Pääkirjoitus 2.10.2012 Ylistettyjä olkoon ulkomainokset

Miltä kuulostaisi maailma ilman mainoksia? Tai edes yksittäinen kaupunki, jonka katukuvasta puuttuisivat kaikki kirkkaissa väreissä leiskuvat valotaulut sekä silmiä särkevät julisteet?

Jos filosofian dosentti Thomas Wallgren kumppaneineen saisi päättää, moiset maisemat olisivat utopian sijasta tavallista arkea.

Helsingin kaupunginvaltuuston kokouksessa 26. syyskuuta esiintynyt Wallgren vaati, että pääkaupungin tulisi pikaisesti kieltää kaikki kaupalliset ulkomainokset.

Syitä mainosten rajoittamiselle oli hänen mukaansa viisi:

1. Mainokset häiritsevät ohikulkijoiden ajatuksia. (Totta. Olen useammin kuin kerran kävellyt ojaan, kun olen tuijottanut kummallisia kylttejä.)

2. Ne houkuttelevat ostamaan tarpeettomia tuotteita. (Niinpä. Kuka muka tarvitsee sähköllä toimivaa hiuspinniä?)

3. Ne vaikuttavat mies- ja naiskuvaamme. (Aivan. Haluaisin olla kaksimetrinen ja painaa 30 kiloa.)

4. Plakaatit rumentavat katukuvaa. (Tarvitseeko muuta sanoa kuin kerrostalon kokoinen lähikuva jalkasilsasta?)

5. Mainonta on epäreilua, sillä vain osalla kansasta on varaa hankkia oma juliste ja ripustaa se bussipysäkille.

Äkkiseltään Wallgrenin perustelut tuntuvat aukottomilta ja hänen vaatimuksiinsa on helppo yhtyä. Mutta mietitäänpä hetki, mitä ulkomainonnan kieltäminen lopulta tarkoittaisi.

Ensimmäinen ongelma liittyy mainostuloihin, jotka kerryttävät mukavasti kaupungin kassaa. Toinen mainonnan vaihtoehtoisiin esitystapoihin. Lienee näet naivia olettaa, että mainostajat lannistuisivat rajoituksista ja jättäisivät kadunmiehet edes hetkeksi rauhaan.

Luultavasti kävisi täysin päinvastoin.

Jo nyt yritteliäät kauppaveikot ovat luoneet uusia tapoja tavoitella kuluttajien kukkaroita. Reilu vuosi sitten Suomessa esimerkiksi kohistiin tapauksesta, jossa eräs suorajakeluun keskittyvä yritys oli keksinyt käyttää ovia mainostaulujen korvikkeena.

Kun yhtiön työntekijät jakoivat mainoksia ja ilmaisjakelulehtiä ihmisten koteihin, he liimasivat samalla asuntojen ulko-oviin ja postilaatikoihin värikkäitä mainostarroja.

Yleensä laput ehtivät olla paikoillaan vain hetkisen ennen kuin joku – yleensä omaisuutensa vandalisoinnista raivostunut asukas – repi ne irti.

Silloin tällöin, kun asunnon haltijat olivat esimerkiksi matkoilla, mainokset saivat nököttää paikoillaan päiväkausia.

Kuluttaja-asiamies piti liikeyhtiön toimia epäasiallisina ja veti yrityksen markkinaoikeuteen. Kanteessaan se myös muistutti, että mainostarroihin liittyi suoranaisia vaaroja. Kirkkaanväriset lipukkeet saattoivat näet houkutella paikalle hämärämiehiä kuin ulkovalo yökkösiä.

Markkinaoikeus oli toista mieltä. Se antoi yritykselle luvan jatkaa toimiaan.

Oviepisodi ja tapaukset, joissa yksityiset ihmiset ovat myyneet oman ihonsa mainostilaksi, ovat vain pari esimerkkiä siitä, miten mainostajat keksivät yhä mielikuvituksellisempia tapoja tunkeutua kuluttajien tietoisuuteen.

Haastattelin kerran erästä ikkuna-alan asiantuntijaa. Hän visioi, että lähitulevaisuudessa kuluttajien saatavilla olisi ikkunaruutuja, joiden väriä ja kuviointia voi muuttaa oman mielensä mukaan. Jos ulkomainoksia ei olisi, menisi luultavasti vain hetki, ennen kuin mainostajat löytäisivät tämänkin markkinaraon ja valjastaisivat ruudut käyttöönsä.

Ehkäpä seuraavalla kävelyreissulla olisikin hyvä seisahtua hetkeksi mainosten eteen ja tuijottaa niitä kiitollisena. Sillä aina voisi olla huonomminkin.

Viivi Pietiläinen

Views: 150

Comment

You need to be a member of finnishcanadian.com to add comments!

Join finnishcanadian.com

Events

Videos

  • Add Videos
  • View All

Forum

Metrilaku - Meter Licorice Available at www.FinnGoods.com 2 Replies

Finnish and Swedish products from FinnGoods shipped anywhere in Canada and the USA. We are located in Vancouver area and carry most popular Finnish and Swedish products such as Organic Fazer Rye…Continue

Tags: Metrilaku

Started by FinnGoods Sales in Buy, Sell & Trade. Last reply by FinnGoods Sales Jul 25.

Tietoja enostani etsiskelen 1 Reply

Tietoja enostani Erkki Linnala etsiskelen . Thunder Bayssa ilmeisesti viimeiset päivänsä viettänyt. Riverside Cementeryyn haudattu.Yleensä kiinnostaisi missä päin asustellut? Erkki oli syntynyt…Continue

Started by Jouni Palonen in Miscellaneous. Last reply by Jouni Palonen Dec 12, 2019.

Ruisjauhoja vailla 1 Reply

Mistä oikein löydän ruisjauhoja Quebec Citystä? Olen käynyt jo ties kuinka monessa putiikissa ja marketissa enkä ole nähnyt niitä myytävän. Tietysti ruisleipäkin kelpaisi ensisijaisesti, mutta sen…Continue

Tags: rye, quebec, ruisleipä, ruis

Started by Vilukko in Food & Entertainment. Last reply by Kanadan Sanomat Jan 23, 2019.

Mahdollinen muutto kanadaan 1 Reply

Hei arvon foorumilaiset.Olisi kiinnostusta tietää mitä kaikkea tarvisin siihen jos muuttaisin johonkin päin kanadaa? Ei ole siis vielä todellakaa varmaa mutta alustaavasti kyselen. Miten helppoa on…Continue

Started by E.Rantala in Miscellaneous. Last reply by Vilukko Nov 21, 2018.

© 2020   Created by Kanadan Sanomat.   Powered by

Badges  |  Report an Issue  |  Terms of Service