vuotuisen R.W.B. Jackson -luennon puhujaksi.

Suomalainen koulutus kiinnostaa, koska Suomen sijoittuminen kansainvälisen PISA-tutkimuksen kärkisijoille on herättänyt huomiota 2000-luvulta lähtien. PISA-tutkimuksella mitataan 15-vuotiaiden koulutaitoja eri maissa.

Pääsiäistä edeltävällä viikolla Sahlberg oli kutsuttu Toronton yliopiston kasvatustieteellisen tiedekunnan vieraaksi ja vuotuisen R.W.B. Jackson -luennon puhujaksi. Sahlberg luennoi otsikolla: Why the quality of Finland's education system can exceed the quality of its teachers. Luentoa oli kuuntelemassa noin 400 henkeä.

Sahlberg on parhaillaan vierailevana professorina Harvardin yliopiston kasvatustieteellisessä tiedekunnassa. Hän on koulutukseltaan luokanopettaja ja keskittynyt urallaan kansainväliseen koulutuspolitiikkaan sekä koulutuksen ja opetuksen kehittämiseen eri puolilla maailmaa.

Köyhyys tai kotiolot vaikuttavat oppimiseen

Opetuksen laatu kouluissa ja koulutusjärjestelmän kehittäminen ovat maailmanlaajuisia huolenaiheita. Sahlbergin mukaan liian usein ajatellaan, että riittää kun käännytään opettajien puoleen ja houkutellaan opettajakoulutettaviksi yhä pätevämpiä opiskelijoita.

Luentonsa aikana hän esitti, ettei opettajien koulutuksen ja osaamisen lisääminen yksin riitä parantamaan oppilaiden oppimistuloksia. Opettajat yksin eivät esimerkiksi pysty vaikuttamaan oppimista vaikeuttaviin sosiaalisiin ja yhteiskunnallisiin tekijöihin, kuten köyhyyteen tai siihen, millaista tukea oppilaat saavat kotona, ja millaisen mielikuvan vanhemmat antavat koulutuksen tärkeydestä.

Hänen mukaansa suomalaisen koulutusjärjestelmän menestys on enemmän kuin korkeasti koulutettujen opettajien summa. Hyvä koulutusjärjestelmä syntyy yhteistyössä opettajien, valtion ja kotien kanssa.

Peruskoulutuksen kärkimaita Suomen lisäksi ovat Etelä-Korea, Japani, Viro ja Kanada.

Teksti: Miina Sillanpää

Lue juttu kokonaisuudessaan Kanadan Sanomista, numerosta #19 / 6.5.2014.

Views: 229

Comment

You need to be a member of finnishcanadian.com to add comments!

Join finnishcanadian.com

Events

Videos

  • Add Videos
  • View All

Forum

FinnGoods Introduction 1 Reply

With so many new followers here on Social Media, we would love to (re)introduce ourselves!FinnGoods is a family operated small business (est. 2012) located in Langley BC, Canada. We were both born…Continue

Tags: Marimekko, Arabia, Iittala

Started by FinnGoods Sales in Buy, Sell & Trade. Last reply by FinnGoods Sales Mar 16.

Occupational therapy work practise 1 Reply

Hi everyone! Is there possibly any occupational therapists here who work in Canada? Or do you know one? I'm an occupational therapy student looking for a work practise place from Canada.

Started by Eveliina in Miscellaneous. Last reply by Kanadan Sanomat Sep 13, 2023.

Bringing a piece of Finland to North America – The FinnGoods Story 1 Reply

With so many new followers here on Social Media, we would love to introduce ourselves!FinnGoods is a family operated small business (est. 2012) located in Langley BC, Canada. We were both born and…Continue

Tags: Kahvi, Licorice, Varrasleipä, Finntoast, Halva

Started by FinnGoods Sales in Buy, Sell & Trade. Last reply by FinnGoods Sales May 28, 2022.

Family

Genealogy going on with me. I'm looking for information about a person: Name: Jenny Ojalehto Luonua. b.10 Jun 1903. Pennsylvania. Parents: Herman Luonua and Maria Rapinoja Luonua.Continue

Started by Jouni Salminen in Miscellaneous May 29, 2021.

© 2024   Created by Kanadan Sanomat.   Powered by

Badges  |  Report an Issue  |  Terms of Service