Presidentti Niinistö valtiovierailulle Kanadaan


Presidentti Sauli Niinistö tulee puolisonsa Jenni Haukion kanssa valtiovierailulle Kanadaan. Asialistalle nousevat myös Suomen kielen ja kulttuurin opiskelun merkitys ja tulevaisuus Pohjois-Amerikassa.

Suomen tasavallan presidentti Sauli Niinistö saapuu pian Kanadaan puolisonsa Jenni Haukion kanssa. Presidenttipari tulee valtiovierailulle 8.-11. lokakuuta, Suomen suurlähetystö Ottawassa kertoi tällä viikolla lehdistötiedotteessaan.

Ohjelmaan kuuluu myös vierailu Toronton yliopistossa.

Yliopistolla järjestettävässä keskustelutilaisuudessa on tarkoitus keskustella Suomen kielen ja kulttuurin oppiaineen tulevaisuudesta Pohjois-Amerikassa. Paneelikeskustelussa moderaattorina toimivan professori Börje Vähämäen mukaan tilaisuus tulee erittäin osuvaan aikaan, sillä tilanne on Toronton yliopiston Finnish Studies – oppiaineen rahoituksen kannalta kriittinen.

”Olemme saaneet 25 vuoden ajan Suomen opetusministeriöltä tukea, joka lopetettiin tänä kesänä. Ensi vuodeksi voimme anoa vielä hieman lisää, mutta rahoitus ei ole enää yhtä hyvällä tolalla kuin ennen. Tarvitaan huomattavia lahjoituksia, jotta toiminta voi jatkua”, Vähämäki toteaa.

Korkean profiilin keskustelutilaisuus onkin Vähämäen mukaan hieno tilaisuus lisätä tietoisuutta oppiaineen tarpeista ja tulevaisuudesta.

Tilaisuuden painoarvoa ja mahdollista näkyvyyttä lahjoittajien keskuudessa lisää se, että presidentin mukana vierailulle saapuvat myös elinkeinoministeri Jan Vapaavuori sekä yritysjohtajien valtuuskunta. Ottawan Suomen suurlähetystön lehdistö- ja kulttuurivastaava Anni Ståhlen mukaan valtuuskunnan osallistujalistaa ei ole vielä julkistettu, mutta kyseessä tulee olemaan noin 15 hengen edustus suurimmista suomalaisista yrityksistä.

Teksti: Matti Koivisto
Kuva: Tasavallan presidentin kanslia


Lisää aiheesta tuoreimmassa Kanadan Sanomien numerossa 39 (23.9.2014)

Views: 255

Comment

You need to be a member of finnishcanadian.com to add comments!

Join finnishcanadian.com

Events

Videos

  • Add Videos
  • View All

Forum

FinnGoods Introduction 1 Reply

With so many new followers here on Social Media, we would love to (re)introduce ourselves!FinnGoods is a family operated small business (est. 2012) located in Langley BC, Canada. We were both born…Continue

Tags: Marimekko, Arabia, Iittala

Started by FinnGoods Sales in Buy, Sell & Trade. Last reply by FinnGoods Sales Mar 16.

Occupational therapy work practise 1 Reply

Hi everyone! Is there possibly any occupational therapists here who work in Canada? Or do you know one? I'm an occupational therapy student looking for a work practise place from Canada.

Started by Eveliina in Miscellaneous. Last reply by Kanadan Sanomat Sep 13, 2023.

Bringing a piece of Finland to North America – The FinnGoods Story 1 Reply

With so many new followers here on Social Media, we would love to introduce ourselves!FinnGoods is a family operated small business (est. 2012) located in Langley BC, Canada. We were both born and…Continue

Tags: Kahvi, Licorice, Varrasleipä, Finntoast, Halva

Started by FinnGoods Sales in Buy, Sell & Trade. Last reply by FinnGoods Sales May 28, 2022.

Family

Genealogy going on with me. I'm looking for information about a person: Name: Jenny Ojalehto Luonua. b.10 Jun 1903. Pennsylvania. Parents: Herman Luonua and Maria Rapinoja Luonua.Continue

Started by Jouni Salminen in Miscellaneous May 29, 2021.

© 2024   Created by Kanadan Sanomat.   Powered by

Badges  |  Report an Issue  |  Terms of Service