Pääkirjoitus 4.9.2012 Hali päivässä pitää hymyn huulilla

Minä en halaa ihmisiä. En naapureita, en hyvänpäiväntuttuja enkä varsinkaan ventovieraita. Joskus, jos lapsuudentovereillani on murheita, saatan taputtaa heitä varovasti selkään, mutta muutoin pysyn kaikista kunnioittavan matkan päässä.

Kylmäkiskoisilta vaikuttavat tapani eivät suinkaan johdu siitä, että vihaisin ihmisiä, päinvastoin. Päähäni on vain iskostettu sitkeä uskomus siitä, että jokaisella on omat – yleensä vähintään pari metriä suuntaansa ulottuvat – henkilökohtaiset rajansa, joiden yli toisen ei ole lupa astua. Hymyt ja halit on varattu vain perheenjäsenille ja rutistukset kaikista läheisimmille ystäville.

Vanha ajatusmaailmani keikahti kuitenkin elokuun lopussa kerralla kumoon, kun saavuin keskellä yötä Thunder Bayn lentokentälle, ja tapasin siellä nykyisen vuokraemäntäni. Minua noutamaan tullut nainen ei näet tyytynyt kylmäkiskoiseen kättelyyn, vaan syleili minua heti lämpimästi.

Olin järkyttynyt. Mutta vielä järkyttyneempi olin siitä, että rutistus tuntui oikeastaan hyvältä, enkä halunnut juosta kirkuen karkuun.
Viimeisen parin päivän aikana olen oppinut huomaamaan, että vuokraemäntäni ei ole mikään poikkeustapaus, vaan kanadalaiset ovat kaikkinensa paljon avoimempia ja välittömämpiä ihmisiä kuin pohjoismaalaiset sukulaisensa. Samalla olen myös tajunnut, miten syvälle oma pessimismini on juurtunut.

Esimerkistä käyköön ensimmäinen käyntini läheisessä Safeway-kaupassa. Olin jonottanut omaa vuoroani hetkisen ajan ja aloin juuri latoa ostoksiani liukuhihnalle, kun myyjä kysyi äkkiarvaamatta: ”How are you?”

Sydämeni jysähti. Miten niin, mitä kuuluu? Miksi kassaneiti sitä haluaisi tietää? Oliko naamassani ketsuppia? Vai oliko minussa muuten vain jokin vika?

Mumisin voivani oikein hyvin ja nappasin ostoskassini kainaloon. Vasta ulko-oville kiiruhtaessani tajusin, että myyjä ei yrittänytkään olla ilkeä, vaan kysyi saman tuttavallisen kysymyksen kaikilta asiakkailta.

Toinen paikka, jossa olen saanut hämmästellä kanadalaisten ystävällisyyttä on Thunder Bayn katuverkosto: Ihmiset ovat kohteliaita jopa silloin, kun he hyppäävät autojensa rattiin ja kurvailevat kaupungille. He antavat jalankulkijoille tietä ja peruuttavat risteyksissä pari metriä taaksepäin, jos kävelijä ei pääsisi muuten ylittämään katua. Se tuntuu utopistiselta.

Vaikka olen asunut Kanadassa vasta reilun viikon ajan, murehdin jo nyt sitä, miten osaan enää sopeutua happamien tuppisuiden kansoittamaan Suomeen.

Ehkäpä minun täytyneekin kurtistella tästä lähtien joka ilta peilin edessä kulmiani ja katsoa Studio Julmahuvin sketsi itsesäälissä rypevästä suomalaismiehestä, joka juoksee lopulta avantoon. Silloin pysyisin sopivan pessimistisenä, eikä maaliskuussa koittava kotiinpaluu tuntuisi sukellukselta kylmään veteen.

Tai ehkäpä vieläkin viisaampaa olisi ryhtyä käännyttämään suomalaisia hengeltään kanadalaisiksi. Positiivinen mieli ja hali päivässä eivät tekisi kenellekään pahaa.
Englanniksi tekstitetty Studio Julmahuvin traileri kuvitteellisesta Roudasta rospuuttoon -elokuvasta löytyy osoitteesta www.youtube.com/watch?v=nUyFg9xoPKk.

Viivi Pietiläinen

Views: 242

Comment

You need to be a member of finnishcanadian.com to add comments!

Join finnishcanadian.com

Events

Videos

  • Add Videos
  • View All

Forum

Metrilaku - Meter Licorice Available at www.FinnGoods.com 2 Replies

Finnish and Swedish products from FinnGoods shipped anywhere in Canada and the USA. We are located in Vancouver area and carry most popular Finnish and Swedish products such as Organic Fazer Rye…Continue

Tags: Metrilaku

Started by FinnGoods Sales in Buy, Sell & Trade. Last reply by FinnGoods Sales Jul 25.

Tietoja enostani etsiskelen 1 Reply

Tietoja enostani Erkki Linnala etsiskelen . Thunder Bayssa ilmeisesti viimeiset päivänsä viettänyt. Riverside Cementeryyn haudattu.Yleensä kiinnostaisi missä päin asustellut? Erkki oli syntynyt…Continue

Started by Jouni Palonen in Miscellaneous. Last reply by Jouni Palonen Dec 12, 2019.

Ruisjauhoja vailla 1 Reply

Mistä oikein löydän ruisjauhoja Quebec Citystä? Olen käynyt jo ties kuinka monessa putiikissa ja marketissa enkä ole nähnyt niitä myytävän. Tietysti ruisleipäkin kelpaisi ensisijaisesti, mutta sen…Continue

Tags: rye, quebec, ruisleipä, ruis

Started by Vilukko in Food & Entertainment. Last reply by Kanadan Sanomat Jan 23, 2019.

Mahdollinen muutto kanadaan 1 Reply

Hei arvon foorumilaiset.Olisi kiinnostusta tietää mitä kaikkea tarvisin siihen jos muuttaisin johonkin päin kanadaa? Ei ole siis vielä todellakaa varmaa mutta alustaavasti kyselen. Miten helppoa on…Continue

Started by E.Rantala in Miscellaneous. Last reply by Vilukko Nov 21, 2018.

© 2020   Created by Kanadan Sanomat.   Powered by

Badges  |  Report an Issue  |  Terms of Service