NOLALU. Ensimmäisenä suomalaissiirtolaiset rakensivat maatilkulleen saunan, sitten vasta varsinaisen asuinrakennuksen, joka usein oli log house, hirsitalo. Nolalun niittyjen keskellä kohoaa näiden pioneerien hylättyjä taloja lahoten vähitellen unohduksiin.

Kaikki talovanhukset eivät kuitenkaan ole autioita. Emil ja Maimie Välimaan tilalla on vielä asukas, 76-vuotias Joe Raude. Hän ei kuitenkaan enää asu pahoin ränsistyneessä Välimaan päärakennuksessa, vaan asuntovaunussa talon pihamaalla.
Tšekkoslovakiassa syntynyt, mutta Itä-Saksaan pienenä poikana muuttanut Joe Raude osti Välimaan tilan vuonna 1963 kahdella tuhannella dollarilla.
Hän arvelee, että Välimaat muuttivat pois tilaltaan ainakin osaksi heitä kohdanneen tragedian vuoksi. Emilin ja Maimien poika, vuoden 1925 tienoilla syntynyt Edwin, kuoli vain 26-vuotiaana.

Kenny Välimaan tytär Karen Beaney vahvisti myöhemmin tarinan, jonka Raude kertoi Edwinin kuolemasta. Emil oli Kenny Välimaan setä.
Edwin taisteli nuorena miehenä toisessa maailmansodassa ja palasi takaisin Nolaluun mukanaan englantilainen morsian, Joan. Pian he saivat lapsen, Patrickin.
Edwin työskenteli osuuskaupassa South Gilliessa. Eräänä päivänä hän oli tyhjentämässä kaivoa kaupan takapihalla. Pumppu, jota kaivon tyhjentämiseen käytettiin, toimi bensiinillä. Arvellaan, että Edwin menetti tajuntansa hengitettyään myrkyllisiä bensahuuruja, putosi kaivoon ja hukkui.
Edwinin kuoleman jälkeen Joan ja Patrick palasivat Englantiin. Patrick meni myöhemmin naimisiin ja sai kolme lasta. Emilillä ja Maimiella oli lohtunaan adoptiotytär, Ella, Maimien siskontyttö.

Elämänsä loppuvuodet Emil asui Pinewood Courtissa ja kuoli 93-vuotiaana vuonna 1993.
Tragedia ajoi myös Howard Huhtan isovanhemmat hylkäämään kotitilansa Whitefish Riverillä ja muuttamaan Nolaluun. Howardin isovanhemmat, Jacob ja Lempi, ostivat Nolalusta 1920-luvulla farmin ulkorakennuksineen sekä maata 125 eekkeriä sen jälkeen kun he olivat menettäneet kaksi pojistaan, ensin Alpon ja sitten Wesleyn, joka hukkui. Lempi Huhta ei enää Wesleyn hukkumisen jälkeen halunnut asua Whitefish Riverillä, johon liittyi liian tuskallisia muistoja. Mukanaan Nolaluun he toivat Howardin isän Miken ja tämän kaksi siskoa, Mary ja Nelmi.

Myöhemmin Howardin isovanhemmat ostivat 125 eekkeriä lisää maata. Vuonna 1943 he rakensivat mailleen uuden asuinrakennuksen. Vanha päärakennus purettiin vuonna 1954.
Howardin isä ja isoisä kaivoivat kukkulalle kaivon ja monta metriä pitkän ojan, jota pitkin juokseva vesi kulki taloon, saunaan ja navettaan. Järjestelmä toimi niin hyvin, että vaikka myöhemmin tilalle saatiinkin sähköt, vesipumppua ei koskaan hankittu.
Kun Jacob ja Lempi muuttivat kaupunkiin Lempin huonontuneen terveydentilan vuoksi, Howardin vanhemmat ostivat tilan. Howardin vanhemmat, Howard itse ja hänen siskonsa Elaine ja Irene asuivat talossa vuoteen 1966 saakka, jolloin hekin muuttivat kaupunkiin. Siitä lähtien tila on ollut perheen vapaa-aika- ja virkistyskäytössä.

