Osuuspankin vuosikokous järjestettiin Agricolan kirkolla keskiviikkona 5. huhtikuuta. Kokoukseen osallistui yhteensä 32 henkilöä, joista jäseniä oli 28.
”Ainutlaatuinen laina- ja korkostrategiamme, maksuttomat ja edulliset päivittäispankkipalvelut, sekä erinomainen henkilökohtainen asiakaspalvelu ovat pitäneet Osuuspankin kilpailukykyisenä”, kertoi johtokunnan puheenjohtaja David Koivuranta kokouksessa.
Kanadalaissyntyinen Koivuranta avasi kokouksen toivottamalla vieraat tervetulleiksi sekä esitteli johtokunnan ja toimitusjohtajan raportin suomeksi ja englanniksi. Hyväntuulinen Koivuranta sai yleisön nauramaan useita kertoja kokouksen asiallisesta luonteesta huolimatta.
”Kaikki kuulostaa niin paljon virallisemmalta, kun sen sanoo suomeksi”, Koivuranta ihmetteli ääneen.
Raportista kävi ilmi esimerkiksi se, että johtokunta jakoi osinkoja jäsenilleen jo 15. peräkkäisenä vuotena. Osuuspankki tuki myös jäseniään ja suomalaisyhteisöä erilaisten tapahtumien ja stipendien muodossa. Stipendejä myönnettiin opiskelijoille yhteensä 26 000 dollarin edestä vuonna 2016.
Pääjohtaja Antero Elo osallistui myös raportin esittelyyn. Elo kertoi Pohjois-Amerikan taloudellisen tilanteen näyttäneen parantumisen merkkejä, mutta myös viitteitä epävarmuudesta ja epävakaudesta. Suurimmaksi haasteeksi Elo listasi kilpailukykyisen hinnoittelun säilyttämisen isojen pankkien rinnalla. Elo kiitteli osaavaa ja omistautunutta henkilökuntaa, jotka ovat vahvistaneet Osuuspankin kilpailukykyä vaikeina aikoina. Osuuspankin tuotot lainoista kasvoivat vuonna 2016, mutta kokonaistuotot jäivät hieman edellisvuotta pienemmäksi. Tuotot jaettiin maksettaviin osinkoihin ja varojen kautta pääomaan. Täten Osuuspankin pääomaosuus nousi erityisen vahvaksi. Pankin pääomaosuus on nyt 8,6 prosenttia kaikesta omaisuudesta, kun vähimmäisvaatimus on 4 prosenttia.
Pääjohtaja Elo perusteli isoa pääomaosuutta sillä, että korkea pääoma laskee pankin vakuutusten hintoja ja toimii turvaverkkona epävakaina aikoina. Myös Koivuranta vakuutti, että osinkojen määrä päätettiin tulojen ja taloudellisen ilmapiirin yhteisvaikutuksesta, ei pelkästään numeroihin katsoen.
Lue koko teksti Kanadan Sanomien numerosta 15/2017.
Teksti ja kuva: Saana Ihamäki
Jutun mukaan siis "johtokunta jakoi osinkoja jäsenilleen jo 15. peräkkäisenä vuotena". Siiskö osingot menevät vain Boardille eikä koko jäsenkunnalle. Eipä kai.- Jutun kirjoittaja lienee rekrytoitu Suomesta, jossa omistusliitteen käyttö on epämääräistynyt viime vuosina.
Comment
Shop your favourite Finnish and Swedish products at FinnGoods at www.FinnGoods.com. We are located in Langley, BC and ship…Continue
Tags: Fazer, Salmiakki, Licorice, Lakritsi
Started by FinnGoods Sales in Buy, Sell & Trade. Last reply by FinnGoods Sales Apr 22.
With so many new followers here on Social Media, we would love to introduce ourselves!FinnGoods is a family operated small business (est. 2012) located in Langley BC, Canada. We were both born and…Continue
Tags: Kahvi, Licorice, Varrasleipä, Finntoast, Halva
Started by FinnGoods Sales in Buy, Sell & Trade. Last reply by FinnGoods Sales May 28, 2022.
Genealogy going on with me. I'm looking for information about a person: Name: Jenny Ojalehto Luonua. b.10 Jun 1903. Pennsylvania. Parents: Herman Luonua and Maria Rapinoja Luonua.Continue
Started by Jouni Salminen in Miscellaneous May 29, 2021.
Tietoja enostani Erkki Linnala etsiskelen . Thunder Bayssa ilmeisesti viimeiset päivänsä viettänyt. Riverside Cementeryyn haudattu.Yleensä kiinnostaisi missä päin asustellut? Erkki oli syntynyt…Continue
Started by Jouni Palonen in Miscellaneous. Last reply by Jouni Palonen Dec 12, 2019.
© 2023 Created by Kanadan Sanomat.
Powered by
You need to be a member of finnishcanadian.com to add comments!
Join finnishcanadian.com