Ihmisellä on sisään rakennettu tarve pyrkiä hallitsemaan tuntematonta.

Joka päivä tuhannet meteorologit tiirailevat satelliittikarttojaan ja yrittävät niiden pohjalta päätellä, sataako viikon päästä kenties lunta, räntää, vettä vai silakoita, vai saavatko maapallon asukkaat peräti nauttia pilvettömästä päivästä.

Tuimailmeiset taloustieteilijät pyrkivät puolestaan ennakoimaan pörssin liikkeitä ja poliisin apurit arvailemaan, minne pahantekijät seuraavaksi iskevät.

Hivenen erikoisempaa puolta edustavat ihmisten harjoittamat taiat, jotka pulpahtelevat vuodenvaihteessa pintaan.

Tinan valaminen on monelle tuttu juttu, mutta netin kätköistä löytyy jos jonkinmoisia, monin paikoin jo unohduksiin vaipuneita ohjeita, joiden avulla suomalaiset ovat pyrkineet ennustamaan tulevaa.

Erään tekstin mukaan, tulevan puolisonsa saattoi nähdä kastelemalla vasemman hihansa tinan valamisessa käytetyssä vedessä. Märkä paita laitettiin sitten tyynyn alle, minkä jälkeen painuttiin pehkuihin ja odotettiin, että kumppaniehdokas ilmestyisi unessa.

Taialla oli tosin haittapuolensa. Joidenkin uskomusten mukaan uudenvuodenyönä nukkuvat olivat näet koko seuraavan vuoden unisia.

Jos seuraavaa 52 viikkoa ei halunnut viettää silmät ristissä ja jatkuvasti kahvia kitaten, unelmiensa prinssiä tai prinsessaa kannatti metsästää märän vaatekappaleen sijasta kahden peilin ja palavan kynttiläparin avulla.

Kuvastimet ja kynttilät piti asetella siten, että peileistä heijastui loputtomalta näyttävä valaistu kuja. Jos kujaa tiiraili keskiyöllä, tuleva morsian tai sulhanen saattoi ilmestyä sen keskelle.

Jos kynttilät sitä vastoin kaatoi vahingossa kumoon ja niiden liekit päästi nuolemaan asunnon verhoja, paikalle ilmestyi unelmien kumppanin sijasta kypäräpäinen pelastusviranomainen tai savun säikäyttämä seinänaapuri.

Mutta pystyi uudenvuoden taikoja tekemään myös vaarantamatta toisten turvallisuutta. Yksi monessa lähteessä mainittu keino liittyi kahvikupeilla ennustamiseen.

Joidenkin ohjeiden mukaan kippoja tarvittiin seitsemän, toisten mukaan peräti viisitoista. Perusperiaate oli kuitenkin kaikissa sama: Jokaisen kupin alle kätkettiin pieni tavara. Tämän jälkeen astiat sekoitettiin ja ennustusta kaipaava henkilö nosti yhden kipon. Kupin kätköistä paljastuva esine kertoi, mitä tulevaisuus toisi taikojalle tullessaan.

Sormus tarkoitti naimaonnea, kolikko rikkautta, neula sairautta, havu kuolemaa ja niin edelleen.

Unensa sai puolestaan käymään toteen, jos uudenvuodenyönä päänsä alle asetti tyynyn sijasta halon. Järjestely tuotti varmasti tulosta – ainakin, jos uneksi kaameasta niskakivusta.

Uudenvuodenaatto ja siihen liittyvät hulinat ovat tältä erää jo ohitse, eikä vuoden 2013 tapahtumia kannata enää yrittää ennustaa perinnetaikojen avulla. Syytä murheeseen ei silti ole.

Tulevaisuuden kuuluukin olla tuntematon. Se on suuri seikkailu, joka pitää mielen virkeänä.

Lisäksi taikoihin kannattaa suhtautua kaikkinensa seuraavan vitsin sisältämällä kyynisyydellä:

”Jos katsot juhannusyönä kaivoon ja näet miehesi siellä, niin hukkunuthan se on.”

Onnellista ja seikkailujen sävyttämää uutta vuotta!

Viivi Pietiläinen