Virkeä talovanhus

Saarion tilalla, Old Silver Mountain Roadilla, on vielä elämää. Noin 117-vuotias rakennus on edelleen niin hyvässä kunnossa, että Joan Saario, muutama vuosi sitten kuolleen Arnold Saarion leski, asuu edelleen talossa.
Joan Saario muistelee, että Arnoldin vanhemmat ostivat talon 1960-luvulla. Arnoldin äiti Ellen ei ehtinyt asua talossa laisinkaan ja isä Henrykin vain pari vuotta ennen kuin joutui sairaalaan.

Taloa on toki remontoitu ja nykyaikaistettu vuosien varrella. Esimerkiksi vetoisa savupiippu on vaihdettu, katto uusittu ja kylpyhuoneeseen on lisätty suihkut. Talon ulkoseiniin ei kuitenkaan ole koskettu.
– Seinissä on vieläkin jäljellä alkuperäistä, kellertävää maalia, jonka aurinko on melkein kuluttanut pois.

Saarion talo on kierroksemme ylivoimaisesti suurin asuinrakennus. Usein suuretkin suomalaisperheet asuivat ahtaasti parin huoneen ja keittiön taloissa. Saarion talossa on noin 550 neliötä ja viisi makuuhuonetta, neljä niistä yläkerrassa.
– Täällä on edelleenkin hyvä asua. Tosin yläkerran makuuhuoneissa on kesällä todella kuuma ja talvella kylmä, Joan Saario kertoo.

Talo kukkulalla

Tenkula-kukkulalla, Tenkula Roadin varrella olevasta talosta Leo Hunnakolla on omakohtaisia kokemuksia. Hän muistaa joskus yöpyneensä ystävänsä ja tulevan lankonsa, Adolphin, luona ja ihailleensa hänen kanssaan tähtitaivasta.
Adolph Tenkulan isoisä Alex Tenkula oli kotoisin Alavudelta. Hän muutti Nolaluun 1900-luvun alussa ja meni naimisiin vuonna 1905.
– Tiedän, että hän meni naimisiin suomalaisen naisen kanssa, jonka tyttönimi oli Karela, Adolph kertoo.

Alexin veli Walter oli jo aikaisemmin muuttanut Nolaluun ja hankkinut maata itselleen. Alex osti veljensä tilan ja rakensi sinne poikansa, Adolphin isän, Adolph vanhemman eli Attun, avulla talon vuosien 1925–1930 paikkeilla. Attu asui vaimonsa Jennyn ja toisen poikansa Teddyn kanssa talossa 1980-luvun loppupuolelle saakka.
– Minä muutin pois kotoa jo 16–17-vuotiaana ja menin töihin. Tenkulassa oli hyvä kasvaa, naapurusto oli lapsuudessani täynnä suomalaisia, Adolph kertoo.
Walter Tenkulakin jäi asumaan Nolaluun. Hän perusti tilan, joka nykyisin on hänen lapsenlapsensa Lisa Tenkulan omistuksessa. Lisa kasvattaa tilallaan hyväluontoisia ja pehmeäaskelisia Tennesseenwalker-hevosia. Myös Walterin poika, Wilfred Tenkula asuu edelleen tilan mailla.

Alex Tenkulan vaimo kuoli vuosien 1917–1918 paikkeilla influenssaan. Alexin vaimo ei ollut ainoa influenssan uhri. Kaksi Arnold Kallion isän Richard Kallion sisaruksista menehtyi myös influenssaan.

– Täällä päin kuoli paljon ihmisiä influenssaepidemian aikaan, Arnold toteaa.
Arnoldin isovanhemmat Stephen ja Maria Kallio saapuivat Kanadaan 1800-luvun lopussa.

Arnold ei ole varma, mutta hän arvelee isovanhempiensa olevan kotoisin Seinäjoelta.
Arnold ei koskaan itse asunut isänsä lapsuuden kodissa. Kun isovanhemmat kuolivat, tila siirtyi Richardin veljen Emilin omistukseen.
– Talo on ollut tyhjillään siitä lähtien, kun Emil kuoli pari vuotta ennen isääni, joka kuoli vuonna 1985, Arnold kertoo.
Arnold Kallion äiti, Taimi Kallio, omaa sukua Oja, on sen sijaan edelleen elossa. Hän on lähes 101-vuotiaana vanhin elossa oleva nolalulainen.

