Tietomme ja ymmärryksemme maailmasta kasvavat jatkuvasti. Pari viikkoa sitten Tiede-lehti esimerkiksi uutisoi, etteivät tunteettomina pidetyt rantataskuravut olekaan niin kehittymättömiä kuin on alun perin luultu.

Pohjoisirlantilaiset tutkijat pistivät ravut akvaarioon, jossa oli kaksi erillistä piilopaikkaa. Kun otukset valitsivat suosikkinsa, tutkijat antoivat niille lievän tällin. Kun koetta toistettiin pari kertaa, äyriäiset alkoivat välttää piiloja, joissa sähköiskuja oli sadellut.

Havainto todistaa, että ravut voivat kokea kipua ja muistaa, missä ne ovat sitä tunteneet. Samalla se kyseenalaistaa ihmisen käsitykset luonnosta.

Maailma on pullollaan älykkäiksi ja empaattisiksi osoittautuneita lajeja. Esimerkiksi norsut osaavat yhdistää voimansa ja auttaa toinen toisiaan. Kalifornialaiset närhet surevat kuolleita kumppaneitaan, miekkavalaat syöttävät vanhuksiaan ja koirat pitävät laumansa puolta.

Nokkelia otuksia ei tekisi mieli pitää vankeudessa tai ainakaan pistää poskeensa. Mutta mitäpä jos kasvitkin ovat ajattelevia yksilöitä?

Kasvien on jo pitkään tiedetty kommunikoivan toistensa kanssa kemikaaleilla. Kun koppakuoriainen haukkaa kaalista palasen, kasvi kiljaisee kaasun muodossa ja lähettää muille varoituksen lähestyvästä vaarasta. Kauempana kukoistavat lajitoverit osaavat sitten ryhtyä vastatoimenpiteisiin ja tuottaa entsyymiä, joka vie ötökältä ruokahalun.

Mutta eivät kasvien viestintäkeinot rajoitu pelkkiin kemiallisiin yhdisteisiin. Mullan alla käy näet valtava puheensorina.

Viime kesäkuussa useat lehdet kertoivat Bristolin yliopiston tutkimuksesta, jossa tutkijat kuuntelivat maissien taimia ja havaitsivat niiden juurten pitävän naksahtelevia ääniä. Kun tutkijat soittivat kasveille samankaltaista napsumista, maissit alkoivat kasvaa kaiutinta kohti.

Daily Mailin haastatteleman australialaisen tutkijan, Monica Gaglianon, mukaan kasvien kyky reagoida ääniin on luonnollista, sillä ääniaallot kantavat mukanaan tietoa lähiympäristöstä.

Gagliano on itse suorittanut kokeita fenkolilla, josta uhoavat kemikaalit häiritsevät muiden vihannesten kasvua.

Kun fenkoli sai kasvaa vapaasti tilassa, johon oli kylvetty chilipaprikan siemeniä, paprikat itivät normaalia hitaammin. Kun fenkoli sen sijaan suljettiin pussiin, josta sen tuoksut eivät päässeet leviämään ympäristöön, paprikat ryöhähtivät taimelle. Aivan kuin ne olisivat tienneet, että pussissa vaanii ilkimys, joka hyökkää pian esiin.

Lajimääritelmien ohella kasvien uskotaan lörpöttelevän toisilleen muun muassa sääoloista sekä paikalla pörräävistä pölyttäjistä.

Kotipuutarhurin sydäntä saattaa kouristaa tieto siitä, että kasveilla on ainakin alkeellinen muisti. Ruukuissa kituvat kukkaset voivat muistaa muun muassa altistumisensa valolle ja kuivuudelle. Lisäksi on vihjailtu, että ne saattavat oppia, kuka niitä on parturoinut.

Kun sakseja aiemmin heilutelleet henkilöt tulevat liian lähelle, kasvit stressaantuvat ja viestivät kemiallisesti: ”Eiiiiiih, taas sinä. Mene nyt hyvän tähden muualle!”

Kasveista paljastuvat tiedot asettavat kuluttajat kiperän kysymyksen eteen. Mitä sitä uskaltaa kohta enää syödä, jos vihannekset paljastuvat luoviksi, ajatteleviksi yksilöiksi? Häviävätkö porkkanat lautaselta? Ja pitääkö taimitarhat korvata laboratoriolla, joissa ravinnoksi kasvatetaan keinotekoisia solumassoja?

Yksi asia on ainakin varmaa: Mitä pidemmälle tiede kehittyy, sitä tietämättömämmäksi Homo sapiens paljastuu. Älykkyys ja kyky viestiä eivät ole näet ihmisen yksinoikeus. Ne ovat universaaleja asioita ja jokainen olento on omalla tavallaan viisas.

Viivi Pietiläinen