Vapaa Sana
Pääkirjoitus
29.5.2012
Alkava kesä on penkkiurheilijoille yhtä juhlaa. Ensi viikon perjantaina starttaavat jalkapallon EM-kisat, kesäkuun lopussa on vuorossa yleisurheilun EM-kisat, heinäkuun alussa Torontossa järjestetään kuurojen yleisurheilun MM-kisat ja loppukesän kruunaavat Lontoon olympialaiset.
Suomalaisten harmiksi yleisurheilun EM-kisat järjestetään tänä huippuvuonna Helsingissä. Tapahtuma on saanut jämäkisojen maineen, sillä Puolan ja Ukrainan yhteisesti isännöimä jalkapallon EM-taisto on vielä käynnissä, kun Helsingissä aletaan vasta lämmitellä 27. kesäkuuta.
Monien yleisurheilijoiden on myös arveltu keskittyvän lähestyviin olympialaisiin sen sijaan, että lähtisivät kilpailemaan Euroopan parhaan tittelistä.
Kisaorganisaatio on kuitenkin ehtinyt vakuutella, että Helsinkiin on ilmoittautunut jo 1 600 urheilijaa 50 maasta eli yhtä paljon kuin Barcelonan EM-kilpailuihin kaksi vuotta sitten.
Ainakin Saksa, Iso-Britannia, Venäjä, Espanja ja Puola osallistuvat kisoihin yli sadan hengen joukkueilla. Suomi onkin oikea paikka niille urheilijoille, jotka vielä yrittävät rikkoa Lontoon olympiarajaa.
Myös isäntämaa aikoo panostaa EM-kisoihin: Helsingin olympiastadionilla kilpailee 50–60 urheilijaa, kun Lontoon joukkueeseen mahtunee 16–20 yleisurheilijaa. Suomen urheiluliitto tavoittelee EM-kisoista kahta mitalia ja viittä pistesijaa.
Suurimmat tähdet kuitenkin keskittynevät olympialaisten ohella Timanttiliigan rahakkaisiin mittelöihin. EM-näyttämöllä tuskin nähdään maailmanennätyksiä, mutta moni nuori urheilija saa mahdollisuuden rikkoa ennätyksensä. Se on aina positiivista.
Tällä hetkellä ainoa Helsinkiin ilmoittautunut isompi nimi on ranskalainen huippupikajuoksija Christophe Lemaitre.
Keihäänheitossa sentään Euroopan mestaruudesta kilpailee maailman kärki, sillä Helsinkiin ovat tulossa hallitseva maailmanmestari Matthias De Zordo ja kaksinkertainen olympiavoittaja Andreas Thorkildsen. Jälkimmäinen on kuitenkin ollut tuttu näky myös Kuortaneen Eliittikisoissa, joten suurta uhrausta norjalainenkaan ei ole tekemässä.
EM-kisoista ei näytä olevan tulossa samanlaista fiaskoa kuin kevään jääkiekon MM-kisoista, sillä halvimmat liput saa vain 12 eurolla. Finaaliinkin pääsee 19 eurolla. Helsingissähän Kalervo Kummolan hinnoittelema 195 euron alaraja MM-tason jääkiekolle oli monille tosifaneillekin liikaa.
Toisaalta esimerkiksi edellisissä yleisurheilun EM-kisoissa Barcelonassa katsomoon pääsi halvimmillaan viidellä eurolla. Kisojen lipuista onkin myyty vasta alle puolet. Suurin osa katsojista tulee Suomesta: ulkomaalaisia kisavieraita on vain 5–10 prosenttia.
Vuoden 2005 Helsingin MM-kisat ovat kuitenkin tuoreessa muistissa. Elokuussa 2005 Suomessa satoi vettä enemmän kuin sataan vuoteen – rankka sade, ukkonen ja puuskainen tuuli haittasivat myös MM-kilpailuja. Kisat tuottivat lopulta voittoa vain 386 290 euroa juuri sateiden takia, vaikka tappioilta sentään vältyttiin.
Helsingissä toivotaankin aurinkoista ja kuivaa alkukesää.
June 16, 2013 from 3pm to 5pm – Suomi-Koti
KATUPEILIN TAKANA - JUONI JUONI: Serpin eli Seere Salmisen näytelmä Katupeilin takana on kansallisromanttinen komedia Venäjän suurruhtinaskunnan aikaisesta Suomesta. Kamarineuvos Ossian Björke (Henry…
Organized by Toronto Finnish Theatre Co. | Type: teatteri, theatre
June 22, 2013 all day – Cedar Park
Come and enjoy our 60th anniversary at our Juhannus celebration!
Organized by Stina Laakso-Bartman | Type: anniversary, celebration
June 22, 2013 all day – Cedar Park
The CPRA annual Juhannus Celebration for all to come and enjoy!
Organized by CPRA | Type: celebration
June 29, 2013 from 1pm to 3pm – Alphonse Raymond Building Theatre, Laurentian University
Serpin eli Seere Salmisen näytelmä Katupeilin takana on kansallisromanttinen komedia Venäjän suurruhtinaskunnan aikaisesta Suomesta. Kamarineuvos Ossian Björke (Henry Huhtanen) on leskeydyttyään jään…
Organized by Finnish Canadian Grand Festival - Toronton Suomalainen Teatteri | Type: teatteri, theatre, finnfun2013
July 27, 2013 from 3pm to 7pm – Cedar Park, Udora
Laittakaa muistiin July 27th, paistetaan muurinpohjaletuja ja hauskat lava tanssit. $10.00
My memoir, Finnish Beginnings is now available at Akateeminen Kirja Kauppa in Finland. It is also available at Amazon Books, iBooks, Kindle, Lulu, nook, etc. Check it out !Continue
Started by Rauni Ollikainen in Buy, Sell & Trade Apr 27.
Olen luotettava kypsänikäinen sairaanhoitajaopiskelija Helsingistä. Olen tulossa Suomi-Kotiin harjoitteluun ja etsin ym ajalle mukavaa majoitusta. I am a mature student nurse from Helsinki. I will be…Continue
Tags: reliable, apartment, rental
Started by Birgitta Tetri in Miscellaneous Mar 3.
Etsin kotiompelijaa (ei vaatteita) Torontossa. Kappaletyötä, suoraa saumaa. Jos olet kiinnostunut lisätiedosta jätä viesti.Looking for a seamstress in Toronto for piecework, straight seams. For more…Continue
Started by Eeva in Buy, Sell & Trade Feb 28.
Jos sinulla on vanhoja tai uusia suomalaisia kankaita kuten Marimekko, Metsovaara jne kaapissa keräämässä pölyä niin olen kiinnostunut ostamaan niitä. Pienetkin palat kelpaavat. Hyväkuntoiset…Continue
Tags: Marimekko, Metsovaara, kankaat, suomalaiset, fabrics
Started by Eeva in Buy, Sell & Trade Feb 27.
© 2013 Created by Tommi Korhonen.


You need to be a member of finnishcanadian.com to add comments!
Join finnishcanadian.com