Pajusten kodista autotalliksi

Nestor Kotala tai ainakin Kotalan perhe omisti alun perin kaksi suomalaistilaa, Kosolan talon Tenkula-kukkulan lähellä sekä Pajusen talon.
Thunder Bayssä nykyisin asuvan Ray Kosolan isä Jalmar Kosola oli kotoisin Härmästä. Hän saapui isänsä ja lankonsa kanssa Kanadaan halvan maan houkuttelemana 1900-luvun alussa.
– Maata sai ostettua vain dollarilla, siksi suomalaiset tulivat tänne niin sankoin joukoin, Ray Kosola toteaa.
Vuonna 1903 Jalmar meni naimisiin Lapualla syntyneen Ilmi Annalan kanssa. Jalmar aloitti työuransa Nolalussa kuljettamalla puutavaraa, soraa tai hiekkaa, mitä vain tarvittiin.

Adolph Tenkulan tavoin Ray Kosolakin muistaa, että hänen lapsuudessaan Nolalu oli vahvasti suomalainen yhteisö. Hän kasvoi suomea puhuen ja oppi englannin vasta koulussa.
– Oppilaatkin olivat suurimmaksi osaksi suomalaisia, opettaja vaan oli toiskielinen.
Perhe muutti 1940-luvun loppupuoliskolla uuteen paikkaan Nolalussa. Ray oli tällöin jo lähtenyt pois kotoa. Nykyään Kosolan talolla on uudet omistajat, Jeff ja Terryl Wiltshire.
– Sitä uudempaa paikkaa te varmasti kävitte kuvaamassa. Vanha tila on jo lahonnut ja pellot metsittyneet, ei sitä enää tunnistakaan.
Ray Kosola asui 1980-luvun alussa muutaman vuoden Whitefish Lakella, mutta ei enää viihtynyt lapsuutensa maisemissa. Liian paljon oli muuttunut.
–Vanhemmat ihmiset ovat kuolleet, ei se enää ole samanlainen paikka kuin ennen. Siellä asuu enää hyvin vähän suomalaisia.

Tauno Pajunen oli 9-vuotias, kun hänen perheensä muutti Nolaluun Saskatchewanista 1940-luvun puolessa välissä. He ostivat talon Kotalan naimattomilta veljeksiltä, joista yksi oli jo edellä mainittu Nestor Kotala.
– Heidän isänsä oli rakentanut talon, mutta oli jo kuollut, kun me muutimme Nolaluun. Vanhempani rakensivat vielä saunan ja ladon.
Pajusten perhe, Helmi ja Reino Pajunen ja heidän kolme poikaansa, vietti Nolalussa tyypillistä maalaiselämää. Tilalla kasvatettiin karjaa ja kanoja sekä heinää eläinten ruoaksi. Miehet työskentelivät kesäisin metsäkämpillä ja möivät puuta paikallisille ostajille.

Tultuaan liian vanhoiksi hoitamaan tilaa kokovuotisesti Helmi ja Reino Pajunen muuttivat Thunder Bayhin, mutta asuivat edelleen kesät Nolalussa.
– Jossain vaiheessa he eivät enää jaksaneet tulla kesäksikään tänne. Veljeni suunnitteli, että olisi ottanut tilan itselleen, mutta ei hän sitten koskaan tullut tänne Vancouverista.

Kun tyhjän panttina seisovaan taloon oli muutaman kerran murtauduttu, veljekset päättivät myydä talon kuutisen vuotta sitten.
Uusi omistaja, Joey Hamilton rakennutti itselleen energiatehokkaan talon, jonka seinien eristeenä on käytetty olkipaaleja. Olkipaalitalo on jo toinen laatuaan edistyksellisessä Nolalussa.
Hamilton on muuttanut Pajusten entisen kotitalon rakkaan harrastuksensa pyhäköksi, vanhojen autojen talliksi.

