Pääkirjoitus 14.8.2012 Terveisiä Euroopasta

Tänä kesänä Kanadan itärannikolla on lyöty kuumuusennätyksiä. Atlantin toisella puolella ei ole paljon ehditty säitä ihmetellä, kun Euroopan talouskriisi on heiluttanut kunnolla Euroopan Unionin rakenteita. Tunteet ovat kuumentuneet kabineteissa ja kaduilla, kun päättäjät ovat yrittäneet löytää ratkaisua hankalaan tilanteeseen toisaalla ja ihmiset ovat osoittaneet mieltään leikkauksia kohtaan toisaalla.

Vaikka Suomi onkin säilynyt tähän mennessä kohtuullisen kuivin jaloin finanssikriisistä, koskettavat epävakaat ajat myös AAA-luottoluokituksen saanutta maata. Suomen talous on väistämättä sidottu muun vanhan mantereen tulevaisuuteen, jo pelkästään talousliiton takia. Suomen viennin tärkein kohde on myös läntisessä Euroopassa, mikä tekee tilanteesta entistä herkemmän.

Ainoa asia mikä Euroopan taloustilanteessa näinä päivinä on ollut varmaa, on ollut tilanteen epävarmuus. Talousviisaiden neuvot ja ennustukset ovat menneet iloisesti ristiin ja useita erilaisia skenaarioita talousalueen tulevaisuudesta on esitetty, radikaaleimmillaan on väläytelty ongelmissa olevien euromaiden (kuten Kreikan) tai vahvojen maiden (kuten Suomen) eroa liitosta ja liiton hajoamista. Kriisin yhtenä ratkaisuna saattaa olla myös syvempi liittovaltiokehitys.

Kannattaisiko Suomen sitten erota eurosta? Tilanteen epävarmuutta kuvastaa, että tästäkin kysymyksestä saa talouden asiantuntijoilta erilaisia vastauksia. Suomen suhteessa hyvän taloustilanteen takia paluu mummon markkoihin saattaisi tuoda ns. pikavoiton, koska Suomen valuutta vahvistuisi eron jälkeen. Toisaalta vahva valuutta vaikuttaisi negatiivisesti vientiin, mikä kurittaisi Suomen viennistä riippuvaista taloutta.

Euro on myös tuonut vakautta Suomen talouteen, mikä on varmasti mielissä 90-luvun laman ja markan kellumisen muistavilla. 90-luvun alun lamasta on otettu onneksi oppia, eikä Suomi ole hukkumassa velkataakan alle niin pahasti kuten talousliiton kriisimaat.

Kriisien läpikäymien ja talouden kuplien puhkeaminen parantavat parhaassa tapauksessa järjestelmän toimintaa poistamalla talouden kannalta epäterveitä käytäntöjä. Kriisin seuraksena esimerkiksi veroparatiisit on nostettu Euroopassa tapetille ja rahoitusmarkkinoiden järkeistämisestä käydään myös keskustelua.

Kansainvälisen makrotalouden koukerot ovat sen verran monimutkaiset, että kovin kummoisia ennustuksia euron tulevaisuudesta ei vielä osaa tehdä ekonomistit, saati omien rahavirtojen hallinnan kanssa ihmeissään oleva sukankuluttaja. Ratkaisua eurokriisiin kaivataan. Siitä ei kärsi ainoastaa kurimuksessa oleva Eurooppa, vaan sillä on vaikuksensa myös hitaasti vuoden 2008 taantumasta toipuvaan maailmantalouteen.

Kävi miten kävi, tilanne Euroopassa vaikuttaa vielä kuitenkin sen verran epävarmalta, että Kanadaan juuri muuttaneena mietin vakavasti, olisiko henkilökohtainen euroero paikallaan vaihtamalla eurot pikimiten Kanadan dollareiksi.

Henri Pakarinen

Views: 103

Comment

You need to be a member of finnishcanadian.com to add comments!

Join finnishcanadian.com

Events

Videos

  • Add Videos
  • View All

Forum

Happy Thanksgiving! 2 Replies

Finnish and Swedish products from FinnGoods shipped anywhere in Canada. We are located in Vancouver area and carry most popular Finnish and Swedish products such as Organic Fazer Rye Bread…Continue

Tags: Finntoast

Started by FinnGoods Sales in Buy, Sell & Trade. Last reply by FinnGoods Sales 13 hours ago.

Tietoja enostani etsiskelen

Tietoja enostani Erkki Linnala etsiskelen . Thunder Bayssa ilmeisesti viimeiset päivänsä viettänyt. Riverside Cementeryyn haudattu.Yleensä kiinnostaisi missä päin asustellut? Erkki oli syntynyt…Continue

Started by Jouni Palonen in Miscellaneous Jul 2.

Ruisjauhoja vailla 1 Reply

Mistä oikein löydän ruisjauhoja Quebec Citystä? Olen käynyt jo ties kuinka monessa putiikissa ja marketissa enkä ole nähnyt niitä myytävän. Tietysti ruisleipäkin kelpaisi ensisijaisesti, mutta sen…Continue

Tags: rye, quebec, ruisleipä, ruis

Started by Vilukko in Food & Entertainment. Last reply by Kanadan Sanomat Jan 23.

Mahdollinen muutto kanadaan 1 Reply

Hei arvon foorumilaiset.Olisi kiinnostusta tietää mitä kaikkea tarvisin siihen jos muuttaisin johonkin päin kanadaa? Ei ole siis vielä todellakaa varmaa mutta alustaavasti kyselen. Miten helppoa on…Continue

Started by E.Rantala in Miscellaneous. Last reply by Vilukko Nov 21, 2018.

© 2019   Created by Kanadan Sanomat.   Powered by

Badges  |  Report an Issue  |  Terms of Service