Kuva: Pirita Lepistö

Saavun Columbus Center Art Galleryyn illan jo hämärtyessä. Heti aulaan saavuttuani huomaan värikkäät taulut, joiden toivon olevan Sami Suomalaisen tauluja − hymyilen huomatessani taulujen vieressä olevat laput, joissa lukee taitelijan nimi. Edessäni on kaksi naista ihastelemassa taideteoksia. He kehuvat sommittelua ja värimaailmaa, mutta eivät voi käsittää, miksi taulut eivät ole hintavampia.

− Taiteilijana voin itse päättää hinnat, voin antaa työt vaikka ilmaiseksi, jos niin haluan, Sami Suomalainen sanoo minulle hymyillen, kun kysyn asiasta.

Työt ovat Suomalaisen päässä ikään kuin ketjuna. Ne eivät ole yksittäisiä teoksia, vaan ne ovat osa isompaa kokonaisuutta, josta hän vangitsee palan yhteen tauluun. Seuraavasta taulusta voi havaita jatkumoa eteen-, taakse-, ylös- tai alaspäin. Kuvat ovat Suomalaisen päässä koko ajan, ne eivät katoa sieltä mihinkään, vaan ne pyörivät ja liikkuvat siellä jatkuvasti. Joskus kuitenkin tulee "reunahyppyjä", jotka poikkeavat edellisestä jatkumosta ja ovat irrallisia. Tällainen on esimerkiksi teos nimeltään "Landscape - Maisema".
− Maalaamisessa on se hyvä puoli, toisin kuin musiikissa, että kun työ on kerran tehty, sitä ei tarvitse tehdä toistamiseen. Muusikon pitää esittää samaa kappaletta useaan kertaan, Suomalainen huomioi.

Maalauksilla kohti todellisuutta ja vastakohtia

Suurin osa tauluista kuvaa maisemia, joissa mukana on erilaisia eläimiä, kuten perhosia tai lintuja. Osa tauluista muistuttaa Suomen ja Kanadan luontoa, mutta yhdessä kuvassa onBrasilialainen maisema. Teos on toteutunut rikkaiden muistikuvien avulla, jotka tosin muodostavat vain yleisen kokonaisuuden ilman pieniä yksityiskohtia:

− Sitä haluaa niin lähelle todellisuutta kuin vain mahdollista, Suomalainen toteaa.

Kuvista on löydettävissä myös vastakohtia, kontrasteja, jotka saattavat luoda jopa konfliktin kuvaan. Esimerkiksi yhdessä maalauksessa on tyttö, jonka kädessä ja olkapäällä ovat valkoiset kyyhkyt. Linnut edustavat rauhaa. Tytön hatussa oleva sulka luo Suomalaisen sanojen mukaan maalaukseen vastakohdan:

− Täällä linnusta otetut sulat tarkoittavat sitä, että teet pahaa eläimille.

Rauhanlintuina tunnetut kyyhkyset ja naisen sulka muistuttavat myös ikonista tuttua asetelmaa, vaikkei se olekaan ollut taiteilijan tarkoituksena. Kaikki työt ovat värikkäitä, sillä kuten Suomalainen toteaa, "kuka nyt haluaisi panna seinälle masentavia, tummia tauluja". Tällä hetkellä työt ovat lähinnä keltaisen värin kyllästämiä:

− Keltainen on auringonvaloa matkiva, iloinen väri. En voi tehdä yhtään taulua ilman keltaista.

Tämän huomaa myös mies, joka katselee Brasilian majoja ja kukkuloita kuvaavaa taulua, ja hän sanoo, kuinka juuri ilman valoa kuva olisi täysin erilainen.

Teksti: Pirita Lepistö

Lue loput jutusta Kanadan Sanomien numerosta 38.

Views: 383

Comment

You need to be a member of finnishcanadian.com to add comments!

Join finnishcanadian.com

Events

Videos

  • Add Videos
  • View All

Forum

FinnGoods Introduction 1 Reply

With so many new followers here on Social Media, we would love to (re)introduce ourselves!FinnGoods is a family operated small business (est. 2012) located in Langley BC, Canada. We were both born…Continue

Tags: Marimekko, Arabia, Iittala

Started by FinnGoods Sales in Buy, Sell & Trade. Last reply by FinnGoods Sales Mar 16.

Occupational therapy work practise 1 Reply

Hi everyone! Is there possibly any occupational therapists here who work in Canada? Or do you know one? I'm an occupational therapy student looking for a work practise place from Canada.

Started by Eveliina in Miscellaneous. Last reply by Kanadan Sanomat Sep 13, 2023.

Bringing a piece of Finland to North America – The FinnGoods Story 1 Reply

With so many new followers here on Social Media, we would love to introduce ourselves!FinnGoods is a family operated small business (est. 2012) located in Langley BC, Canada. We were both born and…Continue

Tags: Kahvi, Licorice, Varrasleipä, Finntoast, Halva

Started by FinnGoods Sales in Buy, Sell & Trade. Last reply by FinnGoods Sales May 28, 2022.

Family

Genealogy going on with me. I'm looking for information about a person: Name: Jenny Ojalehto Luonua. b.10 Jun 1903. Pennsylvania. Parents: Herman Luonua and Maria Rapinoja Luonua.Continue

Started by Jouni Salminen in Miscellaneous May 29, 2021.

© 2024   Created by Kanadan Sanomat.   Powered by

Badges  |  Report an Issue  |  Terms of Service