Vuoden Yrittäjä -palkinnolla palkittu Pentti Mäkelä pähkinänkuoressa

Tiistaina 17. toukokuuta jaettiin Osuuspankin myöntämä Vuoden yrittäjä -palkinto Pentti Mäkelälle ja hänen rakennusyritykselleen Finn Drywallille. ”Se oli tosiaan täysin yllätys minulle. Tuntuihan se todella hyvältä saada tämänkaltainen tunnustus yhteisöltä. Olemme työllistäneet paljonkin vuosien varrella kanadansuomalaisia työntekijöitä ja sponsoroineet erilaisia tapahtumia”, Pentti kommentoi kotonaan Scarboroughssa vaimo Aila vieressään. ”Ilman Ailaa olisin ollut yrityksen kanssa monta kertaa pulassa. Hän on hoitanut yrityksen kirjanpitoa ja paperitöitä.”

Aila ja Pentti ovat olleet yhdessä nuoresta iästä saakka. He tapasivat toisensa molempien kotikaupungissa Kankaanpäässä, jossa he myös kihlautuivat ja menivät naimisiin. Nuorena miehenä Pentti kouluttautui suutariksi, kuten hänen monet aikaisemmat perheenjäsenensä. “Kankaanpäässä, josta olen kotoisin, löytyy paljon kenkäteollisuutta ja näin myös töitä suutareille. Itsekin sille alalle lähdin ensin.”

Kivinen alkutaival Kanadassa

Ajatukset ja harkitseminen muutosta Atlantin valtameren yli tulivat sen jälkeen, kun Pentti ja Aila kuulivat sukulaisten kertomuksia Kanadasta ja sen ihanteellisista oloista. Lopulta pariskunta päätti lähteä yhdessä 2-vuotiaan poikansa Timon kanssa Torontoon toukokuussa vuonna 1968. ”Ailalle lähtö oli kova paikka, sillä hän oli todella läheinen perheensä ja sukulaistensa kanssa”, Pentti kertoo. ”Alkuaika Torontossa oli molemmille hieman pettymys aluksi. Eivät kaikki kertomuksen hienoista oloista pitäneet paikkaansa. Mutta kun olimme nuoria ja seikkailunhaluisia, halusimme kokeilla”, Aila muistelee.

Aluksi molemmat aloittivat tekemään töitä, mutta vaikeuksilta ei kuitenkaan vältytty. Pentti aloitti työt kenkätehtaalla, mutta ei ehtinyt olla kuin muutaman viikon ajan, kun hän vaihtoi sekatyömiehen töihin. ”Kielivaikeuksia oli alussa, mutta onneksi uudessa työpaikassa osa työntekijöistä puhui suomen kieltä, niin se auttoi paljon”, Pentti kertoo. Aila aloitti työt International Printing Companyssa, jossa hän teki töitä 11 vuoden ajan.

Pentti teki töitä kausittain sekatyömiehenä ja sai rahaa säästöön perhettä varten, joka Torontossa suureni yhdellä pojalla lisää. ”Ensimmäinen joulu oli melko surkea. Muistan vieläkin kun Pentti tuli kotiin ja hän kertoi, että hänet oltiin lomautettu.” Aila muistelee. Talven ajan Pentti oli tytöttömänä, mutta kevään tullessa Pentti sai töitä jälleen samasta firmasta ja hän pystyi jatkamaan työntekoa. Lopulta hän pääsi töihin suurempaan yritykseen nimeltä Lincoln Arrow, jossa hän työskenteli siihen asti kunnes perusti oman firman, Finn Drywall Ltd:n.

Finn Drywallin tarina

”Monta kertaa eri rakentajat kyselivät minulta työskennellessäni Lincoln Arrow:ssa, miksen perustaisi omaa firmaa”, Pentti kertoo. Lopulta idea kehittyi ja Finn Drywall perustettiin vuonna 1979. Aluksi yritys erikoistui erilaisiin sisätilojen rakennustöihin, käsittäen kirkko-, pankki- ja toimistorakennukset. Laman myötä 90-luvulla yritys laajensi ja aloitti toiminnan pääurakoitsijana saadakseen kustakin urakasta suuremman työosuuden sekä paremman kontrollin työn edistymisestä.

