Tiloja ilman small talkia – suomalainen vaikenemisen taito elää Johanna Hurmeen arkkitehtuurissa

Kanadan Sanomien arkkitehtuurisarjan neljännessä osassa tutustutaan vuoden 2014 World Architecture Festivalissa palkittuun arkkitehti Johanna Hurmeeseen, joka puhuu yksinkertaisuuden ja yhteisöllisyyden puolesta.

Future Project of the Year -voittajatyö perustui puun, valon ja avaran tilan liitolle.

Helsingistä kotoisin oleva, nykyisin Winnipegissä asuva Johanna Hurme tajusi jo varhain haluavansa arkkitehdiksi.

”Olin ehkä 12-vuotias kun satuin lukemaan Hesaria, jossa kerrottiin erään arkkitehtikilpailun voittajatyöstä. Kuvassa näkyi vuorenrinteellä sijaitsevia taloja, jotka eivät näyttäneet vain irrallisilta rakennuksilta vaan tuntuivat olevan osa vuorta. Rakennusten ja ympäristön yhteyden tajuaminen toi vahvan ahaa-elämyksen, jonka myötä tiesin, mitä tahdon tehdä elämässäni”, Hurme selittää.

Se elämys on kantanut pitkälle. Manitoban maaseudulla viettämänsä lukion vaihto-oppilasvuoden jälkeen Hurme hakeutui Manitoban yliopistoon opiskelemaan arkkitehtuuria ja tätä nykyä hän luotsaa Winnipegissä arkkitehtitoimistoa nimeltä 5468796. Toimisto on niittänyt menestystä useissa kilpailuissa. Yksi merkittävimmistä oli viime vuonna järjestetyn World Architecture Festivalin voitto kategoriassa Future Project of the Year, jossa palkittiin toistaiseksi rakentamattomia suunnitelmia.

”Kilpailutyössämme loimme uuden ilmeen viktorianaikaisessa talossa sijaitsevalle gallerialle, jonka yhteyteen on vuosien saatossa lisätty uudempia rakennuksia. Ehdotuksemme pääosassa oli setripuinen, valoa läpäisevä taso, joka yhdistyi ympäröivään lehvistöön. Tavoitteena oli luoda avara tila, johon myös alueen asukkaat voisivat ottaa osaa. Voitto oli suuri yllätys, ja erityisen hienoa se oli sen vuoksi, että nuorena ihailemani arkkitehti Peter Cook istui tuomaristossa.”

Monen maiseman kansalainen arvostaa hiljaisuuden estetiikkaa

Muutto Kanadaan oli lukioikäiselle Hurmeelle totaalinen maisemanvaihdos monessakin mielessä. Helsinkiläisen kaupunkiympäristön lisäksi hän oli tottunut järvien, mäkien ja peltojen värittämään suomalaismaisemaan, mutta Kanadassa odotti aution preerian keskellä sijaitseva kahdeksan ihmisen kylä.

”En kokenut varsinaista kulttuurishokkia, sillä minulla riitti tekemistä ja ihmiset olivat ihania, mutta maisema tuntui aluksi täysin tyhjältä. Kun vaihto-oppilasvuoden lopulla matkustin aivan suomalaisen näköiseen maastoon Länsi-Ontarion Kenoraan, sitä seurasi hyvin vahva fyysinen reaktio: tuntui kuin olisin saapunut kotiin.”

Hurme arvelee, että preerian autius on sittemmin tullut erottamattomaksi osaksi hänen identiteettiään.

”Toisen tai kolmannen polven kanadalaisilla ei välttämättä ole samanlaista kokemusta kahteen maisemaan kuulumisesta. Se on rikkaus, jota en vaihtaisi pois.”

Kanadaan Hurme kertoo päättäneensä asettua ”sen tavallisen tarinan” myötä: vaihto-opiskeluvuotena hän tutustui tulevaan aviomieheensä. Nykyisin hän käy Suomessa vähintään kerran vuodessa.

”Perheen ja ystävien lisäksi kaipaan Suomesta sitä, ettei koko ajan ole pakko täyttää hiljaisia hetkiä puheella. Tämä pätee omalla kohdallani myös arkkitehtuuriin: yritän löytää asioista niiden oleellisen merkityksen ja jättää kaiken turhan pois, jolloin lopputulos on ymmärrettävämpi ja usein myös kauniimpi”, Hurme muotoilee.

Suomalaisen arkkitehtuurin yleislinja on Hurmeen mukaan yksinkertaisempaa ja hiljaisempaa kuin mihin Kanadassa on totuttu. Hän kuitenkin huomauttaa, että on oikeastaan mahdotonta puhua yhtenäisestä kanadalaisesta arkkitehtuurista, sillä erilaisia tyylejä on monikulttuurisessa maassa niin paljon.

”Suomalaisen arkkitehtuurin identiteetti on yhtenäisempi, sillä kansa on pieni, sillä on selkeämpi kuva itsestään, ja luonto yhdistää jollain tavalla kaikkia. Arvostan kuitenkin kanadalaista monikulttuurisuutta, jossa eri kulttuurien kirjoa ei Yhdysvaltain kulttuurisen sulatusuunin tapaan häivytetä pois, vaan omia juuria pidetään luontevasti esillä.”

Lue loput jutusta Kanadan Sanomien 10.3.2015 ilmestyneestä numerosta 11.

Teksti: Nora Uotila

Kuvat: Ian McCausland ja 5468796 Architecture

Views: 240

Comment

You need to be a member of finnishcanadian.com to add comments!

Join finnishcanadian.com

Events

Videos

  • Add Videos
  • View All

Forum

FinnGoods Introduction 1 Reply

With so many new followers here on Social Media, we would love to (re)introduce ourselves!FinnGoods is a family operated small business (est. 2012) located in Langley BC, Canada. We were both born…Continue

Tags: Marimekko, Arabia, Iittala

Started by FinnGoods Sales in Buy, Sell & Trade. Last reply by FinnGoods Sales Mar 16.

Occupational therapy work practise 1 Reply

Hi everyone! Is there possibly any occupational therapists here who work in Canada? Or do you know one? I'm an occupational therapy student looking for a work practise place from Canada.

Started by Eveliina in Miscellaneous. Last reply by Kanadan Sanomat Sep 13, 2023.

Bringing a piece of Finland to North America – The FinnGoods Story 1 Reply

With so many new followers here on Social Media, we would love to introduce ourselves!FinnGoods is a family operated small business (est. 2012) located in Langley BC, Canada. We were both born and…Continue

Tags: Kahvi, Licorice, Varrasleipä, Finntoast, Halva

Started by FinnGoods Sales in Buy, Sell & Trade. Last reply by FinnGoods Sales May 28, 2022.

Family

Genealogy going on with me. I'm looking for information about a person: Name: Jenny Ojalehto Luonua. b.10 Jun 1903. Pennsylvania. Parents: Herman Luonua and Maria Rapinoja Luonua.Continue

Started by Jouni Salminen in Miscellaneous May 29, 2021.

© 2024   Created by Kanadan Sanomat.   Powered by

Badges  |  Report an Issue  |  Terms of Service