Suomi on totuttu tuntemaan ylisäädeltynä kankean byrokratian maana. Varsinkin alkoholiin, ruokaan ja tapahtumien järjestämiseen liittyen lupaviidakko on Suomessa monimutkainen ja osin jopa naurettavuuksiin asti menevä. On tietenkin ymmärrettävää, että juuri ruoan tarjoilua ja päihteiden käyttöä säädellään. Hysteerisyyteen asti menevä ihmisten vapaa-ajanviettotapojen kontrollointi kuitenkin vaikuttaa pahimmillaan negatiivisesti jopa ruokakulttuuriin ja yhteisöllisyyteen.

Oli kyse sitten tapahtumien järjestämisestä tai ruokaan liittyvästä liiketoiminnasta, mukavasti alkuun lähtenyt projekti voi saada nopeasti tylyn lopun, kun yli-innokas virkamies löytää jotain valittamisen aihetta. Tämän takia Suomessa on ollut pitkään suuri kynnys järjestää tapahtumia ja varsinkin kokeilla uusia tapoja juhlistaa yhdessä oloa, ilman tarpeeksi suurta ja toimivaa organisaatiota.

Terassilla syntyjä syviä viinilasin äärellä pohtiva pariisilainen tai puistossa fiestaa paellan äärellä viettävä barcelonalainen ei ole voinut kuin ihmetellä tämän pohjoisen valtion kompleksista ja voimakkaasti säädeltyä suhdetta ruokaan, juomaan ja yhdessäoloon.

Jotain on kuitenkin tapahtunut 2000-luvulla, yhtenä esimerkkinä tässä lehdessä raportoitu ravintolapäivä. Helsingissä alkunsa saaneen ravintolapäivän ideana on, että kuka vaan voi yhtenä päivänä pistää pystyyn oman pop up –ravintolan. Kun on kyse ruoan myynnistä, niin vastaan tulee tietenkin monen monta lakia ja säädöstä liittyen ruoanvalmistuksen olosuhteisiin sekä varsinkin verotukseen.

Neljä kertaa vuodessa tapahtuvan ravintolapäivän on annettu kuitenkin tapahtua. Ja kas kummaa. Lopputuloksena ei ole ollut anarkiaa, ruokamyrkytyksiä, salmonellaa ja yleistä moraalin rapistumista - vaan elävä ruokafestivaali, jonka keskiössä on ruoka ja yhteisöllisyys. Vasta kuusi kertaa järjestetty ruokafestivaali on kasvanut valtavasti ja levittäytynyt muualle Suomeen ja Suomen rajojen ulkopuolellekin.

Toinen hyvä esimerkki uudesta ja sallivammasta näkökulmasta kaupunkikulttuuriin Suomessa tulee myös Helsingistä. Vanhan Sörnäisten sataman tilalle ollaan rakentamassa uutta Kalasataman kaupunginosaa, minkä takia itäisen kantakaupungin kupeessa on tällä hetkellä iso alue ns. joutomaata. Helsingin kaupunki antoi hyvin epäsuomalaiseen tapaan kaupunkilaisille mahdollisuuden käyttää aluetta oman mielensä mukaan, ennen kuin kerrostalot täyttävät tilan.

Tässäkään tapauksessa mahdollisuuden antaminen kaupunkilaisille ei johtanut katastrofiin, päinvastoin. Kalasataman väliajaksi kutsuttu projekti on todellakin tehnyt alueesta elävän osan kaupunkia. Sinne on ilmaantunut erilaisia taideprojekteja, telttasauna, pizzauuni, graffitiaita, skeittiparkki, esiintymislava, kahvila, kaupunkiviljelmiä jne.

Asennemuutos ei ole tapahtunut pelkästään viranomaisten sallivammassa linjassa, vaan ihmiset itse ovat huomanneet voivansa tehdä ja vaikuttaa. Kahdessa edellisessä esimerkissä tapahtuman/projektin sisällön luovat juuri käyttäjät itse.

On ollut virkistävää huomata ruohonjuuriliikkeiden ja –aktiivisuuden kasvu Suomessa viime vuosina. Kun ihmisille annetaan tarpeeksi vapauksia toteuttaa itseään, näkyy se vivahteikkaampana miljöönä ja yhteisöllisempinä tapahtumina, joita ei ole ylhäältä päin ennalta määritelty.

Henri Pakarinen