FinnThunder-viikonloppu oli hieno kokemus. Perjantain sauvakävelyn maailmanennätysyritykseen osallistui 744 ihmistä, mikä on huomattava saavutus ottaen huomioon, että sauvakävely on Thunder Bayssä vielä melko tuntematon liikuntamuoto.

Toisin kuin Suomessa, Thunder Bayssä sauvojen kanssa lenkkeilevä saa ihmiset kohottelemaan kulmiaan ja virnuilemaan. Ehkä perjantain tapahtuman jälkeen 90-vuotiaan Kathleen Hietasenkaan ei tarvitse enää kuunnella irvailuja ja huonoja vitsejä, vaan vastaantulijat itsekin kohottavat sauvojaan tervehdykseksi.

Voi jopa olla, että sauvakävely on huomisen sauna, jotakin josta suomalaiset tunnetaan ja josta maailma on meille kiitollinen. Ehkä muutkin kuin me pohjoismaalaiset oppivat ymmärtämään sauvakävelyn hienouden. Samanvärisissä tuulipuvuissa sauvakävelevät suomalaiset eivät ehkä näytä cooleilta, mutta sillä ei ole merkitystä, kunhan kunto kasvaa ja syke pysyy ylhäältä. Mistä sitä tietää, ehkä onnistumme levittämään käytännöllisen tuulipukumuotimmekin Suomen rajojen ulkopuolelle.

FinnThunder -festivaaleilla mentiin metsään vain parissa paikassa. Ensiksikin aikataulua oli vaikea, lauantain ohjelman osalta mahdotonta lukea. Toiseksi samaan aikaan tapahtui niin monia kiinnostavia asioita eri puolilla kaupunkia, että pää meni pyörälle. Menenkö katsomaan eukonkantoa Tapiolassa vai osallistunko tangokurssille Hammarskjoldin koululla? Käynkö katsomassa näytelmää Finlandia haalilla vai jäänkö kuuntelemaan haitarinsoittoa koululle? Entä missä välissä ehtisin kuuntelemaan luentoja ja katselemaan elokuvia?

Voi tietysti olla, että päättämättömänä ihmisenä tämä oli minulle erityisen vaikea pala. Monta kertaa jouduin harmittelemaan, kun en voinut jakautua kahteen, tai jopa kolmeen osaan. Jos ohjelmaa ja esiintyjiä olisi ollut hieman vähemmän, uskon, että monet nyt vähemmälle huomiolle jääneet helmet olisivat keränneet suuremman yleisön.

FinnThunder olisi tarvinnut myös viestintävastaavan. Kuulin vasta festivaalien jälkeen, että tapahtumapaikkojen väliä kulki ilmainen bussi. Miksei tästä tiedotettu etukäteen? Tieto olisi helpottanut autottoman toimittajan työtä huomattavasti.

Yllämainitut, pienet kauneusvirheet ovat kuitenkin kokonaisuuden kannalta merkityksettömiä. Vapaaehtoiset järjestäjät tekivät suuren työn ja ansaitsevat raikuvat suosionosoitukset. Oli upeaa tanssia argentiinalaista tangoa asiantuntevien opettajien opastuksella, maistella pullaa, jammailla DocJerryn tahtiin, liikuttua kyyneliin Della Bitoven itkuvirttä kuunnellessa ja tavata uusia sekä vanhoja tuttavuuksia. Sillä kanadansuomalaisten suurjuhlissa on tärkeintä, kuten juhlien järjestelykomitean puheenjohtaja Ulla Ahokaskin sanoi, pitää hauskaa suomalaisittain uusien ja vanhojen ystävien kanssa.

Helmi Nykänen