Töihin 12-vuotiaana

Ruostuneen traktorin takana North Sideroadilla kohoaa edesmenneen Allan Pykärin lato. Allanin tytär Gloria kertoo, että hänen isänsä osti tilan vuonna 1956.
Ruostunut traktori kuuluu Glorian mukaan Välimaan entisellä tilalla lehmiään ja kasvitarhaansa hoitavalle Joe Raudelle.

Vuonna 1927 syntynyt Allan Pykäri oli yksi Nolalun pioneereista. Hän teki muiden suomalaissiirtolaisten tapaan metsätöitä ja kuljetti sekä soraa että puuta. Hän meni 18-vuotiaana naimisiin Elma Kukkeen kanssa. Yhdessä he viljelivät myös maata, mutta suurimman osan tuloistaan he saivat metsästä.

Vuonna 1979 he muuttivat Allanin rakentamaan taloon North Sideroadille.
Elma menehtyi keuhkosyöpään vuonna 1994. Allan asui viimeiset vuotensa Walfordin vanhainkodissa Thunder Bayssä, mutta pystyi viettämään tyttärensä mukaan kesät rakastamassaan Nolalussa.

Leo Hunnakko jutteli usein Allanin kanssa vanhoista ajoista. Tämä kertoi mielellään elämästä Nolalussa 1930-luvulla.
– Synnyin paikassa, jota nykyään kutsutaan Delint’s Roadiksi. Minun piti kävellä tai hiihtää kolme mailia Silver Mountainin kouluun. Kun aloitin siellä, en osannut sanaakaan englantia. --- Kävin koulua 12-vuotiaaksi asti. ---uutta opettajaa hieman huoletti koulun isot pojat kuten minä. Siitä syystä ja siksi, että piti ansaita rahaa, päätin mennä töihin, Allan kertoo Leo Hunnakon Nolalua käsittelevässä teoksessa Against All Odds.

Murtovarmoja salalokeroita

Bob Katajamäki arvelee, että hänen noin satavuotias talonsa kuului aikaisemmin Samuel ja Kaisa Rajalalle ja sen jälkeen useiden vuosien ajan heidän pojalleen ja hänen vaimolleen Felix ja Laina Rajalalle. Taloa kutsutaan edelleen usein alkuperäisten omistajiensa mukaan Rajala-taloksi.

Rajalat olivat huomattavia maanviljelijöitä Nolalun alueella. Maatilallaan heillä oli lihakarjaa, ja pelloiltaan he korjasivat yhtenä kesänä jopa nelisentuhatta paalia heinää, mikä on huomattava määrä tämänkin päivän mittapuulla.
Felix Rajala syntyi vuonna 1904 ja kuoli 69-vuotiaana vuonna 1973. Laina Rajala puolestaan syntyi vuonna 1913 ja kuoli vuonna 1977, 64-vuotiaana. Molemmat on haudattu Nolalun hautausmaalle.

Angela ja Peter Globensky ostivat talon ja 152 eekkeriä maata Rajaloilta vuonna 1972. Felix ja Laina olivat tuolloin muuttaneet Thunder Bayhin, joka siihen aikaan tunnettiin Port Arthurin nimellä.

Tilan mailla oli pitkä kanala sekä hyvin vanha, pieni, lahonnut puuliiteri, jonka Urho Piilo purki vuonna 1974 Angelan sanoin ” suurella riemulla”. Ulkorakennuksiin kuului myös pienempi kanala, joka muutettiin ensin saunaksi ja joka nykyisin toimii puutarhavajana.
– Käytämme edelleen silloin tällöin alkuperäistä ulkohuussia, Angela kertoo.
Kun Angela ja Bob muuttivat yhteen, he alkoivat kunnostaa taloa vuosina 1979–80. Esimerkiksi sisäseinien jykevät hirret paljastettiin silloin koko komeudessaan.
Katajamäen talo on rakennettu ammattitaidolla. Bob esitteli muun muassa muutaman tuuman kokoisia koloja, joiden puunaulat pitivät seiniä koossa, kun rakennus alkoi nousta hirsi hirreltä. Hän näytti myös salalokeroita ja piiloja, jotka jäisivät murtomiehiltä todennäköisesti huomaamatta.

