Suomi-Kodin vuosittaisella varainkeräysillallisella 29. lokakuuta monen vierailijan silmään sattui erikoisennäköinen soitin, jota avainviuluksikin kutsutaan. Suomalaiset Meriheini Luoto ja Kalle Vainio olivat saapuneet Kanadaan syyskuun puolessa välissä ja vastasivat lokakuussa Suomi-Kodin juhlan musiikkitarjonnasta. Luoto lauloi sekä soitti viulua, Vainion instrumenttina oli piano. Luoto oli ottanut mukaan näytille tavallisen viulunsa lisäksi myös paljon ihmetystä herättäneen avainviulunsa.

Luoto ja Vainio päätyivät Torontoon heidän harkittuaan jo vuosia sitten mahdollista välivuotta ulkomailla. Vierailu Kanadassa on kummallekin ensimmäinen. He olivat kuulleet maasta paljon kaikkea positiivista, ja olipa Luodolla myös muutamia tuttavia täällä.

”Halusimme lähteä englantia puhuvaan maahan ja Euroopan ulkopuolelle saadaksemme reilun etäisyyden kotimaahan. Kanadasta kiinnostuimme muun muassa sen monipuolisen kulttuurielämän ja monikulttuurisuuden ansiosta”, Luoto kertoo.

Kanadaan tulo oli muusikkokaksikolle helppoa, sillä he kertovat tämän syksyn olleen molemmille työn ja opiskelujen osalta aikaisempia vapaampi. Työntekokin Suomeen onnistuu kätevästi internetin välityksellä: esimerkiksi Vainio säveltää parhaillaan musiikkia dokumenttielokuvaan. Kaksikko ei myöskään tarvinnut työlupia tullessaan Kanadaan.

”Taiteilijoina voimme työskennellä ja esiintyä ilman työlupaa melko monipuolisesti”, Luoto kertoo.

Monipuolinen avainviulu

Avainviulu on monelle täysin tuntematon soitin. Se on perinteinen ruotsalainen kielisoitin, ruotsinkieliseltä nimeltään nyckelharpa. Sitä voisi verrata Suomen kanteleeseen: avainviulua on soitettu Ruotsissa eri muodoissa yli 600 vuoden ajan. Avainviulussa on 16 kieltä, ja sitä soitetaan viulun tavoin jousella. Avainviulun soittajia arvioidaan olevan Ruotsissa noin 10 000. Mutta mistä ihmeestä Luoto on löytänyt itselleen näin erilaisen ja tuntemattoman soittimen?

”Innostuin avainviulusta noin kymmenen vuotta sitten opiskellessani Sibelius Akatemian nuorisokoulutuksessa. Silloinen viuluopettajani Emilia Lajunen soitti myös avainviulua ja kiinnostuin heti soittimen upeasta äänenväristä”, Luoto kertoo.

Luoto kuvailee avainviulua monipuoliseksi soittimeksi, joka hurmaa kuulijansa helposti. Hänen mielestään avainviulu sopii muunkinlaisen musiikin kuin ainoastaan pohjoismaalaisen kansamusiikin soittamiseen, vaikka siihen sitä onkin perinteisesti käytetty.

”Olen itse soittanut avainviululla kansanmusiikin lisäksi muun muassa elektroakustista musiikkia sekä poppia, esimerkiksi Husky Rescue -yhtyeen kanssa”, avainviulua aktiivisesti yhtyeissä Akkajee ja Hohka soittava Luoto sanoo.

Loppuaika Kanadassa

Suomalaiskaksikko kertoo nauttineensa ajastaan Kanadassa kovasti. He ovat tutustuneet Torontoon muun muassa paikalliseen ruokakulttuuriin sukeltamalla ja uusia ihmisiä tapaamalla.

”Olemme saaneet Torontosta todella positiivisen kuvan”, muusikot toteavat.

He olivat lukeneet myös alueen suomalaisyhteisöistä jo etukäteen, mutta kertovat yllättyneensä silti tänne tultuaan.

”Vasta paikan päällä hahmottui, kuinka aktiivista yhteisöjen toiminta täällä onkaan”, Luoto kertoo.

Ennen kotiinlähtöä on Luodolla ja Vainiolla vielä suunnitelmissa muutaman tärkeän turistikohteen kokeminen ja viikonloppureissu Montrealiin. Luoto ja Vainio esiintyvät vielä muutaman kerran Kanadassa, ja toivottavat jokaisen näihin tapahtumiin lämpimästi tervetulleiksi. Heidät voi nähdä vielä yhdessä ainakin Tranzac-clubilla Torontossa 7. joulukuuta.

Teksti: Sara Katajakoski
Kuva: Liisa Qureshi

Views: 1273

Comment

You need to be a member of finnishcanadian.com to add comments!

Join finnishcanadian.com

Events

Videos

  • Add Videos
  • View All

Forum

FinnGoods Introduction 1 Reply

With so many new followers here on Social Media, we would love to (re)introduce ourselves!FinnGoods is a family operated small business (est. 2012) located in Langley BC, Canada. We were both born…Continue

Tags: Marimekko, Arabia, Iittala

Started by FinnGoods Sales in Buy, Sell & Trade. Last reply by FinnGoods Sales Mar 16.

Occupational therapy work practise 1 Reply

Hi everyone! Is there possibly any occupational therapists here who work in Canada? Or do you know one? I'm an occupational therapy student looking for a work practise place from Canada.

Started by Eveliina in Miscellaneous. Last reply by Kanadan Sanomat Sep 13, 2023.

Bringing a piece of Finland to North America – The FinnGoods Story 1 Reply

With so many new followers here on Social Media, we would love to introduce ourselves!FinnGoods is a family operated small business (est. 2012) located in Langley BC, Canada. We were both born and…Continue

Tags: Kahvi, Licorice, Varrasleipä, Finntoast, Halva

Started by FinnGoods Sales in Buy, Sell & Trade. Last reply by FinnGoods Sales May 28, 2022.

Family

Genealogy going on with me. I'm looking for information about a person: Name: Jenny Ojalehto Luonua. b.10 Jun 1903. Pennsylvania. Parents: Herman Luonua and Maria Rapinoja Luonua.Continue

Started by Jouni Salminen in Miscellaneous May 29, 2021.

© 2024   Created by Kanadan Sanomat.   Powered by

Badges  |  Report an Issue  |  Terms of Service