Laskiaistiistai oli takavuosina suomalaisten talvikarnevaali

Vapaa Sana
Pääkirjoitus
21.2.2012

Koska pääsiäinen on tänä vuonna suhteellisen aikaisin, vietetään myös laskiaista jo tiistaina 21. helmikuuta. Laskiaisella on pitkät perinteet suomalaisessa maalaiselämässä, ja on siitä yhäkin kenties paras osa jäljellä, ruokatavat nimittäin.
Hernekeitto, pannukakku ja laskiaispullat nimittäin kuuluvat yhä vanhassa kotimaassamme kyseisen tiistain ohjelmaan. Sitä seuraava tuhkakeskiviikko onkin sitten, jos ei katumuksen, niin ainakin rauhoittumisen päivä.
Laskiainen on ollut suomalaisten Mardi Gras'ta vastaava talvikarnevaali. Vanha katolilaisten juhla aloitti 40 päivän lihapaaston ja hiljentymisen ennen pääsiäistä. Ehkä näkyvin ilmentymä sellaisesta on Rio de Janeiron sambakarnevaali, tansseineen, paraatteineen, syömisineen, juomisineen ja huomiotaherättävine pukuineen.

Suomalaisten laskiainen oli ennenkaikkea talonpoikaisjuhla. Silloin työt lopetettiin ajoissa ja aikuisetkin lähtivät hiihto- tai kelkkamäkeen. Kouluissa laskiainen oli ulkoiluiltapäivä, jolloin tuotiin kelkat mukaan yhteiseen ilonpitoon.
Kun mäkeä tultiin alas, kuului aina huutaa "pitkiä pellavia!", jotta sen vuoden oma sato olisi suotuisa. Naapurin pelloille puolestaan saatettiin toivottaa "tuppuroita ja tappuroita".
Laskiainen ei kuitenkaan tule mäenlaskusta, vaan suomeksi sitä on selitetty joko paastoon laskeutumisella tai laskemisesta päiviä pääsiäiseen. Luultavasti nimityksen taustalla on latinan kielen carne lasciare eli lihan jättäminen. Myös karnevaali tulee sanoista "jäähyväiset lihalle".
Niinpä laskiaisena syötiin viimeistä kertaa hyvin ja rasvaisesti. Hernesoppaan kuului laittaa sianläskiä, jopa sianpää ja sen lisäksi nautittiin rasvassa tiristettyä ohrarieskaa.

Entisajan laskiaiset, kuten juhlapäivät yleensäkään, eivät olleet mitään laihduttajan teemapäiviä, mutta eivät ole nykyisetkään. Enää harva jättää ruokavaliostaan lihan pois seitsemäksi viikoksi, vaikka ihanteena se hyvä olisikin.
Lihan pois jättäminen puhdistaa kehoa ja uskontoon yhdistettynä ajatuksena myös sielua. Viralliseen protestanttiseen dogmaan se ei kuitenkaan kuulu.
Kuitenkin laskiaista tarvitaan muutenkin, sillä elämässä on joskus hyvä ilakoida yhdessä, mutta myös hiljentyä, miettiä ja rauhoittua. Kermavaahdolla ja hillosilmällä varustettu laskiaispulla on jonkinlainen maallinen symboli näistä.

Views: 85

Comment

You need to be a member of finnishcanadian.com to add comments!

Join finnishcanadian.com

Events

Videos

  • Add Videos
  • View All

Forum

Happy Thanksgiving! 2 Replies

Finnish and Swedish products from FinnGoods shipped anywhere in Canada. We are located in Vancouver area and carry most popular Finnish and Swedish products such as Organic Fazer Rye Bread…Continue

Tags: Finntoast

Started by FinnGoods Sales in Buy, Sell & Trade. Last reply by FinnGoods Sales yesterday.

Tietoja enostani etsiskelen

Tietoja enostani Erkki Linnala etsiskelen . Thunder Bayssa ilmeisesti viimeiset päivänsä viettänyt. Riverside Cementeryyn haudattu.Yleensä kiinnostaisi missä päin asustellut? Erkki oli syntynyt…Continue

Started by Jouni Palonen in Miscellaneous Jul 2.

Ruisjauhoja vailla 1 Reply

Mistä oikein löydän ruisjauhoja Quebec Citystä? Olen käynyt jo ties kuinka monessa putiikissa ja marketissa enkä ole nähnyt niitä myytävän. Tietysti ruisleipäkin kelpaisi ensisijaisesti, mutta sen…Continue

Tags: rye, quebec, ruisleipä, ruis

Started by Vilukko in Food & Entertainment. Last reply by Kanadan Sanomat Jan 23.

Mahdollinen muutto kanadaan 1 Reply

Hei arvon foorumilaiset.Olisi kiinnostusta tietää mitä kaikkea tarvisin siihen jos muuttaisin johonkin päin kanadaa? Ei ole siis vielä todellakaa varmaa mutta alustaavasti kyselen. Miten helppoa on…Continue

Started by E.Rantala in Miscellaneous. Last reply by Vilukko Nov 21, 2018.

© 2019   Created by Kanadan Sanomat.   Powered by

Badges  |  Report an Issue  |  Terms of Service