Saavuin kuusi kuukautta sitten lumen ja jään keskelle Thunder Bayn pienelle lentokentälle. Istuin kiitollisena minua vastassa olleen naisen vihreään trukkiin eli lava-autoon ja tihrustin väsymyksestä painavin silmin ohikiitäviä maisemia. Olin tavannut Toronton lentokentällä paikallisia, jotka olivat kauhistelleet matkani määränpäätä.

– Olet menossa Thunder Bayhin? Voi raukkaa, se on ruma, pieni kaupunki keskellä ei mitään, he varoittelivat.

Kun katselin auton ikkunasta harmaita varastorakennuksia, ankeita ostoskeskuksia ja huoltoasemien räikeitä valoja, ajattelin, että ehkä torontolaiset olivat oikeassa. Toisaalta ajomatka lentokentältä kaupunkiin on harvoin kaunis. Päätin siis antaa Thunder Baylle mahdollisuuden näyttää todelliset kasvonsa auringonvalossa.

Seuraavana aamuna vuokraemäntäni ja tuleva hyvä ystäväni vei minut Hillcrestin puistoon, josta avautui henkeäsalpaava näkymä Nukkuvalle jättiläiselle ja Lake Superiolle. Sen jälkeen olen monet kerrat nojannut puistoa ympäröivään muuriin ja tuntenut suurelta järveltä puhaltavan tuulen hyväilevän kasvojani. Olen ottanut niin monta kuvaa suosikkimaisemastani, että voisin pitää Nukkuva jättiläinen -aiheisen valokuvanäyttelyn. Sen kasvot muuttuvat joka päivä, joskus se piirtyy tummana ja tarkkarajaisena kahden suuren sinisen, järven ja taivaan välille, joskus se häilyy salaperäisenä ja utuisena kuin uni kuun valaiseman pilviverhon takana.

Torontolaiset ovat tietyssä mielessä oikeassa. Thunder Bayn kaupunki ei ole perinteisessä mielessä kaunis. Se on hieman rähjääntynyt ja nuhjuinen, sen talot vanhoja ja hieman ränsistyneitä, osa hylättyjä laudoitetuin ikkunoin, sen tiet kuoppaisia ja kuhmuisia. Minua Thunder Bayn rosoisuus ei haittaa, päinvastoin. Thunder Bayn rakennukset huokuvat historiaa ja tarinoita, niillä on sielua ja syvyyttä. Thunder Bay on minulle kuin se rakas, vanha ja kulunut sohva, jonka alkuperäinen väri on haalistunut ja jossa on ehkä kahvitahroja ja reikiä kankaassa, mutta johon silti käperryn raskaan päivän jälkeen ja josta en koskaan luopuisi.

Aivan kuten rakennuksilla, myös ihmisillä on täällä sielua ja syvyyttä. Ystävällisyys, jota täällä olen kohdannut tuntuu menevän pintaa syvemmälle. Kanadalaiset ovat toki yleensäkin kohteliaita ja avuliaita, mutta Thunder Bayssä kohteliaisuudessa on lämpöä. Kuten kaupunkikaan, myöskään sen asukkaat eivät useinkaan ole trendikkäitä ja cooleja, mutta niin en ole minäkään. Thunderbayläiset eivät esitä rooleja tai koreile ulkomuodolla. He tuntuvat välittävän ja pitävän huolta toisistaan. Jos tulva tuhoaa tavarasi, naapurit menevät apuun. Kun Finlandia salilla järjestetään hyväntekeväisyystapahtuma yhden vakavasti sairaan lapsen auttamiseksi, paikka on ääriään myöten täynnä.

Mietin usein, että Kanadaan muuttaneet suomalaiset olivat kansansa parhaimmistoa. He olivat rohkeita pioneereja, jotka uskalsivat lähteä vaaralliselle laivamatkalle kohti tuntematonta. Tai ehkä Kanadan avoimempi ilmapiiri on tehnyt kanadansuomalaisista suomalaisia välittömämpiä. Mikä lieneekään selitys, olen tavannut Thunder Bayssä upeita ihmisiä. Haluaisin luetella kaikkien tapaamieni ihmisten nimet, jotta voisin kiittää heitä henkilökohtaisesti, mutta listasta tulisi liian pitkä.

Sanon siis kaikille yhteisesti: Kiitos, kun olette jakaneet pienen hetken kanssani, luottaneet ja uskoneet minuun tarpeeksi jakaaksenne kanssani tarinanne. Kiitos, kun olette auttaneet ja tukeneet minua ystävällisin sanoin, neuvoin ja halauksin. Kiitos, kun olette hymyilleet ja tervehtineet, kun olen kävellyt teitä vastaan kadulla. Kiitos, kun olette ottaneet minut osaksi yhteisöänne. Kiitos, kun olette opettaneet, miten paljon pelkkä hymy ja muutama sana merkitsevät. Vien opin mukanani Suomeen. Yritän lokakuun harmaudessakin muistaa käyttäytyä kuin thunderbayläinen.

Olen oppinut paljon näiden kuuden kuukauden aikana. En tiennyt suomalaissiirtolaisten suuresta merkityksestä Kanadan vasemmistopuolueiden kehitykseen ja historiaan. En tiennyt, että suomalaisyhteisö on yksi tärkeimpiä, aktiivisimpia ja arvostetuimpia etnisiä ryhmiä Thunder Bayssä. En tiennyt pienestä, sitkeästä Nolalun kylästä ja sen suomalaisista rakentajista, jotka ovat sisun ruumiillistumia. Monet Thunder Bayssä vierailleet suomalaiset ovat ihmetelleet, kuinka hyvin kanadansuomalaiset ovat onnistuneet säilyttämään kielensä, perinteensä ja kulttuurinsa. Se onkin jatkuvaa työtä, työtä, joka tällä hetkellä valitettavasti näyttää taistelulta tuulimyllyjä vastaan.

Olen oppinut, että ihmiset tekevät kaupungista kodin. Thunderbayläiset ovat perheeni. Thunder Bay on kotini, nyt ja aina.

Helmi Nykänen