Irja Ketola esitteli teoksiaan Toronton taidemessuilla

Raha ja taideteokset vaihtoivat omistajaansa Toronto Art Expo -messuilla. Toronto Art Expossa gallerian pitäjät etsivät kaupallisesti lupaavia taiteilijoita talliinsa, ja taiteilijat myyvät teoksia parhaansa mukaan messuvieraille. Tavalliset ihmiset etsivät kodin sisustukseen sopivia tauluja, ja keräilijät haluavat sijoittaa rahansa taideteoksiin, joiden rahallinen arvo säilyy tai nousee tulevaisuudessa.

Esillä oli maalauksia, veistoksia ja lasitaidetta noin 200 taiteilijalta ja monesta eri maasta. Yksi Expon taiteilijoista oli Irja Ketola, joka saapui Torontoon Beavertonista, Toronton luoteispuolelta.

”Minulla meni hyvin Expossa. Sen puolesta en voi valittaa. Yleisellä tasolla tämän vuoden Expo oli suuri pettymys. Paikalle ei tullut todellisia keräilijöitä, ja kauppa oli vähäistä. Messujen tiedottaminen ja markkinointi meni pieleen. Ihmiset eivät tienneet messuista”, Irja arvioi.

Irjan oma taiteilijan ura jakautuu kahteen osaan: nuoruusvuosiin ja leskiaikaan. Liki kolmenkymmenen vuoden tauon jälkeen Irja aloitti taiteen tekemisen uudelleen vuonna 2005. Toronton Art Exposta hänellä ei ollut aiempaa omakohtaista kokemusta.

”Taidehulina tuntui aika absurdilta. Oli ihanaa palata takaisin kotiin Beavertoniin, vaikka tämä onkin tällainen pikkukaupunki”, Irja huokaa ja kuulostaa tyytyväiseltä.

Irjan tie taiteilijaksi on ollut mutkikas. Hän valmistui kauppakoulusta, minkä jälkeen hän on opiskellut sekä psykologiaa että sisustussuunnittelua. Sisustussuunnittelun opinnot toimivat ovena varsinaisiin taideopintoihin.

”Aloitin Ontarion taidekorkeakoulussa 27-vuotiaana. Pian korkeakoulussa koettiin taiteellinen mullistus. Perinteisen taidekoulutuksen korvasi kokeellisuus. Monet opiskelijat vaihtoivat muualle. Minulle kokeellisuus sopi erinomaisesti”, Irja kertoo.

Irja oli tavannut aviomiehensä ja saanut esikoisensa jo taideopiskelijana. Valmistumisen jälkeen taiteilijan elämä käynnistyi hyvin: hän piti näyttelyitä, menestyi taidekilpailussa ja sai apurahoja. Hänen taiteellinen tyylinsä oli ajan mukainen: sopivan kokeellinen ja käsitteellinen.

”Eräs minulle mieluinen avantgardistinen galleria oli kiinnostunut minusta. Kerroin galleristille odottavani toista lastani. Hän käski minun palata asiaan vuoden päästä. Olisin ollut heti valmis aloittamaan. En ikinä palannut sinne.”

Irjan 70-luku sujui taiteen merkeissä. Vuosikymmenen lopussa Irjan terveys heikkeni, ja hän päätti suunnata voimansa perhe-elämään. Taide jäi tauolle, ja tauko venyi kolmen vuosikymmenen mittaiseksi.

Vanhempi poika Ari patisti äitinsä takaisin taiteen pariin. Irja oli jäänyt leskeksi vuonna 2003, ja elämänhalu oli hetkellisesti kadoksissa.

”Ari muutti vanhan makuuhuoneensa minun työtilakseni. Hän hankki sinne kaiken tarpeellisen ja käytännöllisesti katsoen lukitsi minut sinne. Hän tiesi, että saisin sillä tavalla taas kiinni elämästä.”

Irjan Expossa esillä olleet työt muistuttivat hänen kokeellista 70-luvun tuotantoaan. Nyt hän empii kuitenkin kahden eri tyylin välillä. Entä jos unohtaisi kokeellisuuden ja tekniikoiden yhdistämisen, ja keskittyisi maalaamiseen? Perinteisiä maisemamaalauksia Irjalta tuskin kannattaa odottaa jatkossakaan.

Irja Ketolan messuilla olleet teokset olivat maalauksen ja veistoksen välimuotoja.

Teksti: Johanna Tiainen
Kuvat: Mari Tiensuu

Lue koko artikkeli Kanadan Sanomien numerosta 17/2014.

Views: 518

Comment

You need to be a member of finnishcanadian.com to add comments!

Join finnishcanadian.com

Events

Videos

  • Add Videos
  • View All

Forum

FinnGoods Introduction 1 Reply

With so many new followers here on Social Media, we would love to (re)introduce ourselves!FinnGoods is a family operated small business (est. 2012) located in Langley BC, Canada. We were both born…Continue

Tags: Marimekko, Arabia, Iittala

Started by FinnGoods Sales in Buy, Sell & Trade. Last reply by FinnGoods Sales Mar 16.

Occupational therapy work practise 1 Reply

Hi everyone! Is there possibly any occupational therapists here who work in Canada? Or do you know one? I'm an occupational therapy student looking for a work practise place from Canada.

Started by Eveliina in Miscellaneous. Last reply by Kanadan Sanomat Sep 13, 2023.

Bringing a piece of Finland to North America – The FinnGoods Story 1 Reply

With so many new followers here on Social Media, we would love to introduce ourselves!FinnGoods is a family operated small business (est. 2012) located in Langley BC, Canada. We were both born and…Continue

Tags: Kahvi, Licorice, Varrasleipä, Finntoast, Halva

Started by FinnGoods Sales in Buy, Sell & Trade. Last reply by FinnGoods Sales May 28, 2022.

Family

Genealogy going on with me. I'm looking for information about a person: Name: Jenny Ojalehto Luonua. b.10 Jun 1903. Pennsylvania. Parents: Herman Luonua and Maria Rapinoja Luonua.Continue

Started by Jouni Salminen in Miscellaneous May 29, 2021.

© 2024   Created by Kanadan Sanomat.   Powered by

Badges  |  Report an Issue  |  Terms of Service