Puutarhavajan lisäksi Katajamäen mailla on kaksi alkuperäistä ulkorakennusta, toinen maidon käsittelyä varten ja toinen viljanjyvien säilöntään. Viljariihi toimii nykyisin vierastalona.

Bob ja Angela ovat edelleen aktiivisia yhteisössään. 65-vuotias Bob on sekä Lybster Roadsin että Thunder Bayn sosiaalipalvelulautakunnan puheenjohtaja. Hymersin maatalousyhdistyksen puheenjohtajana Angela puolestaan valmistautuu tuleviin Hymersin markkinoihin, jotka täyttävät tänä vuonna sata vuotta. Hymersin markkinat pidetään Labour Day -viikonloppuna syyskuun alussa.

Tornadon kynsissä

Kierroksemme loppupuolella saavumme Nolalun elävän legendan, Urho Piilon, muun muassa Pyhän Urhon golfkentän ja Hoppers Variety -kaupan omistajan, lapsuuden maisemiin.
Whitefish -joen törmäälle rakennettu sauna ja tien toisella puolella sijaitseva sepän paja ovat ainoat rakennukset, jotka selvisivät vuoden 1938 tornadosta.
Leo Hunnakko kertoo tornadosta Against All Odds -teoksessaan.

Vuoden 1938 tornado ei ollut vain paikallinen ilmiö. Se kulki yli 100 mailin matkan ja repi juurineen irti puita ja katkoi puhelinpylväitä kymmenen kunnan alueella länsi- ja etelä-Thunder Bayn maaseudulla.

Tornado saapui Piilojen farmille hieman kahdeksan jälkeen illalla 22. elokuuta. Jotkut Piilojen perheestä ja useita heidän ystäviään istui sinä iltana kuistilla. Kaikki menivät sisälle taloon, kun näkivät taivaan muuttuvan keltapunaiseksi ja suppilonmuotoisen pilven lähestyvän kovaa vauhtia.

Onneksi sisältä turvaa hakeneet jäivät oven lähettyville ensimmäiseen kerrokseen. Jos he olisivat menneet sisemmälle taloon, he eivät todennäköisesti olisi selviytyneet. Talon betoninen savupiippu romahti alas ja hajosi neljään osaan. Myrskyn voimasta kertoo sekin, että Piilojen rautahella löydettiin noin 200 metrin päästä talosta. Tornado tuhosi maatilan ulkorakennukset, autotallin ja lennätti Piilojen auton ilmaan.
– Violet, siskoni, näki kuinka tornado pyöritti autoa ilmassa ennen kuin se putosi monen metrin korkeudesta maahan. Silti Eino Piilo sai sen korjattua ja sillä pystyttiin ajamaankin, Leo Hunnakko kertoo.

Osa autosta on vieläkin tallessa. Sepän pajan tienpuoleinen ikkuna on itseasiassa otettu tästä myrskyn kouriin joutuneesta Essex-autosta.
Urho Piilo vanhempi oli saunassa, kun myrsky iski hänen tiluksilleen. Hän saattoi vain katsella, alastomana tietenkin, kuinka se tuhosi hänen talonsa. Ovi oli auki ja tuuli lennätti Urhon ulos saunasta. Tuuli nosti myös saunarakennuksen maasta, mutta pudotti sen täsmälleen entiselle paikalleen. Löylykivet lensivät ympäriinsä, mutta kuin ihmeen kaupalla Urho ei loukkaantunut.

Ihmeellisintä tapahtumassa olikin, ettei tornado vaatinut kuolonuhreja. Myönteistä tapahtuneessa on myös se, että Urho Piilo nuorempi syntyi yhdeksän kuukautta myrskyn jälkeen toukokuussa vuonna 1939.

Artikkelia ei olisi syntynyt ilman nolalulaisen kirjailijan Leo Hunnakon asiantuntemusta ja apua. Nolalusta kiinnostuneille voi suositella Leo Hunnakon teosta Against All Odds, jota myydään Thunder Bayssa Finnish Bookstoressa ja Chaptersissa, Kakabekassa Flaggs, Banners and Books-liikkeessä ja Nolalussa Hopper’s Varietyssa, Suomi Storessa sekä Silver Mountain Stationissa.

Teksti ja kuvat: Helmi Nykänen