Sinivalkoista väriä Thunder Bayn hiihtojohdossa

Kuva: Nora Uotila

Thunder Bayssä hiihto ja suomalaisuus kuuluvat vahvasti yhteen: suomalaiset tunnetaan kaupungissa ahkerina hiihtäjinä, Lappe- ja Tapiola-hiihtokeskukset ovat suomalaisomistuksessa ja tämän vuoden kansallisissa hiihtokilpailuissa voittoja niittäneellä Michael Sompilla on suomalaiset sukujuuret. Suomalaisväriä löytyy myös hiihtojoukkue NDC Thunder Bayn valmennusjohdosta.

NDC Thunder Bay -joukkueeseen kuuluu 14 iältään 18–27-vuotiasta hiihtäjää, jotka vastikään ovat tuoneet kotiin mitaleita Kanadan mestaruuskisoista sekä yltäneet top20 -tuloksiin Kazakstanin MM-kisoista.

Joukkueen päävalmentaja on Kanadassa syntynyt mutta suomea sulavasti puhuva ja Suomessa usein vieraileva Timo Puiras, joka hyppäsi mukaan valmennusportaaseen vuonna 2007 apulaisvalmentajana. Kauden 2012–2013 hän työskenteli maailmancupissa huoltomiehenä ja joukkueen päävalmentajaksi hän ryhtyi kaksi vuotta sitten, samaan aikaan kun Suomessa opiskellut Victor Wiltmann tuli mukaan apulaisvalmentajaksi.

Puiras on opiskellut Lakeheadin yliopiston ympäristöhallinnon koulutusohjelmassa, ja Wiltmann on valmistunut Jyväskylän yliopiston liikuntabiologian laitokselta urheiluvalmennuksen ohjelmasta."Oma koulutukseni on antanut valmiuksia johtamiseen ja organisointiin, kun taas Victorilla on vahva fysiologinen ja tekninen tuntemus", Puiras summaa.

Miesten mukaan erilaisista koulutustaustoista on ollut hyötyä valmennusparina työskennellessä, ja parivaljakon työnjako on selvä: Puiras suunnittelee joukkueen ohjelman ja aikataulun, ja Wiltmann auttaa sen toteuttamisessa. Wiltmann on saanut vastuulleen myös Ontario Ski Team -nuoriso-ohjelman koordinoimisen. ”Timo on kehittänyt joukkuetta valtavasti ja hänen myötään valmennuskulttuuri ja tulokset ovat muuttuneet ammattimaisiksi. Timo on nostanut joukkueen kansalliselle tasolle", Wiltmann kehuu.

Teksti: Nora Uotila

Lue loput jutusta Kanadan Sanomien numerosta 40!

Views: 269

Comment

You need to be a member of finnishcanadian.com to add comments!

Join finnishcanadian.com

Events

Videos

  • Add Videos
  • View All

Forum

FinnGoods Introduction 1 Reply

With so many new followers here on Social Media, we would love to (re)introduce ourselves!FinnGoods is a family operated small business (est. 2012) located in Langley BC, Canada. We were both born…Continue

Tags: Marimekko, Arabia, Iittala

Started by FinnGoods Sales in Buy, Sell & Trade. Last reply by FinnGoods Sales Mar 16.

Occupational therapy work practise 1 Reply

Hi everyone! Is there possibly any occupational therapists here who work in Canada? Or do you know one? I'm an occupational therapy student looking for a work practise place from Canada.

Started by Eveliina in Miscellaneous. Last reply by Kanadan Sanomat Sep 13, 2023.

Bringing a piece of Finland to North America – The FinnGoods Story 1 Reply

With so many new followers here on Social Media, we would love to introduce ourselves!FinnGoods is a family operated small business (est. 2012) located in Langley BC, Canada. We were both born and…Continue

Tags: Kahvi, Licorice, Varrasleipä, Finntoast, Halva

Started by FinnGoods Sales in Buy, Sell & Trade. Last reply by FinnGoods Sales May 28, 2022.

Family

Genealogy going on with me. I'm looking for information about a person: Name: Jenny Ojalehto Luonua. b.10 Jun 1903. Pennsylvania. Parents: Herman Luonua and Maria Rapinoja Luonua.Continue

Started by Jouni Salminen in Miscellaneous May 29, 2021.

© 2024   Created by Kanadan Sanomat.   Powered by

Badges  |  Report an Issue  |  Terms of Service