"Jo oli aikakin!" Historiallinen hetki CFCC:n vuosikokouksessa

¨TORONTO. Viime keskiviikkona Canada Finland Chamber of Commercen vuosikokouksessa tehtiin historiaa, kun Tuula Kivinen valittiin vuoden yrittäjäksi ensimmäisenä naisena.
Palkinto on jaettu nyt kuuden vuoden ajan suomalaiselle yrittäjälle. Kristallisessa kiertävässä pystissä olevat sudet kuvaavat yrittäjän luonnetta.
– Kuten myös sudetkin, myös yrittäjät ovat yksinäisiä, jotka taistelevat elämästään, kuvailee Osuuspankin toimitusjohtaja Antero Elo.
Hän kertoo, että yhtä ainoata henkilöä on vaikea valita. Valintakriteereinä onkin myös suomalaisjärjestöissä toimiminen.
– Tämä huomionosoitus on mielestäni hyvä tapa kannustaa ja huomioida yrittäjiä. Palkitut yrittäjät ovat olleet vahvasti mukana myös muutenkin suomalais-kanadalaisessa yhteisössä, joten katsomme aktiivisuuden olevan tärkeä osa valintaa, Elo kuvailee.
Hän arvelee, että palkinto tulee kiertämään suomalaisten keskuudessa ainakin toistakymmentä vuotta.
– Toivon, että kaikki, jotka sen ansaitsevat, tulevat palkinnon myös saamaan, hän tiivistää.
Vaikka palkinto on Osuuspankin myöntämä, pankki ei valitse vuoden yrittäjää yksin.
– Me teemme kauppakamarin kanssa yhteisen päätöksen siitä, kenelle lahjoitamme pystin, Elo toteaa.

Tuula Kivinen kertoi olevansa erittäin yllättynyt saamastaan palkinnosta.
–Tämä tuli täytenä yllätyksenä. Kuka nyt minuakin ehdottanut, hän nauraa.
Kivinen näyttikin hyvin yllättyneeltä noutaessaan palkintoa. Hän kertoi, ettei tiennyt etukäteen edes olevansa ehdokkaana.
– Vasta siitä tajusin, että minä tulen saamaan palkinnon, kun Elo puheessaan kuvaili, kuinka jokainen ihminen tässä huoneessa on ollut jotenkin kosketuksissa palkinnon saajan kanssa. Suuri vihje oli myös se, kun hän kuvaili sitä, kuinka henkilö on vienyt kauppakamaria Eurooppaan eteenpäin, Kivinen kertoo.
Kivinen myöntää, että naisen on haastavaa toimia yrittäjänä.
– Koen, että naisena täytyy tehdä enemmän työtä, ja varsinkin silloin, kun toimii yksin, hän pohtii.
Myös Elo oli tyytyväinen valintaan.
– Tuula Kivinen on tehnyt paljon työtä, ja ollut erittäin aktiivinen suomalaisyhteisössä. Hän oli viemässä kauppakamaria Eurooppaan, ja hän on tehnyt arvokasta työtä. Kivistä on ehdotettu aiemminkin, mutta koska hän on ollut kauppakamarin puheenjohtajana, olemme katsoneet sen olevan eettisesti hieman ristiriidassa, Elo kuvailee.
Myös kauppakamarin presidentti Peter Auvinen piti Kivisen voittoa erinomaisena valintana. Yleisökin oli sitä mieltä, että palkinto meni oikeaan osoitteeseen.
– Jo oli aikakin, kommentoi Bamini Sivalingam.

Perinteisesti vuosikokous sisälsi kauppakamarin menneen vuoden kertausta ja uuden hallituksen valitsemisen. Presidentti Peter Auvisen mielestä Wall Street -tapahtumien jatko on suurin kysymysmerkki.
– Ne ovat hyvä keino saada kontakteja, mutta ajankohdat ovat aina sellaiset, ettei niihin kukaan meistä ole oikein päässyt menemään. Tämän kannattavuutta täytyy arvioida, hän pohtii.
Auvinen valittiin myös tulevan vuoden presidentiksi. Johanna Tarvainen jatkaa varapresidenttinä. Muutoksia hallituksen jäsenistöön edellisvuodesta ei juuri ollut.
Auvinen kuvaili viime vuotta taloudellisesti hyväksi, tosin parempiakin vuosia on nähnyt.
Vuosikokous kesti puolisen tuntia. Sen jälkeen ihmiset siirtyivät seurustelemaan keskenään illallisen merkeissä. Ilta oli monen mielestä onnistunut ja oiva tapa tutustua uusiin ihmisiin ja saada kontakteja.
– Olen täällä Neste Oilin kautta. Olen aiemminkin käynyt näissä tilaisuuksissa ja on mukava edustaa Suomea ja Neste Oilia, kuvailee paikalle saapunut Paula Salmela.
Myös hänen mielestään kauppakamarin kokoontumiset ovat hyvä tapa verkostoitua ja tutustua ihmisiin.

TEKSTI JA KUVA: PETRA RAUTIAINEN

Views: 631

Comment

You need to be a member of finnishcanadian.com to add comments!

Join finnishcanadian.com

Events

Videos

  • Add Videos
  • View All

Forum

Occupational therapy work practise 1 Reply

Hi everyone! Is there possibly any occupational therapists here who work in Canada? Or do you know one? I'm an occupational therapy student looking for a work practise place from Canada.

Started by Eveliina in Miscellaneous. Last reply by Kanadan Sanomat Sep 13, 2023.

Family

Genealogy going on with me. I'm looking for information about a person: Name: Jenny Ojalehto Luonua. b.10 Jun 1903. Pennsylvania. Parents: Herman Luonua and Maria Rapinoja Luonua.Continue

Started by Jouni Salminen in Miscellaneous May 29, 2021.

Tietoja enostani etsiskelen 1 Reply

Tietoja enostani Erkki Linnala etsiskelen . Thunder Bayssa ilmeisesti viimeiset päivänsä viettänyt. Riverside Cementeryyn haudattu.Yleensä kiinnostaisi missä päin asustellut? Erkki oli syntynyt…Continue

Started by Jouni Palonen in Miscellaneous. Last reply by Jouni Palonen Dec 12, 2019.

Ruisjauhoja vailla 1 Reply

Mistä oikein löydän ruisjauhoja Quebec Citystä? Olen käynyt jo ties kuinka monessa putiikissa ja marketissa enkä ole nähnyt niitä myytävän. Tietysti ruisleipäkin kelpaisi ensisijaisesti, mutta sen…Continue

Tags: rye, quebec, ruisleipä, ruis

Started by Vilukko in Food & Entertainment. Last reply by Kanadan Sanomat Jan 23, 2019.

© 2024   Created by Kanadan Sanomat.   Powered by

Badges  |  Report an Issue  |  Terms of Service