Lauantaina 8. huhtikuuta Toronton Suomi-Koti järjesti vuotuisen keilaustapahtuman varojen keräämiseksi hoivaosastolle. Keilojen kaatoon osallistui tällä kertaa 64 keilaajaa, jotka muodostivat kaksitoista joukkuetta. Tapahtuma keräsi jälleen huomattavan summan.


Kennedy Bowlissa järjestetty jokakeväinen keilaustapahtuma on Suomi-Kodin suurin yksittäinen varainkeräystempaus. Keilauksella kerätyt varat käytetään tulevina vuosina tehtävään laajennukseen sekä tilojen muuttamiseksi Ontarion terveysministeriön asettamien uusien vaatimusten mukaiseksi.

Paikalle kannatti tulla, vaikka keilaus ei olisikaan ollut päällimmäisenä mielessä. Kannustajista kun on aina iloa, ja tapahtuman yhteydessä järjestetystä hiljaisesta huutokaupasta saattoi tehdä hyviä löytöjä. Arpajaiset ja Mamma Raty’s -lihapiirakat olivat myös hyvä syy tulla paikalle. Lihapiirakat myytiinkin aika pian loppuun, sillä niitä ei näköjään hankittu vain välipalaksi vaan laatikoittain kotiin viemisiksi.

Tapahtuma keräsi jälleen ison osan tuotostaan pelaajien henkilökohtaisesti hankkimien sponsoreiden kautta. Eniten sponsorirahaa keräsi Merja Takkala. Hänen keräämänsä 1 955 dollarin potti oli selvästi suurin. Hieman yli tuhat dollaria keräsivät Leila Carnegie ja Arja Tolppanen. 500-600 dollaria tapahtumalle keränneitä oli neljä: Eric Tekoniemi, Victoria Tabancura, Hilkka Luus ja Seppo Peuhkurinen. 300 dollaria kerännyt Tapio Haapalehto ja 200 dollaria kerännyt Sara Haukioja olivat vielä palkinnon saajien joukossa: koska Carnegie ja Tolppanen kuuluivat järjestäjiin, he katsoivat itsensä jääveiksi. Palkinnoksi parhaille varainkerääjille annettiin muutamien Suomi-Kodin läheisyydessä toimivien yritysten ja muun muassa suomalaisia herkkuja maahantuovan Viking Foodsin lahjoittamia tavarakoreja. Kyltti ovensuussa kertoi tapahtuman pääsponsorin myös tänä vuonna olleen Pieter Sigmundt. Kaiken kaikkiaan käteistä kertyi 18 656 dollaria. Järjestelyistä vastannut Arja Tolppanen kertoi asettaneensa mielessään tavoitteeksi 20 000 dollarin rajapyykin, johon hän uskoikin vielä päästävän. Muutamia sponsorishekkejä kun on vielä saapumatta.

Lue koko juttu Kanadan Sanomien numerosta 16/2017!

Teksti ja kuva: Liisa Qureshi

Views: 338

Comment

You need to be a member of finnishcanadian.com to add comments!

Join finnishcanadian.com

Events

Videos

  • Add Videos
  • View All

Forum

FinnGoods Introduction 1 Reply

With so many new followers here on Social Media, we would love to (re)introduce ourselves!FinnGoods is a family operated small business (est. 2012) located in Langley BC, Canada. We were both born…Continue

Tags: Marimekko, Arabia, Iittala

Started by FinnGoods Sales in Buy, Sell & Trade. Last reply by FinnGoods Sales Mar 16.

Occupational therapy work practise 1 Reply

Hi everyone! Is there possibly any occupational therapists here who work in Canada? Or do you know one? I'm an occupational therapy student looking for a work practise place from Canada.

Started by Eveliina in Miscellaneous. Last reply by Kanadan Sanomat Sep 13, 2023.

Bringing a piece of Finland to North America – The FinnGoods Story 1 Reply

With so many new followers here on Social Media, we would love to introduce ourselves!FinnGoods is a family operated small business (est. 2012) located in Langley BC, Canada. We were both born and…Continue

Tags: Kahvi, Licorice, Varrasleipä, Finntoast, Halva

Started by FinnGoods Sales in Buy, Sell & Trade. Last reply by FinnGoods Sales May 28, 2022.

Family

Genealogy going on with me. I'm looking for information about a person: Name: Jenny Ojalehto Luonua. b.10 Jun 1903. Pennsylvania. Parents: Herman Luonua and Maria Rapinoja Luonua.Continue

Started by Jouni Salminen in Miscellaneous May 29, 2021.

© 2024   Created by Kanadan Sanomat.   Powered by

Badges  |  Report an Issue  |  Terms of Service