Kansansuosikkeja ja isänmaallista haikeutta

Thunder Bayn Pelimanniorkesterin säveliä kuultiin taas sunnuntaina 14. toukokuuta, kun orkesterin Suomi 100 -juhlakonsertti polkaistiin käyntiin Hilldalen kirkossa. Äitienpäivänä järjestetty konsertti keräsi myös varoja Pelimanniorkesterin Suomen-matkaa varten, sillä heinäkuun 9.-19. järjestettävä kiertue vie Pelimannit soittamaan ympäri Suomen, muun muassa Helsinkiin, Pohjanmaalle ja Kaustisen kansanmusiikkifestivaalille.

Suomen 100-vuotista itsenäisyyttä juhlistavan konsertin ohjelmisto koostui odotetusti kansallisesti tunnetuista kappaleista. Ohjelmassa kuultiin muun muassa hengellistä musiikkia ja virsiä, mutta myös iskelmään päin kallistuvia kappaleita. Koska konsertin tarkoituksena oli kunnioittaa Suomen itsenäisyyttä, myös kappalevalinnat olivat isänmaallisia ja erityisesti sotiemme veteraaneja kunnioittavia. Myös yleisössä oli paikalle saapuneita veteraaneja, joita Pelimanniorkesteri halusi konsertillaan kiittää.

Konsertti alkoi Taneli Kuusiston virrellä Siunaa ja varjele meitä ja jatkui lukuisilla kansainvälisestikin tunnettujen suomalaissäveltäjien teoksilla. Koska itsenäistä Suomea olisi mahdoton juhlistaa ilman kansallisromantiikkaa, kuului ohjelmistoon myös Jean Sibeliuksen ja Oskar Merikannon sävellyksiä. Sibeliuksen töistä Pelimanniorkesteri esitti Sydämeni laulun ja Merikannolta teoksen Oi, muistatko vielä sen virren.

Konsertin edetessä kuultiin odotetusti myös monien suomalaisten rakastama Täällä Pohjantähden alla, jonka säveltäjä Petri Laaksonen vieraili pari viikkoa sitten Kanadassa, myös Thunder Bayssa. Yleisön innokkaasta vastaanotosta päätellen kappale oli selvästi odotettu osa konserttia.

Konsertin kulkua tahditti kappaleiden välissä kerrottu tarina Veera Ylisestä, joka työskenteli lottana Suomen sotavuosina. Tarina kertoi Ylisen sotakokemuksista lottana ja toimi niin ikään kunnianosoituksena siitä tärkeästä työstä, jota lotat sotien aikana tekivät. Lottakertomuksen luki yleisölle konsertin juontajanakin toiminut Lilja Lahtinen.

Konsertin puolivälissä kuultiin Martti Lutherin sanoittama virsi Jumala ompi linnamme, joka esitettiin yhteislauluna yleisön kanssa. Tämän jälkeen ohjelmiston painotus siirtyi muistelemaan sota-aikaa ja itsenäisyytemme puolustusta. Esitettyihin kappaleisiin kuuluivat muun muassa Jean Sibeliuksen Jääkärimarssi, Helena Viertolan Kertokaa lapsenlapsillenne sodasta sekä G. Dubrianskyn säveltämä ja Usko Kempin sanoittama Elämää juoksuhaudoissa.

Konsertin kevyemmän musiikin päästä kuultiin Lasse Mårtensonin klassikko Myrskyluodon Maija, joka on sävelletty Åke Lindmanin samannimisen televisiosarjan tunnussävelmäksi.

Lue koko juttu Kanadan Sanomien numerosta 20/2017.

Teksti ja kuva: Arttu Manninen

Views: 48

Comment

You need to be a member of finnishcanadian.com to add comments!

Join finnishcanadian.com

Events

Videos

  • Add Videos
  • View All

Forum

Finnish Goodies 2017 1 Reply

You can get your Finnish and Swedish products from FinnGoods shipped anywhere in Canada. We are located in Vancouver area and carry the most popular Finnish and Swedish products such as Organic Fazer…Continue

Tags: Finntoast

Started by FinnGoods Sales in Buy, Sell & Trade. Last reply by FinnGoods Sales May 27.

Wanted: Bilingual English-Finnish and English-Swedish agents

I represent a consultancy firm, LineOne. We are doing a feasibility study for our client. Our client wishes to setup a multilingual telephone support network for their agents and clients. This is NOT…Continue

Started by Steven Ketola in Miscellaneous Mar 15.

Finnish children's books available in English for first time!

Hello! This is Pikku Publishing, publisher of Markus Majaluoma's books in English.This charming and original author/illustrator is super successful in Finland and has been a nominee for the Finlandia…Continue

Started by Elena Mannion in Buy, Sell & Trade Mar 2, 2016.

looking for work

hello!i m looking for work in canada..i know it is very difficult and challenging..need all kind of permits etc.but i would be very grateful for all kind of tips and possibilities to get some work in…Continue

Started by kari pääkkönen in Food & Entertainment Oct 20, 2015.

© 2017   Created by Kanadan Sanomat.   Powered by

Badges  |  Report an Issue  |  Terms of Service