Suomen itärajalla Kiteellä paljastettiin uusi muistomerkki JR58:n muistoksi 9. heinäkuuta 2017

“Karma saapuu kello 20:00”

Lähes päivälleen 76 vuotta taistelujen alkamisesta Kiteen Mustalammilla paljastettiin eteläpohjalaisten ja kiteeläisten yhteisen muistomerkkihankkeen tuloksena jalkaväkirykmentti 58:n muistomerkki.

Teksti: Liisa Qureshi
Kuvat: Liisa Qureshi ja Aija Paakkunainen

Vaikka täältä Kanadasta löytyykin paljon pohjalaisia, ei Pohjanmaalta ole lähdetty vain valtameren taa, vaan suuntana on ollut myös itä. Valitettavan monelle matka Kiteelle vuonna 1941 jäi viimeiseksi.

Suomen juhliessa tänä vuonna 100-vuotista itsenäisyyttä, on erityisen sopivaa, että muistamme kunnioituksella heitä, jotka antoivat suurimman mahdollisen uhrauksen isänmaan puolesta. Monet heistä kuuluivat jalkaväkirykmentti 58:aan, jonka nuoret miehet saapuivat Kiteelle Etelä-Pohjanmaalta vain päiviä ennen 10. heinäkuuta annettua hyökkäyskäskyä “Karma saapuu kello 20:00”. Kaavaillusta parin kolmen viikon sotareissusta tulikin kolmen vuoden mittainen, jollei ikuinen matka.

Nyt paljastettu muistomerkki sijaitsee samaisessa tienristeyksessä kuin vuonna 1992 pystytetty 19. Divisioonan muistomerkki. Jalkaväkirykmentti 58 toimi 19. Divisioonan kärkirykmenttinä 10.7.1941 alkaneessa hyökkäyksessä.

Viikonlopun aikana järjestettiin useita sotahistoriallisia tilaisuuksia, jotka huipentuivat sunnuntaina 9. heinäkuuta keskipäivällä järjestettyyn muistomerkin paljastustilaisuuteen ja sitä seuranneeseen juhlalounaaseen. Aurinkoinen sää suosi muistomerkinpaljastustilaisuutta, johon osallistui arviolta lähes 500 henkeä, joista noin puolet saapui Etelä-Pohjamaalta. Ilahduttavaa oli huomata, että tilaisuudessa oli mukana vielä suuri joukko sotiemme veteraaneja ja lottia. Toki Suomessakin veteraanien rivit harvenevat, mutta todennäköisesti täällä Kanadassa tulemme aikaisemmin siihen tilanteeseen, ettei veteraanijuhlissa ole enää veteraaneja läsnä.

Arvokkaassa tilaisuudessa kuultiin useita puheenvuoroja sekä Savo-Karjalan Maanpuolustussoittokuntaa. Valtiovallan tervehdyksen tilaisuuteen tuonut puolustusministeri Jussi Niinistö päätti puheensa presidentti Sauli Niinistön sanoja lainaten: ”Me muistamme, me kunnioitamme ja me kiitämme”. Näihin sanoihin kiteytyy koko muistomerkkihankkeen tarkoitus.

Views: 424

Comment

You need to be a member of finnishcanadian.com to add comments!

Join finnishcanadian.com

Events

Videos

  • Add Videos
  • View All

Forum

Occupational therapy work practise 1 Reply

Hi everyone! Is there possibly any occupational therapists here who work in Canada? Or do you know one? I'm an occupational therapy student looking for a work practise place from Canada.

Started by Eveliina in Miscellaneous. Last reply by Kanadan Sanomat Sep 13, 2023.

Family

Genealogy going on with me. I'm looking for information about a person: Name: Jenny Ojalehto Luonua. b.10 Jun 1903. Pennsylvania. Parents: Herman Luonua and Maria Rapinoja Luonua.Continue

Started by Jouni Salminen in Miscellaneous May 29, 2021.

Tietoja enostani etsiskelen 1 Reply

Tietoja enostani Erkki Linnala etsiskelen . Thunder Bayssa ilmeisesti viimeiset päivänsä viettänyt. Riverside Cementeryyn haudattu.Yleensä kiinnostaisi missä päin asustellut? Erkki oli syntynyt…Continue

Started by Jouni Palonen in Miscellaneous. Last reply by Jouni Palonen Dec 12, 2019.

Ruisjauhoja vailla 1 Reply

Mistä oikein löydän ruisjauhoja Quebec Citystä? Olen käynyt jo ties kuinka monessa putiikissa ja marketissa enkä ole nähnyt niitä myytävän. Tietysti ruisleipäkin kelpaisi ensisijaisesti, mutta sen…Continue

Tags: rye, quebec, ruisleipä, ruis

Started by Vilukko in Food & Entertainment. Last reply by Kanadan Sanomat Jan 23, 2019.

© 2024   Created by Kanadan Sanomat.   Powered by

Badges  |  Report an Issue  |  Terms of Service