Udoran Clubhousen remontti etenee aikataulussa


Suomalaisyhteisö on omistanut jo yli 60 vuoden ajan 100 eekkerin suuruisen kauniin lomanviettopaikan, josta löytyvät muuan muassa urheilukenttä, sauna, uintimahdollisuus, tanssipaikka ja ravintola. Jäsenillä on mahdollisuus vuokrata tontteja alueelta. Aikaisemmin tonteille oli lupa rakentaa jopa mökkejä, mutta nykyisin uusia rakennuksia ei ole lupa tehdä. Monet tuovatkin tontille asuntovaunun. Alue on mahtava monipuoliseen kesästä ja luonnosta nauttimiseen. Oman tontin rauhasta nauttimisen vastapainoksi seuraa ei tarvitse kaukaa hakea.

Lomanviettopaikan yksi päärakennuksista on kaikille tuttu Clubhouse, joka on toiminut erilaisten tapahtumien viettopaikkana. Tällä hetkellä se on remontissa laajennuksen vuoksi, mutta ei huolta kuitenkaan, sillä se tulee aukeamaan jälleen ensi kesäksi mökkikansalle.

Rakennusvalvonnasta vastaava Hans Myrskog, jolla on kokemusta urakoitsijana jo yli 40 vuoden ajan on ollut mukana kaksi vuotta kestävässä projektissa alusta asti. “Erilaisia vaihtoehtoja käytiin läpi paljon alkuprosessin aikana. Kun pitkän suunnitteluvaiheen jälkeen piirustukset saimme valmiiksi rakennuslaajennuksesta, vietiin ne kaupungin toimistolle saadaksemme rakennusluvan”, Myrskog kertoo.

Odottamattomia esteitä tuli eteen, sillä rakennuksen status muuttui liikerakennukseksi. Tämän vuoksi Clubhouse täytyy rakentaa vaativimpien rakennussääntöjen mukaisesti. “Mitä tämä käytännössä tarkoittaa on se, että joudumme rakentamaan kustannuksia nostattavan suuren vesisäiliön maan alle paloturvallisuuden vuoksi. Se tulee olemaan viimeinen haaste rakennusprojektissa ja tulee maksamaan kultaa. Täytyy kuitenkin muistaa, että kyseiset vesisäiliöt maan alla eivät ole ainoastaan Clubhousea varten vaan myös muita mökkejä varten palo-onnettomuuden sattuessa”, Myrskog muistuttaa.

Myrskogia harmittaa, että kustannukset tulevat nousemaan. Hän on kuitenkin sitä mieltä, että se ei ole hukkaan heitettyä rahaa, sillä uudistukset nostattavat kaksinkertaisesti kiinteistön arvoa. ”Yhteistyö seuran kanssa on ollut erinomaista ja kaikki on sujunut moitteettomasti. Ihmiset ovat olleet tyytyväisiä ja odottavat innolla, että pääsevät nauttimaan uudistetuista tiloista.”

Uutta rakennuksessa tulee olemaan monia vuosia keskustelua aiheuttaneet ja odotetut sisävessatilat, jotka ennen ovat olleet ulkopuolella päärakennuksesta. Yhteensä rakennus on laajentunut noin 20 x 45 jalkaa, mikä näkyy eritoten tilavampana ravintolatilana. Myös keittiö ja pinnat on uusittu. ”Maalaus on parhaillaan meneillään, kuten lähettämistäni kuvista voi hyvin nähdä. Hyvässä vaiheessa ollaan ja valmista tulee kesäksi.”

Myrskog näkee positiivisena puolena myös sen, kuinka nuorempia suomenkanadalaisia on lähtenyt innokkaasti toimintaan mukaan ja heitä näkee erilaisissa tapahtumissa Udorassa. ”Clubhousella järjestetään erilaisia kesäleirejä, joissa tupa on täynnä lapsia. Myös perinteiset juhannusjuhlat ja kesäpiknikit ovat suosittuja tapahtumia sekä vanhempien että nuorempien jäsenten keskuudessa. Kun remontti on valmis, on Clubhouse oiva paikka vuokrata esimerkiksi häitä tai muita suurempia tapahtumia varten.”

Kesää odotellessa toivotaan, että remontti Udorassa sujuu kaikin puolin hyvin.

Teksti: Ida Lohela
Kuva: Hans Myrskog

Views: 245

Comment

You need to be a member of finnishcanadian.com to add comments!

Join finnishcanadian.com

Events

Videos

  • Add Videos
  • View All

Forum

FinnGoods Introduction 1 Reply

With so many new followers here on Social Media, we would love to (re)introduce ourselves!FinnGoods is a family operated small business (est. 2012) located in Langley BC, Canada. We were both born…Continue

Tags: Marimekko, Arabia, Iittala

Started by FinnGoods Sales in Buy, Sell & Trade. Last reply by FinnGoods Sales Mar 16.

Occupational therapy work practise 1 Reply

Hi everyone! Is there possibly any occupational therapists here who work in Canada? Or do you know one? I'm an occupational therapy student looking for a work practise place from Canada.

Started by Eveliina in Miscellaneous. Last reply by Kanadan Sanomat Sep 13, 2023.

Bringing a piece of Finland to North America – The FinnGoods Story 1 Reply

With so many new followers here on Social Media, we would love to introduce ourselves!FinnGoods is a family operated small business (est. 2012) located in Langley BC, Canada. We were both born and…Continue

Tags: Kahvi, Licorice, Varrasleipä, Finntoast, Halva

Started by FinnGoods Sales in Buy, Sell & Trade. Last reply by FinnGoods Sales May 28, 2022.

Family

Genealogy going on with me. I'm looking for information about a person: Name: Jenny Ojalehto Luonua. b.10 Jun 1903. Pennsylvania. Parents: Herman Luonua and Maria Rapinoja Luonua.Continue

Started by Jouni Salminen in Miscellaneous May 29, 2021.

© 2024   Created by Kanadan Sanomat.   Powered by

Badges  |  Report an Issue  |  Terms of Service