Pari vuotta sitten Suomen Sotaveteraaniliiton Kanadan piirin Sudburyn Aseveljet pohtivat sitä, miten heidän muistonsa voitaisiin taltioida tuleville sukupolville täällä kaukaisessa lännessä. Syntyi ajatus kokoelmasta Finlandiakodin senioriasuntolan tiloihin, jossa enemmistö veteraaneistamme jo asui. Huomattiin kuitenkin heti, että ansiomerkkejä ja kunniakirjoja lukuun ottamatta meiltä puuttui näkyvämpi esineistö. Sotaveteraani-lehden palstoilla julkaistuun pyyntöömme Suomessa tarttui Tourulan Kivääritehtaan Perilliset ry ja kustansi esineistön lähetyksen Kanadaan.

Esineistön ideana valaista suomalaisen sotilaan identiteettiä kanadalaiselle yleisölle. Lahjoituksia onkin saatu seuraavasti: Pentti Varkila on lahjoittanut isänsä Viljo Varkilan vänrikin asetakin, kengät, kenttälapion, käsikranaattilaukun ja kenttäpullon. Paula Koho on lahjoittanut miehensä kenraaliluutnantti Lauri Kohonhuuliharpun, jonka Lauri oli saanut lahjaksi saksalaiselta sotilaalta. Jyväskyläläinen Marjatta Porrassalmi lähetti äitinsä Kerttu Lipposen lottapuvun ja hänestä kuvan tämä puku päällä. Heikki Rahikainen ja porukka Lievestuoreelta ovat lähettäneet Huuliharppu sodassa -levyn. Omaan esineistöömme kuuluvat talvisodan valokuvakokoelma Toronton kunniakonsulin Laura McSwigganin lahjoittamana, eversti John Valtosen Afganistanista tuoma Suomen rauhanturvaajien Suomen lippu, Ilta-Sanomien päätoimittajan Ulla Appelsinin lähettämät sota-aikaa kuvaavat erikoislehdet, sudburylaisen Louise Laineen lahjoittama hänen miehensä Pentti Laineen kompassi ja oman aseveliyhdistyksemme Hilkka Ahopellon lahjoittamat tuohilakki ja kaksirivinen Hohner-hanuri.

Veteraaniperinnehuoneemme tarkoituksena on myös tuoda esille, että pieni Suomi taisteli voitokkaasti Neuvostoliittoa vastaan ja säilytti itsenäisyytensä. Toivommekin, että esineistö antaa aihetta perehtyä paremmin isänmaamme kohtaloon, nyt varsinkin satavuotisjuhlavuoden kynnyksellä.

Sudburyn Suomalainen Aseveliyhdistys ottaa kiitollisuudella vastaan myös Kanadassa asuvien Suomen sotaveteraanien ja perhekuntien esineistöä, jota he haluavat lahjoittaa tiedoksi tuleville sukupolville.

Teksti ja kuvat: Reijo Viitala, Sudburyn Suomalaisen Aseveliyhdistyksen puheenjohtaja

Views: 390

Comment

You need to be a member of finnishcanadian.com to add comments!

Join finnishcanadian.com

Events

Videos

  • Add Videos
  • View All

Forum

FinnGoods Introduction 1 Reply

With so many new followers here on Social Media, we would love to (re)introduce ourselves!FinnGoods is a family operated small business (est. 2012) located in Langley BC, Canada. We were both born…Continue

Tags: Marimekko, Arabia, Iittala

Started by FinnGoods Sales in Buy, Sell & Trade. Last reply by FinnGoods Sales Mar 16.

Occupational therapy work practise 1 Reply

Hi everyone! Is there possibly any occupational therapists here who work in Canada? Or do you know one? I'm an occupational therapy student looking for a work practise place from Canada.

Started by Eveliina in Miscellaneous. Last reply by Kanadan Sanomat Sep 13, 2023.

Bringing a piece of Finland to North America – The FinnGoods Story 1 Reply

With so many new followers here on Social Media, we would love to introduce ourselves!FinnGoods is a family operated small business (est. 2012) located in Langley BC, Canada. We were both born and…Continue

Tags: Kahvi, Licorice, Varrasleipä, Finntoast, Halva

Started by FinnGoods Sales in Buy, Sell & Trade. Last reply by FinnGoods Sales May 28, 2022.

Family

Genealogy going on with me. I'm looking for information about a person: Name: Jenny Ojalehto Luonua. b.10 Jun 1903. Pennsylvania. Parents: Herman Luonua and Maria Rapinoja Luonua.Continue

Started by Jouni Salminen in Miscellaneous May 29, 2021.

© 2024   Created by Kanadan Sanomat.   Powered by

Badges  |  Report an Issue  |  Terms of Service