KP Club jakoi Pohjanpirtin myynnistä saatuja rahoja

Helen Kyle ja pastori Jari Lahtinen ottivat vastaan Hilldalen seurakunnalle myönnetyn lahjoituksen. Oikealla Marjaana Martikainen ja Leila Jamsa.

KP Club eli Keskipohjalaisten kerho on myynyt Pohjanpirtin. KP Club laittoi rakennuksen myyntiin viime syksynä. Rakennus löysi nopeasti ostajansa. Kaupat lukittiin vuoden 2014 alussa. Lopullisesti Pohjanpirtti siirtyi uusille omistajilleen helmikuun 28. päivä.

Kaupoista saadut rahat jaetaan vaiheittain Thunder Bayn alueella toimiville tahoille, jotka ylläpitävät kanadansuomalaista kulttuuria. Näin määrätään KP Clubin omissa säännöissä.

KP Club jakoi osan rahasummasta Hilldalen kirkossa 3. huhtikuuta. Tilaisuus oli Hilldalen seurakunnan Kahvitupa-tapahtuman yhteydessä. Hilldalen seurakunta sai 100 000 dollaria. Thunder Bayn pelimannit ja Oras-kuoro saivat molemmat 5000 dollaria.

”Monet heistä, jotka olivat vuonna 1960 rakentamassa Pohjanpirttiä, ovat Hilldalen seurakuntalaisia. KP Clubissa aktiiviset ihmiset ovat yleensä kuuluneet Hilldalen seurakuntaan”, nykyinen puheenjohtaja Ulla Ahokas sanoo.

Kesänviettopaikka tunnettiin laajasti

Keskipohjalaisten kerho (nykyään KP Club) perustettiin vuonna 1951. Idean keksi Paavo Lehtonen. Hän oli muuttanut sotien jälkeen Kokkolasta Thunder Bayn alueelle. Kerhon alku oli vaatimaton, mutta toiminta piristyi vuonna 1957. Silloin alueelle saapui noin sata uutta keskipohjalaista.

Pian syntyi ajatus yhteisestä kesänviettopaikasta. Kerho osti tarkoitukseen sopivan maatilkun Surprise Laken rannalta. Paikalle rakennettiin talkoovoimin Pohjanpirtti vuonna 1960.

”Rakentajat olivat nuoria ihmisiä, useimmat perheellisiä. Perheet viettivät Pohjanpirtillä kesää, saunottiin ja järjestettiin tansseja”, Ahokas kertoo.

Pihapiiriin rakennettiin tanssilava. Kerho järjesti tansseja, koska se oli keino tienata rahaa velkojen maksuun. Juhannustanssit houkuttelivat satoja ihmisiä paikalle. Kulttuuritoiminta oli vireää. Suomesta tuli muusikkoja esiintymään, ja välillä pidettiin elokuvailtaa. Tapio Rautavaarakin kävi Pohjanpirtissä. Kesäisin järjestettiin juoksukilpailu järven ympäri, ja talvisin sama lenkki hiihdettiin.

”Pohjanpirtti tunnettiin alueella laajalti”, Ahokas toteaa.

Pohjanpirtti hiljeni 1990-luvulla

Ajan myötä toiminta Pohjanpirtin ympärillä hiljeni. Ensiksi keskipohjalaiset vaurastuivat ja sitten vanhenivat.

”Aluksi ihmisillä ei ollut varaa ostaa omaa kesänviettopaikkaa. Myöhemmin oli”, Ahokas kertoo.

Myös KP Club on viettänyt hiljaiseloa ainakin 15 vuotta. Muutama ihminen on yrittänyt aktivoida kerhon toimintaa viime vuosina.

”Viime vuonna pidimme virallisen vuosikokouksen. KP Clubissa on mukana kuusi tai seitsemän aktiivia. Meillä on vuosittain joitain tapahtumia. Viime kesänä oli kahdet tanssit ja kerran sauvakävelyä”, Ahokas sanoo.

Pohjanpirtistä kerholle koitui lähinnä ylläpitokustannuksia. Pohjanpirtin osti kanadalainen pariskunta, jolle Surprise Laken maisemat ovat entuudestaan tuttuja. KP Club jatkaa toistaiseksi pienimuotoista toimintaansa.

Teksti: Johanna Tiainen

Kuvat: Hilldalen seurakunta ja KP Club

Views: 495

Comment

You need to be a member of finnishcanadian.com to add comments!

Join finnishcanadian.com

Events

Videos

  • Add Videos
  • View All

Forum

FinnGoods Introduction 1 Reply

With so many new followers here on Social Media, we would love to (re)introduce ourselves!FinnGoods is a family operated small business (est. 2012) located in Langley BC, Canada. We were both born…Continue

Tags: Marimekko, Arabia, Iittala

Started by FinnGoods Sales in Buy, Sell & Trade. Last reply by FinnGoods Sales Mar 16.

Occupational therapy work practise 1 Reply

Hi everyone! Is there possibly any occupational therapists here who work in Canada? Or do you know one? I'm an occupational therapy student looking for a work practise place from Canada.

Started by Eveliina in Miscellaneous. Last reply by Kanadan Sanomat Sep 13, 2023.

Bringing a piece of Finland to North America – The FinnGoods Story 1 Reply

With so many new followers here on Social Media, we would love to introduce ourselves!FinnGoods is a family operated small business (est. 2012) located in Langley BC, Canada. We were both born and…Continue

Tags: Kahvi, Licorice, Varrasleipä, Finntoast, Halva

Started by FinnGoods Sales in Buy, Sell & Trade. Last reply by FinnGoods Sales May 28, 2022.

Family

Genealogy going on with me. I'm looking for information about a person: Name: Jenny Ojalehto Luonua. b.10 Jun 1903. Pennsylvania. Parents: Herman Luonua and Maria Rapinoja Luonua.Continue

Started by Jouni Salminen in Miscellaneous May 29, 2021.

© 2024   Created by Kanadan Sanomat.   Powered by

Badges  |  Report an Issue  |  Terms of Service