Uusia tuulia Toronton Suomen Kielen Koulun johtokunnassa

 

Suomi-koulun uuden johtokunnan jäsenet tekevät yhdessä koulusta tunnetumpaa. Johtokunta kerää myös varoja ja ideoi yhden Toronton Suomi 100 -tapahtumista.

Torontossa Agricola-kirkolla toimiva Toronton Suomen Kielen Koulu on saanut jälleen uuden johtokunnan. Koulun johtokunnan jäsenten toivotaan sitoutuvan tehtävään kahdeksi vuodeksi kerrallaan. Tämänhetkisen johtokunnan puheenjohtajana toimii Anna Ojansivu. Hänen kanssaan johtokunnassa työskentelevät Minna Temisevä, Lea Ruuth, Anne Sarkalahti, Pauliina Saieva, Hannele ja Tapio Väättänen.


Joulun alla koettua yhtä henkilövaihdosta lukuun ottamatta tämä johtokunta on toiminut yhdessä jo noin vuoden ajan. Ennen vuodenvaihdetta yksi johtokunnan jäsenistä päätti jättää paikkansa, ja hänen tilalleen saatiin Temisevä. Sekä Temisevä että Ojansivu ovat yhtä mieltä siitä, että yhteinen sävel ja yhdessä tekemisen ilo on jo ehtinyt löytyä.


Johtokunta kerää varoja, valvoo ja kehittää


Ojansivun mukaan johtokunnan tärkeimpiä tehtäviä on pitää yllä oppilasrekisteriä, huolehtia koulumaksuista sekä miettiä erilaisia varainkeruumahdollisuuksia. Johtokunta hoitaa talouspuolen kauttaaltaan, ja opettajat voivat keskittyä opetukseen. Opetuksen laadusta pidetään huoli yhdessä opettajien kanssa, ja opetus seuraa Suomen Opetushallitukselta saatua opetussuunnitelmaa ulkomaisille Suomi-kouluille. Toronton Suomen Kielen Koulu tukee taloudellisesti opettajien osallistumista Suomi-Seuran Helsingissä järjestämään vuotuiseen Suomi-koulujen koulutustapahtumaan.


Suomi-koulun varoista huolehtiminen ei ole aivan lasten leikkiä. Vuosimaksut ja Suomen valtiolta Suomi-Seuran kautta saatava tuki eivät nimittäin kata kaikkia kuluja.


"Yritämme järjestää tapahtumia ja tempauksia, joiden kautta saadaan rahaa koululle", Ojansivu sanoo.


Kanadassa toimivia suomalaisia yrityksiä ja yksityishenkilöitä on myös mukana Suomi-koulun toiminnan tukemisessa.


Toinen tärkeä johtokunnan tehtävä on lisätä Suomi-koulun tunnettavuutta. Tässä auttavat nykyään myös erilaiset sosiaalisen median kanavat. Johtokunnasta Temisevä aikoo ottaa haltuunsa koulun Facebook-sivut ja tiedottaa koulun asioista sitä kautta. Hänellä tulee olemaan paljon vastuuta myös lähiaikoina uudistuvien nettisivujen suhteen yhdessä Tapio Väättäsen kanssa, joka vastaa sivujen teknisestä toteutuksesta. Kaikki tehtävät eivät ole vielä aivan jakautuneet johtokunnan jäsenten kesken, vaan niistä aiotaan sopia tarkemmin tulevassa järjestäytymiskokouksessa.


Johtokunnan jäsenet toimivat myös opettajien esimiehinä ja valvovat näin esimerkiksi uusien opettajien palkkaamista yhdessä koulun rehtorin Tarja Ylängön kanssa. Koulun osallistujamäärä vaihtelee paljon, joten myös tämä vaatii kehitystyötä ja suunnittelua johdolta. Osa perheistä tulee Kanadaan vain tietylle ajanjaksolle, esimerkiksi työkomennukselle, mikä aiheuttaa heittelyä oppilasmäärään.

Maaliskuussa luistellaan


Ojansivu kertoo, että yksi nykyisen poppoon eduista on valtavan suuri idearikkaus.


"Meillä on hirveästi hyviä ideoita!", hän iloitsee.


Ideoiden toteuttaminen voi sen sijaan joskus tuottaa hankaluuksia, esimerkiksi kiireen ja täpötäyden almanakan vuoksi. Maaliskuulle saatiin kuitenkin raivattua tilaa koko perheen Party on Ice -luistelutapahtumalle, joka tulee Ojansivun mukaan olemaan Suomi-koulun vuoden päätapahtuma. Se on myös yksi Torontossa järjestettävistä Suomi 100 -tapahtumista. Ojansivu kertoo, että Suomen juhlavuosi tulee näkymään myös Suomi-koulun opetuksessa.


Luistelupäivään kuuluu paljon mukavaa ohjelmaa, kuten esimerkiksi arvonta. Kaikkien osallistujien kesken arvotaan nimittäin Toronto Maple Leafsissa pelaavan Leo Komarovin lahjoittama nimikirjoituksellaan varustama jääkiekkomaila.


Sekä Temisevä että Ojansivu odottavat innolla maaliskuun luistelutapahtumaa ja toivottavat jokaisen lämpimästi tervetulleeksi paikalle. Lisätietoja tapahtumasta löytää Toronton Suomi 100 -tapahtumille avatulta verkkosivulta www.finland100toronto.com.

Lue koko juttu tämän viikon Kanadan Sanomista!

Views: 218

Comment

You need to be a member of finnishcanadian.com to add comments!

Join finnishcanadian.com

Events

Videos

  • Add Videos
  • View All

Forum

Gold Prize for Atelje Sotamaa!

Atelje Sotamaa was recently awarded the top prize by The Bureau International des Expositions(BIE), in the category of 'Theme Development', at the World Expo 2017 in Astana, Kazakhstan (…Continue

Started by Terryl Nielsen in Miscellaneous on Monday.

Finnish Fall 2017 1 Reply

You can get your Finnish and Swedish products from FinnGoods shipped anywhere in Canada. We are located in Vancouver area and carry the most popular Finnish and Swedish products such as Organic Fazer…Continue

Tags: Finntoast

Started by FinnGoods Sales in Buy, Sell & Trade. Last reply by FinnGoods Sales on Saturday.

Helsinki Design Week: Podcasts Available

Do you like to listen to podcasts? Saku Tuominen provides the second podcast highlighting aspects of Helsinki Design Week. The latest podcast is provided by Kari Korkman. Check…Continue

Started by Terryl Nielsen in Miscellaneous Sep 15.

Helsinki Design Week Begins! Sept.7-17, 2017

If you are travelling to Helsinki within the week, be sure to take in all of the unique designs by current firms and "new" designers. It is an event not to be missed!Continue

Started by Terryl Nielsen in Miscellaneous Sep 14.

© 2017   Created by Kanadan Sanomat.   Powered by

Badges  |  Report an Issue  |  Terms of Service