Aulis Manninen katsoi pienenä inuiittinaisen kuvaa, joka kiehtoi häntä. Myöhemmin hän tapasi Torontossa eskimoita, ja Auliksen halu lähteä pohjoiseen kasvoi. Oltuaan vuoden Ainon, tulevan vaimonsa, kanssa kirjeenvaihdossa Aulis kysyi, onko tämä valmis lähtemään hänen kanssaan pohjoiseen. Vuosia myöhemmin eräässä kylässä Manniset tapasivat miehen, joka oli Auliksen myyttisen kuvan naishenkilön lapsenlapsi. On kuin Manniset olisi johdatettu juuri oikeaan paikkaan.

Aulis Manninen asui vaimonsa Ainon kanssa Ottawassa, kun he saivat kaksi inuiittipoikaa asumaan luokseen. Toinen heistä asui Mannisten luona puolitoista vuotta ja toinen kaksi. Syy siihen, miksi pojat muuttivat Kanadan pääkaupunkiin oli se, että pohjoisessa ei ollut heille tarjolla koulutusta. Ottawassa he pystyivät aloittamaan lukion.
Aulis Mannisen työnkuvaan kuului huolehtia, ettei Kanadan armeija tuhoa luontoa. Jäädessään varhaiseläkkeelle Manninen päätti lähteä pohjoiseen. Yksi syy jäädä eläkkeelle ennenaikaisesti oli juuri palo lähteä pohjoiseen. Hänen ensimmäinen kohteensa oli Buffin Island, joka sijaitsee Artic Baylla. Käynnistä on nyt lähes 20 vuotta, ja Aulis on käynyt pohjoisessa kuluneiden vuosien aikana 16 kertaa.

Auliksen innoittamana vapaaehtoistyöhön
Aino-vaimokin on päässyt tutustumaan kulttuuriin jo viisi kertaa. Ainon ensimmäinen matka pohjoiseen sijoittui muutaman vuoden Auliksen reissun jälkeen. ”Silloin oli kylmä, talossa ei ollut lämmitystä eikä vessaa, ikkunat olivat rikki ja söimme kaurapuuroa”, Aino muistelee ensimmäistä matkaansa.
Eräänä kesänä Aino lähti pohjoiseen yksin. Se oli uskalias teko, sillä lähtiessään ei voi olla varma, pääseekö lopulta perille. Huonot säät ja pohjoiseen lentävät pienet koneet eivät ole hyvä yhtälö. Onneksi Mannisilla on ollut onni matkassa. Aino kuvailee omia tehtäviään ”kodista kotiin -työksi”, jossa tutustuu yhteisöön. ”Heillä on community, jonka kanssa he kerääntyvät syömään yhdessä, mutta eivät ole kuitenkaan oikein läheisiä toistensa kanssa”, Aino kertoo. ”Kerran meillä oli munkkijuhlat”, Aino sanoo. ”Aino teki 200 munkkia, ja vieraita tuli paljon syömään”, Aulis lisää.

Teksti: Pirita Lepistö
Kuvat: Mannisten arkisto