Evankelis-luterilaiset seurakunnat kerääntyivät yhteen

Eri puolilta Kanadaa saapuneet kuorolaiset lauloivat yhdessä Suomi-konferenssin seurakuntien yhteiskuorossa.

Suomi-konferenssin vuosikokous ja juhla järjestettiin tänä vuonna Hilldalen kirkolla Thunder Bayssa. Hengellistä ohjelmaa riitti koko viikonlopulle.

Suomi-konferenssi on verkosto, joka pyrkii yhdistämään Kanadan suomenkielisiä evankelis-luterilaisia seurakuntia. Verkostoon kuuluu kahdeksan jäsenseurakuntaa. Suomi-konferenssi toimii myös siltana niiden ja Suomen evankelis-luterilaisen kirkon välillä.


Suomi-konferenssin jokavuotinen juhla pidetään vuosikokouksen yhteydessä. Maantieteellisenä sijaintina on isännöintivuorossa olevan seurakunnan kotikaupunki. Tänä vuonna juhla pidettiin 22.–24.5. Hilldalen kirkolla Thunder Bayssa.


Vuosikokouksessa oli edustettuina viisi seurakuntaa: Agricolan seurakunta Torontosta, Pyhän Matteuksen seurakunta Sudburysta, Pyhän Johanneksen seurakunta South Porcupinesta, Pyhän Mikaelin seurakunta Montealista sekä tietysti Hilldalen seurakunta Thunder Baysta.


Suomi-konferenssin juhlaohjelma levittyi koko viikonlopulle. Kulttuuripitoiseen hengelliseen ohjelmaan kuului puheita, raamattutunti, kansanlaulumessu, hiljaisuuden retriitti, rukoushelmien sidontaa, kaksikielinen jumalanpalvelus sekä musiikkiesityksiä ja runonlausuntaakin. Suuri osa läsnäolijoista oli seurakuntien virallisia edustajia tai Hilldalen seurakunnan jäseniä.

Perjantaina seurakuntien edustajat nousivat vuorotellen yleisön eteen kertomaan oman kirkkonsa kuulumisia. Monet seurakunnat ovat isojen kysymysten äärellä jäsenistön vanhetessa ja harvetessa. Tämä heijastui monista puheista. Monesti suomenkielisen papin saaminen on haasteellista ellei mahdotonta. Esimerkiksi South Porcupinen Pyhän Johanneksen kirkko kaipaa tällä hetkellä suomenkielistä pappia.


Sudburyssa toimivat Pyhän Matteuksen ja Pyhän Timoteuksen sisarseurakunnat ovat kokeilleet yhteiseloa nyt neljän vuoden ajan. Pappi Vihtori Leskelän mukaan kokeilu on sujunut hyvin ja sen jatkamista harkitaan.


Montrealissa puolestaan painitaan aineellisen vastuksen kanssa:
”Kirkon katosta vuotaa vettä ja maalit rapisevat. Kerran kuussa pidetään jumalanpalvelus”, Pirkko Mönkäre Pyhän Mikaelin seurakunnan kirkkohallituksesta kertoi.


Suomi-konferenssiin osallistui myös Kanadan evankelis-luterilaisen kirkon piispa Susan C. Johnson, joka kutsuttiin seurakuntalaisten eteen puhumaan muutamaankin otteeseen. Johnson on kertonut kaipaavansa seurakunnilta hengellistä uudistumista.
”Vaikka meidän jäsenemme ikääntyvät ja meillä on ongelmia, me emme ole kuolleita! Miten voisimmekaan olla, palvelemmehan me Jumalaa?”, Johnson rohkaisi joukkojaan.


Suomen evankelis-luterilaisen kirkon terveiset toi mukanaan Helsingistä saapunut Anita Mäkelä. Hilldalen seurakuntalaisille Mäkelä oli entuudestaan tuttu, sillä hän teki diakonissan opintoihinsa kuuluneen työharjoittelun seurakunnan parissa kaksi vuotta sitten. Mäkelä ei halunnut ottaa kantaa Kanadassa toimivien seurakuntien tilanteeseen.
”Harjoittelussa opin tärkeän asian: Useimmat ihmiset tietävät, mitä ovat tekemässä. Älä siis opeta.”


Puhujan pallilla pistäytyi myös Thunder Bayn pormestari Keith P. Hobbs. Hän vitsaili lähestyvien vaalinen vaikuttaneen rohkaisevasti kirkolle saapumiseen, mutta lisäsi nopeasti olevansa itsekin uskossa.


Marketta Korhonen Hilldalen seurakunnasta kertoi, että valmistautuminen Suomi-konferenssiin alkoi jo syksyllä.
”Miehet sahasivat, hioivat ja lakkasivat 500 ristiä, jotka ovat nyt myynnissä täällä.”

Teksti ja kuva: Johanna Tiainen

Lue koko artikkeli Kanadan Sanomien numerosta 23/2014.

Views: 283

Comment

You need to be a member of finnishcanadian.com to add comments!

Join finnishcanadian.com

Events

Videos

  • Add Videos
  • View All

Forum

FinnGoods Introduction 1 Reply

With so many new followers here on Social Media, we would love to (re)introduce ourselves!FinnGoods is a family operated small business (est. 2012) located in Langley BC, Canada. We were both born…Continue

Tags: Marimekko, Arabia, Iittala

Started by FinnGoods Sales in Buy, Sell & Trade. Last reply by FinnGoods Sales Mar 16.

Occupational therapy work practise 1 Reply

Hi everyone! Is there possibly any occupational therapists here who work in Canada? Or do you know one? I'm an occupational therapy student looking for a work practise place from Canada.

Started by Eveliina in Miscellaneous. Last reply by Kanadan Sanomat Sep 13, 2023.

Bringing a piece of Finland to North America – The FinnGoods Story 1 Reply

With so many new followers here on Social Media, we would love to introduce ourselves!FinnGoods is a family operated small business (est. 2012) located in Langley BC, Canada. We were both born and…Continue

Tags: Kahvi, Licorice, Varrasleipä, Finntoast, Halva

Started by FinnGoods Sales in Buy, Sell & Trade. Last reply by FinnGoods Sales May 28, 2022.

Family

Genealogy going on with me. I'm looking for information about a person: Name: Jenny Ojalehto Luonua. b.10 Jun 1903. Pennsylvania. Parents: Herman Luonua and Maria Rapinoja Luonua.Continue

Started by Jouni Salminen in Miscellaneous May 29, 2021.

© 2024   Created by Kanadan Sanomat.   Powered by

Badges  |  Report an Issue  |  Terms of Service