Kuva: Luca Viorel


Kanadan Sanomien päätoimittaja Liisa Qureshi vastaanotti Kanadan kansallisen etnisen medianeuvoston myöntämän kunniamaininnan 30. lokakuuta Toronton Queenˈs Parkissa, jossa vietettiin etnisten viestimien palkintogaalaa. Seremonia alkoi varakuvernöörin sviitissä, jossa eri lehtien edustajia muistettiin diplomin ja mitalin lisäksi saatesanoin. Kutsuvieraat olivat pukeutuneet juhlavasti, ja erittäin arvokas tilaisuus jatkui varsinaisen seremonian jälkeen alakerrassa, jossa vierailla oli mahdollisuus seurustella keskenään. Salissa musiikista vastasi viulisti, jonka soitosta sai nauttia samalla kun juhlaväki maisteli cocktailpaloja.

NEPMCC (National Ethnic Press and Media Council of Canada) on valinnut tunnustuksen saajat jo 35 vuoden ajan. Sen presidentti Thomas S. Saras kertoi järjestön edustavan 750:tä Kanadan etnistä julkaisua yli 90:llä eri kielellä. Tänä vuonna tunnustus annettiin 35:lle julkaisijalle, toimittajalle tai yksityishenkilölle heidän pyrkimyksistään edistää Kanadan avointa ja liberaalia monikulttuurisuutta. Ontarion varakuvernööri, The Honourable Elisabeth Dowdeswell, toimi tilaisuuden kutsujana ja tunnustuksien jakajana.

Sanomalehtemme on Kanadan vanhin etninen lehti, ja sen 84-vuotista taivalta ihasteltiin ja kunnioitettiin muun muassa muiden viestimien edustajien keskuudessa. Qureshi haluaa nimenomaan muistuttaa, että tämä äärimmäisen suuri kunnianosoitus on koko Kanadassa olevalle suomalaiselle yhteisölle, varsinkin lehden lukijoille ja tukijoille. Ilman heitä lehteä ei olisi. Toivotaan, että suomalaisyhteisössä koetaan jatkossakin oman lehden tarpeellisuus, jotta uhka lehden tulevaisuuden jatkumisen yltä poistuisi. ”Ensi vuonna juhlimme lehden 85-vuotisjuhlia, ja jonkin päivänä voimme juhlia sen100-vuotista historiaa, jos niin haluamme”, toteaa Qureshi. ”Loppujen lopuksi oman kielen ja kulttuurimme säilyttäminen riippuu meistä itsestämme.”

Teksti: Pirita Lepistö

Views: 244

Comment

You need to be a member of finnishcanadian.com to add comments!

Join finnishcanadian.com

Events

Videos

  • Add Videos
  • View All

Forum

FinnGoods Introduction 1 Reply

With so many new followers here on Social Media, we would love to (re)introduce ourselves!FinnGoods is a family operated small business (est. 2012) located in Langley BC, Canada. We were both born…Continue

Tags: Marimekko, Arabia, Iittala

Started by FinnGoods Sales in Buy, Sell & Trade. Last reply by FinnGoods Sales Mar 16.

Occupational therapy work practise 1 Reply

Hi everyone! Is there possibly any occupational therapists here who work in Canada? Or do you know one? I'm an occupational therapy student looking for a work practise place from Canada.

Started by Eveliina in Miscellaneous. Last reply by Kanadan Sanomat Sep 13, 2023.

Bringing a piece of Finland to North America – The FinnGoods Story 1 Reply

With so many new followers here on Social Media, we would love to introduce ourselves!FinnGoods is a family operated small business (est. 2012) located in Langley BC, Canada. We were both born and…Continue

Tags: Kahvi, Licorice, Varrasleipä, Finntoast, Halva

Started by FinnGoods Sales in Buy, Sell & Trade. Last reply by FinnGoods Sales May 28, 2022.

Family

Genealogy going on with me. I'm looking for information about a person: Name: Jenny Ojalehto Luonua. b.10 Jun 1903. Pennsylvania. Parents: Herman Luonua and Maria Rapinoja Luonua.Continue

Started by Jouni Salminen in Miscellaneous May 29, 2021.

© 2024   Created by Kanadan Sanomat.   Powered by

Badges  |  Report an Issue  |  Terms of Service