Toronton Suomi-Kodilla järjestettiin pihamyyjäiset lauantaina 24. syyskuuta.Aamupäivällä kymmenestä yhteen kestänyt tapahtuma keräsi paikalle paljon väkeä.Pihamyyjäiset, jotka tunnetaan yard sale
-nimellä täällä Kanadassa, houkuttelevatkin usein paikalle myös ohi kulkevia ihmisiä. Myyjäisissä on jokaiselle jotakin – toinen voi ihailla kauniisti esille pantuja astiastoja ja koriste-esineitä, kun toinen metsästää löytöjä tavaroita pursuavista laatikoista.

Suomi-Kodilla pihamyyjäiset järjestetään kahdesti vuodessa, ja ne ovat aina odotettu tapahtuma. Myyjäiset järjestetään sään suosiessa pihalla, niin kuin nytkin pystyttiin kauniissa alkusyksyn säässä tekemään. Aurinko porotti,mutta ei enää yhtä kuumana kuin kuukausi sitten. Myyjiä, asiakkaita ja vieraita hemmoteltiin sään lisäksi myös pihagrillin antimilla. Tirisevä hotdog suoraan grillistä tarttui monen herkkusuun matkaan. Myyjäisistä jo takin itselleen löytänyt Maija Nummi kertoo pitävänsä tapahtumasta kovasti. Hän sanoo, että oli aluksi hieman huolissaan siitä, ettei myytävää tavaraa olisi tarpeeksi, mutta yllättyikin positiivisesti.

”Laitettiin lappuja, että tuokaa sitä tavaraa,ja nyt saatiinkin näin paljon!” Nummi iloitsee.

Ja kyllähän sitä tavaraa olikin. Vaatetarjontaa oli rekkikaupalla sekä lapsille että aikuisille,paikanpäällä olisi voinut uusia koko astiastonsa ja myytävien kirjojen määrällä olisi voinut rakentaa pienen kirjaston. Jos et päässyt paikalle nyt, kannattaa pitää silmät auki tulevien pihamyyjäisten varalta. Koskaan ei tiedä, mitä aarteita sitä saattaakaan löytää.

Kuvan henkilö ei ole jutussa haastateltu henkilö.

Teksti ja kuvat: Sara Katajakoski

Views: 207

Comment

You need to be a member of finnishcanadian.com to add comments!

Join finnishcanadian.com

Events

Videos

  • Add Videos
  • View All

Forum

Welcome Fall 2 Replies

Welcome Fall! We are located in Vancouver area and carry the most popular and traditional Finnish and Swedish products. We ship anywhere in Canada and the USA. Order now for prompt shipping at…Continue

Started by FinnGoods Sales in Buy, Sell & Trade. Last reply by FinnGoods Sales Sep 24.

Family

Genealogy going on with me. I'm looking for information about a person: Name: Jenny Ojalehto Luonua. b.10 Jun 1903. Pennsylvania. Parents: Herman Luonua and Maria Rapinoja Luonua.Continue

Started by Jouni Salminen in Miscellaneous May 29.

Tietoja enostani etsiskelen 1 Reply

Tietoja enostani Erkki Linnala etsiskelen . Thunder Bayssa ilmeisesti viimeiset päivänsä viettänyt. Riverside Cementeryyn haudattu.Yleensä kiinnostaisi missä päin asustellut? Erkki oli syntynyt…Continue

Started by Jouni Palonen in Miscellaneous. Last reply by Jouni Palonen Dec 12, 2019.

Ruisjauhoja vailla 1 Reply

Mistä oikein löydän ruisjauhoja Quebec Citystä? Olen käynyt jo ties kuinka monessa putiikissa ja marketissa enkä ole nähnyt niitä myytävän. Tietysti ruisleipäkin kelpaisi ensisijaisesti, mutta sen…Continue

Tags: rye, quebec, ruisleipä, ruis

Started by Vilukko in Food & Entertainment. Last reply by Kanadan Sanomat Jan 23, 2019.

© 2021   Created by Kanadan Sanomat.   Powered by

Badges  |  Report an Issue  |  Terms of Service