Petri Laaksonen aloitti Kanadan-kiertueensa koskettavalla kirkkokonsertilla


Aurinko paistoi Agricolan kirkon ikkunoista sisään, kun satapäinen yleisö oli kerääntynyt odottamaan säveltäjä-laulaja Petri Laaksosen kaikkien aikojen ensimmäisen Kanadan konsertin alkua. Pitkän uran tehnyt Laaksonen on Suomi 100 -juhlavuoden lisensoitu taiteilija, ja Suomi 100 Finland -projektin lisäksi kiertueen mahdollistivat Suomi-Seura ja Kanadan Suomi-konferenssi.

Laaksosen kanssa samalta paikkakunnalta Sauvosta kotoisin oleva Pirkko Shalden esitteli artistin yleisölle. Hän kertoi Laaksosen olleen jo lapsitähti kansakoulussa, ja miten hän jo lukioaikoina tuurasi musiikinopettajaa sairastapauksissa.

Shalden oli tavannut kotikunnasta tutun Laaksosen pitkästä aikaa kirkkokonsertissa Sastamalassa vuonna 2015, jossa hän oli kysynyt, olisiko Laaksonen kiinnostunut esiintymään jonain päivänä Kanadassa.

”Keskustelun lopputuloksena oli se, että nyt Petri on täällä ja odotamme kaikki Petrin konsertin alkua”, Shalden summasi.

Hyväntuulinen Laaksonen esittäytyi yleisölle suomeksi ja englanniksi. Konsertin jälkeen Laaksonen myönsi, ettei hän normaalisti jännitä esiintymisiä, mutta englanniksi puhuminen oli hänelle uusi haaste. Laaksonen kuitenkin nauratti yleisöä heti ensimmäisestä puheenvuorosta alkaen ja aktiivinen yleisö auttoi laulajaa unohtuneiden englanninkielisten sanojen löytämisessä.

Pianolla laulujaan säestänyt Laaksonen avasi konsertin voimakkaalla tulkinnalla Rakastan tätä maata -kappaleesta. Laulaja piti lähes jokaisen kappaleen välillä pienen puheen, joissa hän kertoi kappaleiden taustasta ja siten johdatteli konsertin kulkua väkevästä tunnekokemuksesta toiseen.

Lue koko juttu Kanadan Sanomien numerosta 17/2017.

Teksti ja kuva: Saana Ihamäki

Views: 138

Comment

You need to be a member of finnishcanadian.com to add comments!

Join finnishcanadian.com

Events

Videos

  • Add Videos
  • View All

Forum

Finnish and Swedish Foods in Canada 2 Replies

You can get your Finnish and Swedish products from FinnGoods shipped anywhere in Canada. We are located in Vancouver area and carry the most popular Finnish and Swedish products such as Organic Fazer…Continue

Tags: Finntoast

Started by FinnGoods Sales in Buy, Sell & Trade. Last reply by FinnGoods Sales on Sunday.

WTB: Finnish 78rpm gramophone records

Hi, I would like to buy Finnish gramophone records, 78 rpm, and Finnish phonograph cylinders. Please send more information by e-mail (Finnish or English): j.t.paavola@gmail.com Cell: +1.971.470.6895…Continue

Started by Juha Paavola in Buy, Sell & Trade Jul 27.

Onko Sinulla juuria Isojoen Kärjenkoskella? Do you have any roots in Kärjenkoski, Isojoki, Finland?

Onko Sinulla juuria Isojoen Kärjenkoskella?Ovatko esivanhempasi Kärjenkoskelta tai oletko muuten tietoinen ja kiinnostunut kylästämme? Olet tervetullut Kärjenkosken kylän 325-vuotisjuhlaan lauantaina…Continue

Tags: Kärjenkoski, Isojoki, Finland

Started by Aki E Pitkakoski in Travel Jun 20.

Aupairiksi Kanadaan

Hei! Olen syksyllä 19 vuotta täyttävä tyttö ja valmistun tänä keväänä lukiosta. Aijon nyt pitää välivuoden ja toivoisin pääseväni aupairiksi Kanadaan. Haluaisin aloittaa aupairin työt syksyllä.…Continue

Started by Venla Saleva in Miscellaneous May 27.

© 2018   Created by Kanadan Sanomat.   Powered by

Badges  |  Report an Issue  |  Terms of Service