Ihminen kasaa alati muutoksen tilassa käyvää identiteettiänsä monesta eri palasesta. Jo yksilön minäkuva on sen verran monimutkaisesti aukeava asia, että kun aletaan puhua erilaisista ryhmäidentiteeteistä, saatetaan helposti lipsua asettamaan liian yksinkertaistavia raameja kyseiselle tavalle määrittää itsemme ja toisemme.

Ryhmäidentiteetit ovat minuutemme olennaisia rakennusaineita. Ankkuroimme aatoksemme todellisuuteen muun muassa erilaisten kansallisten, poliittisten ja uskonnollisten vertaisryhmien avulla.

Lensin heinäkuun lopulla helteiseen Torontoon ja olen viimeisen kuuden kuukauden aikana oppinut paljon yhdestä ryhmäidentiteetin muodosta, eli kansallisuudesta ja eritoten suomalaisuudesta. En ole oppinut tarkkaan millaisista määreistä suomalaisuus koostuu, vaan oikeastaan päinvastoin; miten joustava, monikasvoinen ja alati muuttuva se on.

Olen toki matkustellut paljon aiemmin ja myös asunut Suomen ulkopuolella, mutta erona edellisiin viimeisissä kuudessa kuukaudessa on siinä, että olen ollut vahvasti tekemisissä Toronton kanadansuomalaisen yhteisön parissa.

Tämän yhteisön idea perustuu juuri suomalaisuudelle – mutta kuten nimi sanoo, on se olennaisesti kanadansuomalainen. Yhteisö erottautuu uuden kotimaansa kulttuurien kirjosta suomalaisuudella. Suomalaiset juhlapyhät, ruoka ja tietenkin kieli ovat niitä yhdistäviä tekijöitä kaikkien kanadansuomalaisiksi itsensä määrittävien identiteettien rakennuspalasissa.

Kanadansuomalaisetkaan eivät tietenkään ole mikään yhtenäinen ryhmä. Kanadansuomalaisuuden erilaisia rakennuspalasia on monia, eikä niistä mikään oikeastaan ole ehdoton. Vaikka suomenkieli tuntuu alkuun aika lailla poissulkevalta tekijältä, ei se sitä kuitenkaan ole. Toisen ja kolmannen sukupolven siirtolaiset ovat yhtä lailla kanadansuomalaisia, vaikka suomenkieli olisi matkan varrella unohtunut.

Kanadansuomalainen identiteetti ei synny pelkästään eroista vanhaan ja uuteen kotimaahan nähden. Se on oma elävä kulttuurinsa, joka määrittää ja muokkaa itseään omista lähtökohdistaan. Yli sadan vuoden aikana muuttoaallot ovat tuoneet Kanadaan ihmisiä eri taustoista ja erilaisesta Suomesta.

Ulkopuolisena kiinnittääkin huomiota tiettyihin tapoihin ja kielellisiin ilmaisuihin, jotka elävät ja muokkautuvat kanadansuomalaisessa yhteisössä, mutta joihin ei törmää enää Suomessa. Vaivaannuttavana esimerkkinä ovat sisällissodasta jääneet vahvat jakolinjat.

Eri muuttoaalloissa Kanadaan päätyneillä suomalaisilla on omat näkemyksensä siitä, mitä on olla suomalainen, kanadalainen ja kanadansuomalainen. Tänä päivänä siirtolaiset ovat valmiiksi kansainvälisempiä, puhuvat sujuvasti englantia, eikä kansallisuus välttämättä ole enää niin tärkeä identiteetin rakennusaine mitä ennen.

Nykypäivän siirtolainen hakee vertaisryhmänsä useasti muualta kuin pesäpallokentältä, saunasta tai tangoiltamista. Tämä ja se kuinka vahvasti toisen ja kolmannen polven kanadansuomalaiset haluavat yhteisöön kuulua asettaa omat haasteensa kanadansuomalaisille järjestöille ja yhteisöille, kuten myös tälle lehdelle.

Työreissuni Kanadassa päättyi tammikuun lopun pakkasiin. Kiitän kaikkia, joiden kanssa tiet ovat kohdanneet ja jotka ovat kirjoitelmiani silmäilleet. Olen saanut tavata mielenkiintoisia ihmisiä ja tutustua siirtolaisten rakentamaan yhteisöön. Viimeisen kuuden kuukauden aikana olen saanut kokea monenlaista ja oma identiteettini on täydentynyt sopivalla määrällä kanadansuomalaisuutta.

Teksti: Henri Pakarinen - Toronto