Hei,
Olisin kiinnostunut tietämään minkälaiset mahdollisuudet ovat oikeasti suomalaisen päästä töihin kaivosalalle kanadassa? Olen lukenut, että kaivosalalle opetetaan eikä koulutusta välttämättä tarvitse. Tuntuu, että kaivosalalla toimivat yritykset antavat sivuillansa hyvän kuvan, että tarvitsee maahanmuuttajia töihin ja kouluttaa, mutta onko tosiaan tilanne niin, että kaivostyöntekijöistä on pula siellä?
Olisiko täällä henkilöä, jolla on kaivosalalta kokemusta ja osaisi neuvoa miten kannattaa edetä, kun itseäni kiinostaa kaivosala?
Olen ymmärtänyt, että kanadaan muuttaminen ei vain noin tapahdu. Varsinkin työpaikan saaminen on iso prosessi, koska työnantajan kanadassa pitää selittää minkä takia yritys ei tehtävään voi palkata kanadalaista? Suomalaisen toki on helpompi sinne saada luvat, oletan niin.
Itselläni ei ole kaivosalalta kokemusta, mutta työhistoriaa on sekä kielitaitoa sekä olen ammattikoulun käynyt ja valmistun 2015 ammattikorkeakoulusta. Ainakin pisteet ovat hyvät maahanmuuttaja prosessiin ja kielikoe pitäisi vielä tehdä.
Olisi erittäin hienoa kuulla, miten kannattaa kanadan kaivosalalle tähdätä täältä Suomesta.
Tags:
Eikös tähän ole kukaan vastannut??? Kaivosalasta tiedän sen, että nelisen vuotta sitten lakko Sudburyssä jatkui yli vuoden ja lopulta kai työnantaja mursi sen. Kaivosmiehistä ei ollut pulaa, mutta halvalla tekevistä oli. - Kanadaan muutto voi sinällään olla hyvä idea, jos ottaa huomioon maan reunaehdot (kallis koulutus, huono yhteiskunnan tukiverkko työttömyystilanteessa, aika julma työnlainsäädäntö, mutta Suomea parempi julkinen terveydenhoito ja kevyt verotus sekä sekulääri ilmapiiri, avioliittolakikin ihan tasa-arvoinen). Halpoja kaivosmiehiä on maahan tuotettu jokunen vuosi sitten määräaikaisina työluvilla mm Kiinasta. Heille ei ollut kerrottu, etteivät ole oikeita siirtolaisia- eivätkä saa jäädä maahan. Taisivat sitten saada poikkeusmenettelyjäkin kamalassa tilanteessaan. Maahantulo: Työluvan kautta ei Suomesta useimmiten kannata, koska sellaisen saa max kahdeksi vuodeksi ja uusimisesta ei ole varmuutta, paitsi jos on suuren vajeen ammateissa kuten esim lääkäri tai putkimies. Kannattaa anoa suoraan siirtolaiseksi. Siinä putkessa länsi-eurooppalainen etenee yleensä nopeammin kuin esim aasialainen, jostain syystä. Siirtolainen (ent landed immigrant, nykyinen permanent resident) saa etsiä millaista työtä vain, work permit -maassaolija on siihen yhteen työnantajaan sidottu (ellei kuulu työmarkkinamielipiteestä vapautettuihin, sellaisia ovat olleet eräät it-tehtävät (eivät enää) ja kaiketi edelleen osa lääkintäalan osaajista. Menestystä!
Hei Juhani,
Kiitoksia vastauksesta ja varsinkin tuosta, että kannattaa siirtolaiseksi hakea suoraan.
Minulla on mahdollisuus SWAP-Canada viisumiin, mutta kuulin että sekään nyt ei ole mikää paras vaihtoehto.
Täytyy nyt vielä tutkia tätä prosessia ja käsin Suomesta työpaikan saaminen sieltä on täysin mahdottomuus.
Shop your favourite Finnish and Swedish products at FinnGoods at www.FinnGoods.com. We are located in Langley, BC and ship…Continue
Tags: Fazer, Salmiakki, Licorice, Lakritsi
Started by FinnGoods Sales in Buy, Sell & Trade. Last reply by FinnGoods Sales Apr 22.
With so many new followers here on Social Media, we would love to introduce ourselves!FinnGoods is a family operated small business (est. 2012) located in Langley BC, Canada. We were both born and…Continue
Tags: Kahvi, Licorice, Varrasleipä, Finntoast, Halva
Started by FinnGoods Sales in Buy, Sell & Trade. Last reply by FinnGoods Sales May 28, 2022.
Genealogy going on with me. I'm looking for information about a person: Name: Jenny Ojalehto Luonua. b.10 Jun 1903. Pennsylvania. Parents: Herman Luonua and Maria Rapinoja Luonua.Continue
Started by Jouni Salminen in Miscellaneous May 29, 2021.
Tietoja enostani Erkki Linnala etsiskelen . Thunder Bayssa ilmeisesti viimeiset päivänsä viettänyt. Riverside Cementeryyn haudattu.Yleensä kiinnostaisi missä päin asustellut? Erkki oli syntynyt…Continue
Started by Jouni Palonen in Miscellaneous. Last reply by Jouni Palonen Dec 12, 2019.
© 2023 Created by Kanadan Sanomat.
Powered by