Helsinki-Cotonou Ensemble hurmasi Torontossa

Kitaristi Janne Halosen ja beniniläisen lyömäsoittaja-laulaja Noël Saïzonoun luotsaama kahdeksanhenkinen yhtye saapui heinäkuussa ensimmäistä kertaa Pohjois-Amerikan maaperälle heidän Kanadan kiertueensa myötä. Torontossa he esiintyivät tunnetulla Lula Loungella tiistai-iltana 12. heinäkuuta. Ennen tätä bändi oli soittanut Montreal Jazz Festivalissa sekä Sun Fest -ilmaistapahtumassa Londonissa. ”Olemme saaneet mahtavan vastaanoton täällä Kanadassa. Erityisesti Montrealissa ihmiset olivat vapautuneita ja yleisössä oli paljon musiikin diggailijoita. Se hyvä meininki tarttui meihinkin lavalle asti”, Halonen kertoo.

Saïzonoun ja Halosen säveltämä musiikki on yhdistelmä beniniläisiä voodoo-uskonnosta ammentavia perinnerytmejä, afrobeatia, jazzia, funkkia ja hip hoppia. Eri tyylit sulautuvat erittäin hyvin toisiinsa. Äänimaisema on rikas, sillä musiikissa voi kuulla kellojen kilkatuksesta sulaviin bassolinjoihin. Hienon lisän tuovat Joakim Berghäll (Lulan keikalla Robert Löflund) ja Mikko Pettinen torvisektorissa. Lavaenergia on aivan omaa luokkaansa ja se on käsin kosketeltavissa. Riehakas ja iloinen meininki jatkuu kappaleesta toiseen – kiitos myös Saïzonoun hauskan lavapersoonan. Helsinki-Cotonou Ensemblessä soittaa myös rumpali Juha Räsänen, basisti Sampo Riskilä, koskettimissa Visa Oscar ja lyömäsoittimissa Menard Mponda, joka ei kuitenkaan valitettavasti ollut päässyt mukaan Kanadan kiertueelle.

Miten kaikki sai alkunsa?

Kahdeksanhenkisen suomalaisbeniniläisen bändin alkutaival ei ehkä saata kuulostaa tavallisimmalta tavalta perustaa yhtye. Projekti sai alkuunsa, kun kitaristi Janne Halonen yhdessä rumpali Juha Räsäsen ja basisti Sampo Riskilän kanssa matkustivat stipendiaateiksi suomalaisafrikkalaiseen kulttuurikeskukseen, Villa Karoon, Beniniin. Cotonoun kaupungissa miehet tapasivat paikallisesti tunnetun lyömäsoittajan ja laulajan Nöel Saïzonoun. Miehet ystävystyivät ja kokeilivat musiikin tekoa yhdessä – tästä syntyi ja muodostui Helsinki-Cotonou Ensemble.

Kaksi levyä ulkona

Bändi levytti esikoislevynsä Beaucoup de Piment! Cotonoussa ja julkaisi sen toukokuussa 2013 Suomessa. Samana kesänä Helsinki-Cotonou Ensemble keikkaili ahkerasti musiikkifestivaaleilla ympäri Suomen. Seuraava levy Fire, Sweat & Pastis julkaistiin marraskuussa 2014 Suomessa. Kyseinen levy valittiin Suomessa vuoden 2014 kansanmusiikkilevyksi. Palkinnosta äänestivät yhdessä sekä yleisö- että ammattilaisraati. Voittaja valittiin kaikkien Suomessa vuonna 2014 julkaistujen kansanmusiikkilevyjen joukosta.

Muutaman vuoden vasta musiikkia yhdessä tehnyt bändi on kerennyt hurmata suuren joukon ihmisiä kiertueillaan ja festivaalikeikoillaan positiivisella ja energisellä lavaesiintymisellään. On vaikea olla lähtemättä Helsinki-Cotonou Ensemblen keikalta hymyilemättä ja hyvällä mielellä. Toivottavasti saamme nauttia heidän energiastaan pian uudestaan täällä Kanadassa ja Pohjois- Amerikan mantereella.


Teksti ja kuvat: Ida Lohela

Views: 444

Comment

You need to be a member of finnishcanadian.com to add comments!

Join finnishcanadian.com

Events

Videos

  • Add Videos
  • View All

Forum

FinnGoods Introduction 1 Reply

With so many new followers here on Social Media, we would love to (re)introduce ourselves!FinnGoods is a family operated small business (est. 2012) located in Langley BC, Canada. We were both born…Continue

Tags: Marimekko, Arabia, Iittala

Started by FinnGoods Sales in Buy, Sell & Trade. Last reply by FinnGoods Sales Mar 16.

Occupational therapy work practise 1 Reply

Hi everyone! Is there possibly any occupational therapists here who work in Canada? Or do you know one? I'm an occupational therapy student looking for a work practise place from Canada.

Started by Eveliina in Miscellaneous. Last reply by Kanadan Sanomat Sep 13, 2023.

Bringing a piece of Finland to North America – The FinnGoods Story 1 Reply

With so many new followers here on Social Media, we would love to introduce ourselves!FinnGoods is a family operated small business (est. 2012) located in Langley BC, Canada. We were both born and…Continue

Tags: Kahvi, Licorice, Varrasleipä, Finntoast, Halva

Started by FinnGoods Sales in Buy, Sell & Trade. Last reply by FinnGoods Sales May 28, 2022.

Family

Genealogy going on with me. I'm looking for information about a person: Name: Jenny Ojalehto Luonua. b.10 Jun 1903. Pennsylvania. Parents: Herman Luonua and Maria Rapinoja Luonua.Continue

Started by Jouni Salminen in Miscellaneous May 29, 2021.

© 2024   Created by Kanadan Sanomat.   Powered by

Badges  |  Report an Issue  |  Terms of Service