Suomalaisten hautausmaa häpäistiin Sudburyssa

Suomalaisten hautausmaa häpäistiin Sudburyssa

Long Laken hautausmaa pääsi esille CBC:n tiedotusvälineissä. Veikko Kivikangas kertoo videolla suomalaisesta hautausmaasta.

Teksti: Mari Tiensuu
Kuvat: Veikko Kivikankaan arkisto, CBC

Sudburyn Long Lakella on kauniiden koivujen keskellä monen suomalaisen viimeinen leposija. Hautausmaalla on 54 tunnistettavaa hautaa.

"Long Laken hautausmaa otettiin käyttöön vuonna 1930. Vuosisadan alussa alueella asui hyvin paljon suomalaisia, jotka raivasivat täältä tilan kodille ja pellolle, ja alkoivat viljellä maata. Koska väkeä oli paljon, tuli tarvetta myös hautausmaalle. Haluttiin perustaa oma yhteinen suomalaisten hautausmaa", Veikko Kivikangas kertoo.

Kivikangas on trustee, luottamushenkilö, Long Laken suomalaisella hautausmaalla. Tarvetta hänenkaltaiselleen huolehtijalle on ollut vuoden 1989 jälkeen, jolloin hautausmaa poistettiin hautauskäytöstä.

Hautausmaalta haettiin kalloja

"Hautausmaa metsiintyi ja ruohottui, kun kaupunki luopui sen hoidosta. Tarvetta toimille tuli 90-luvulla, kun eräät henkilöt päättivät mennä kaivamaan hautoja. He ottivat haudoista pääkalloja. Onneksi tekijät saatiin kiinni ja haudat saatiin palautettua takaisin alkuperäiseen kuntoon."

Tapaus hätkähdytti suomalaista yhteisöä siinä määrin, että Sudburyn Historia Seura otti hautausmaan hoidettavakseen. Seuran tavoitteina on vaalia Sudburyn suomalaista historiaa tuleville polville. Hautausmaa on eräs niistä paikoista, joissa tuo historia on nähtävillä.

Seuran jäsenet ovat vuosien saatossa tehneet paljon kunnostus- ja raivaustöitä hautausmaalla. Siivottavaa on ollut paljon. Seuran jäsenet ovat korjanneet pois suuret määrät roskaa autonrenkaista remonttijätteisiin. Välillä ahkerointi saa huonon palkinnon.

"Jollain kertaa löysimme hautausmaalta rikottuja olut- ja viinipulloja sekä muuta sotkua. Jotkut olivat kokeneet, että hautausmaa on hyvä paikka juhlimiselle."

CBC:n toimittajat kiinnostuivat suomalaisesta hautausmaasta

Tänä vuonna seura on parantanut hautausmaalla kulkuväyliä. Teitä levennettiin ja puita kaadettiin. Hautausmaasta tuli kaunis ja liikkumisen kannalta toimiva. Syksyn alussa ajattelemattomat sotkijat iskivät kuitenkin jälleen.

"Joku oli käynyt kippaamassa suuren määrän raivausjätettä hautausmaalle. Oksia ja puita oli vain jätetty hautausmaalle. Lisäksi löytyi iso muovipussillinen nurmikkoa. Suomalaiset reagoivat tapaukseen voimakkaasti, sillä hautausmaa on nyt ollut hienossa kunnossa. Monet ovat sanoneet, että tämä oli ruma teko."

Kivikangas on tyytyväinen, että tapaus on saanut huomiota. Jopa CBC:n toimittajat kävivät tutustumassa Long Lakella. Yleinen keskustelu aiheesta osaltaan toivottavasti edistää sitä, että rauha säilyisi suomalaisten hautausmaalla jatkossa.

"Emme voi olla ympärivuorokautisesti valvomassa maita. Mikäli joku siis huomaa jotain tällaista tapahtuvan Long Laken suomalaisella hautausmaalla, niin toivomme hänen ottavan yhteyttä Sudburyn poliisiasemalle", Kivikangas vetoaa.

"Pientäkään asiaa ei saa päästää kasvamaan liian isoksi. Vähäpätöisemmästä roskasta voi kasvaa kaatopaikka. Siksi täytyy toimia heti. Hienoa olisi jos meitä olisi jatkossa enemmän tekemässä töitä hautausmaan eteen."

Kiitos lukijallemme, joka vinkkasi tästä uutisaiheesta. Hän havaitsi aiheesta kirjoitettavan myös Suomessa: Ilta-sanomat kertoi tapauksesta 7.10.2013.

http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2013100717576411_ul.shtml

http://www.cbc.ca/news/canada/sudbury/vandals-hit-sudbury-finnish-c...

Views: 933

Comment

You need to be a member of finnishcanadian.com to add comments!

Join finnishcanadian.com

Events

Videos

  • Add Videos
  • View All

Forum

Christmas Shopping at FinnGoods.com 2 Replies

Get unique Nordic gifts for this Christmas!We are located in Vancouver area and carry the most popular and traditional Finnish and Swedish products.Take a tour on our website as part of your…Continue

Tags: Metrilaku

Started by FinnGoods Sales in Buy, Sell & Trade. Last reply by FinnGoods Sales Nov 7.

Tietoja enostani etsiskelen 1 Reply

Tietoja enostani Erkki Linnala etsiskelen . Thunder Bayssa ilmeisesti viimeiset päivänsä viettänyt. Riverside Cementeryyn haudattu.Yleensä kiinnostaisi missä päin asustellut? Erkki oli syntynyt…Continue

Started by Jouni Palonen in Miscellaneous. Last reply by Jouni Palonen Dec 12, 2019.

Ruisjauhoja vailla 1 Reply

Mistä oikein löydän ruisjauhoja Quebec Citystä? Olen käynyt jo ties kuinka monessa putiikissa ja marketissa enkä ole nähnyt niitä myytävän. Tietysti ruisleipäkin kelpaisi ensisijaisesti, mutta sen…Continue

Tags: rye, quebec, ruisleipä, ruis

Started by Vilukko in Food & Entertainment. Last reply by Kanadan Sanomat Jan 23, 2019.

Mahdollinen muutto kanadaan 1 Reply

Hei arvon foorumilaiset.Olisi kiinnostusta tietää mitä kaikkea tarvisin siihen jos muuttaisin johonkin päin kanadaa? Ei ole siis vielä todellakaa varmaa mutta alustaavasti kyselen. Miten helppoa on…Continue

Started by E.Rantala in Miscellaneous. Last reply by Vilukko Nov 21, 2018.

© 2020   Created by Kanadan Sanomat.   Powered by

Badges  |  Report an Issue  |  Terms of Service