Ajoittain Finn Drywallilla oli jopa 25 henkilöä palkkalistoilla. Suurin osa työmaista sijoittui Suur-Toronton alueelle. ”Molemmat poikamme, Timo ja Marko, aloittivat lukion jälkeen tekemään töitä yrityksessämme. He ovat jo todella päteviä ja pystyvät hoitamaan itsenäisesti suuriakin rakennustyömaita sisältäen putki- ja sähkötyöt. Taitoa ja kokemusta löytyy”, Aila ja Pentti kertovat.

Nykyään firma kuitenkin toimii aliurakoitsijoiden kautta suuremmissa rakennusprojekteissa. Pienemmissä työmaissa Pentti tai hänen poikansa hoitavat työt edelleen itsenäisesti. Finn Drywallin menestyksen salaisuudeksi voisikin sanoa rehellisyyden, tarkkuuden ja erityisesti hyvän työjäljen. Nämä tekijät ovat mahdollistaneet töitä yritykselle vuosi toisensa perään.

Suunnitelmia tulevaisuudelle

Ailan ja Pentin arki vielä pyörii yrityksen ympärillä, mutta ajatukset pikku hiljaa siirtymisestä sivuun ovat nousseet. Töiden lisäksi molempien työnkuvaan kuuluu nykyään myös isovanhempien tärkeät tehtävät, sillä samalla kadulla asuvalla Markolla ja hänen vaimollaan on yksi 4,5-vuotias tytär ja Timolla ja hänen vaimollaan 2,5-vuotias tytär. ”Lähden kohta hakemaan yhtä tytöistä päivähoidosta”, Aila kertoo.

Vaikka aika menee perheen ja yrityksen parissa, käy pariskunta rauhoittumassa talvisin Floridan osakkeessa suomalaisten suosimalla alueella ja kesäisin mökillä. ”Tälle kesälle meillä on omasta takaakin suuri rakennusprojekti tiedossa, sillä aiomme rakentaa uuden mökin vanhan tilalle.” Aila kertoo pariskunnan tulevista suunnitelmista.

Teksti: Ida Lohela
Kuvat: Aliisa Qureshi

Views: 264

Comment

You need to be a member of finnishcanadian.com to add comments!

Join finnishcanadian.com

Events

Videos

  • Add Videos
  • View All

Forum

Happy Thanksgiving! 2 Replies

Finnish and Swedish products from FinnGoods shipped anywhere in Canada. We are located in Vancouver area and carry most popular Finnish and Swedish products such as Organic Fazer Rye Bread…Continue

Tags: Finntoast

Started by FinnGoods Sales in Buy, Sell & Trade. Last reply by FinnGoods Sales 12 hours ago.

Tietoja enostani etsiskelen

Tietoja enostani Erkki Linnala etsiskelen . Thunder Bayssa ilmeisesti viimeiset päivänsä viettänyt. Riverside Cementeryyn haudattu.Yleensä kiinnostaisi missä päin asustellut? Erkki oli syntynyt…Continue

Started by Jouni Palonen in Miscellaneous Jul 2.

Ruisjauhoja vailla 1 Reply

Mistä oikein löydän ruisjauhoja Quebec Citystä? Olen käynyt jo ties kuinka monessa putiikissa ja marketissa enkä ole nähnyt niitä myytävän. Tietysti ruisleipäkin kelpaisi ensisijaisesti, mutta sen…Continue

Tags: rye, quebec, ruisleipä, ruis

Started by Vilukko in Food & Entertainment. Last reply by Kanadan Sanomat Jan 23.

Mahdollinen muutto kanadaan 1 Reply

Hei arvon foorumilaiset.Olisi kiinnostusta tietää mitä kaikkea tarvisin siihen jos muuttaisin johonkin päin kanadaa? Ei ole siis vielä todellakaa varmaa mutta alustaavasti kyselen. Miten helppoa on…Continue

Started by E.Rantala in Miscellaneous. Last reply by Vilukko Nov 21, 2018.

© 2019   Created by Kanadan Sanomat.   Powered by

Badges  |  Report an Issue  |  Terms of Service