Suomi-Kodilla juhlittiin ja jaettiin kiitosta

29. lokakuuta oli jo 29. kerta, kun Toronton Suomi-Kodilla pantiin parasta ylle vuosittaisen varainkeräysillallisen merkeissä. Tilaisuus houkutteli paikalle noin yhdeksänkymmentä juhlijaa.

Poikkeuksellisen lämmin sää ja lämminhenkinen tilaisuus. Siinä yhdellä lauseella kerrottuna lauantai-illan kuulumiset. Toronton Suomi-Kodilla järjestetystä juhlatilaisuudesta riittäisi kyllä kerrottavaa vaikka jatkokertomukseksi asti.

Illan aikana nautittiin suomalaisesta musiikista,palkittiin pitkäaikaisia työntekijöitä, tehtiin ostoksia hiljaisesta huutokaupasta, arvottiin ovipalkintoja ja tietenkin nautittiin maukkaasta illallisesta hyvässä seurassa.

Illan seremoniamestarina toiminut Hilkka Luus toivotti avajaispuheessaan kaikki tervetulleeksi kolmella kielellä; suomeksi, englanniksi ja viroksi. Hilkka kiitti myös Suomi-Kodin johtokunnan jäseniä arvokkaasta työstä, jota he ovat talon eteen tehneet. Juhlijoiden joukosta löytyikin suuri joukko sekä entisiä että nykyisiä johtokunnan jäseniä, joihin Luuskin kuuluu.
Illan musiikkitarjonnasta vastasivat Suomesta vastikään saapuneet Meriheini Luoto (laulu ja viulu) ja Kalle Vainio (piano). He esittivät suomalaisia kansansävelmiä sekä Vainion omaa tuotantoa. Olipa Meriheinillä mukanaan näytillä sellainen erikoisuuskin kuin avainviulu,nyckelharpa.

Mieleenpainuva juhlapuhe

Juhlapuhujana tilaisuudessa oli Don Valley West -aluetta edustava parlamentin jäsen,pastori, tohtori Rob Oliphant. Hän kertoi omasta työstään parlamentin jäsenenä sekä vuosista, jotka hän vietti Kanadan astmaliitossa parlamenttikausiensa välissä. Juhlapuheessaan MP Oliphant kertoi muun muassa vireillä olevista lakiesityksistä, joita hän on ollut valmistelemassa, ja jotka senaatti on jo hyväksynyt. Eduskunnan odotetaan äänestävän jo tänä syksynä lakiehdotuksesta, joka kantaa nimeä Genetic Non-discrimination Act. (Bill S-201). Toinen lakiehdotus (Bill C-14) koskee eutanasiaa. Vaikka senaatti on hyväksynyt lakiehdotukset, niiden läpimeno eduskunnassa ei ole vielä varmaa, sillä molemmilla ehdotuksilla on tietysti myös vastustajansa. Juhlayleisöä puhe tuntui kiinnostavan kovasti.

Suomi-Koti palkitsi

Tilaisuudessa annettiin tunnustusta myös Suomi-Kotia työnantajakseen kutsuville. Lahjan lisäksi diplomin hienosta työstä saivat 15 vuotta taloa palvelleet Anne Ollikainen ja Virginia Barrocamo. Kymmenen vuoden aherruksesta palkittiin Xu Wei (Jo Jo) Zhou ja Marjatta Mäkivirta. Timo Salonen ja Tuula Salonen olivat saavuttaneet viiden vuoden merkkipaalun. Palkituista vain Ollikainen ja Mäkivirta
olivat tilaisuudessa läsnä.

Tunnustuksia jakanut hoivaosaston hallintojohtaja Leila Carnegie siirsi katseensa jo ensi vuoden 30-vuotisjuhlaan kertomalla, että silloin palkitaan useita 25 vuotta Suomi-Kotia palvelleita henkilöitä. Suomi-Kodista hyvänä työpaikkana kertoo sekin, että talossa on edellä mainittujen henkilöiden lisäksi parikymmentä henkilöä, jotka ovat olleet suomikotilaisia jo toistakymmentä vuotta.

Suomi-Koti sai lahjoituksen

Tilaisuuden hengellisenä isänä sekä yhteislaulun vetäjänä toiminut pastori
Martti Hyhkö laittoi vielä leijonahatunkin päähänsä. Toronto-Finlandia Lions Clubin edustajana pitkänlinjan leijona kiitti Suomi-Kotia sen tarjoamasta kodista muun muassa leijonien kokouksille. Samalla hän ojensi 2 000 dollarin shekin, jota Suomi-Kodin puolesta olivat vastaanottamassa Leila Carnegie ja Paul Shore. Hoivaosaston ylihoitajana Shore tiesi lahjoituksen tulevan akuuttiin tarpeeseen, sillä esimerkiksi hoivakodin turvallisuusjärjestelmä kaipaa kunnostusta. Projektin on arvioitu maksavan 10 000 dollaria, joten nyt saatu lahjoitus on hyvä pesämuna. Turvajärjestelmä on erittäin tarpeellinen esimerkiksi muistisairaiden hoivaosaston asukkaiden turvallisuuden vuoksi.

Johtokunnan puheenjohtaja Sirkka Suvilaakso yhtyi puheessaan kiitoksiin, jotka kuuluvat kaikille Suomi-Kodin eteen työtä tekeville. Työntekijät, vapaaehtoiset, johtokunta ja asukkaat yhdessä ovat luoneet sen kodin, josta tänä päivänä voimme olla ylpeitä.

Kotiinviemisiksi Iittalaa

Hiljaisesta huutokaupasta saattoi huutaa kotiinviemisiksi Iittalaa tai muuta suomalaista arvotavaraa. Ostajien mieltä lämmitti tietysti tuore muistutus isänmaasta, mutta ostoksille innosti myös halu auttaa. Menihän huutokaupan tuotto lyhentämättömänä Suomi-Kodin hyväksi. Tapahtuman puuhanainen Maarit Tuomikoski kertoikin tyytyväisenä huutokaupan tuottaneen yli 800 dollaria.

Tuomikoskelle ilta oli varmasti työntäyteisten viikkojen täyttymys. Meille vieraille tilaisuus jäi mieleen hyvin suomalaisia arvoja korostavana – koti, uskonto ja isänmaa ovat edelleenkin ne arvot, joita ainakin suomalaiset siirtolaiset osaavat arvostaa.

Katso puheessa mainituista lakiehdotuksista käytyä keskustelua osoitteessa openparliament.ca

Teksti ja kuva: Liisa Qureshi

Views: 232

Comment

You need to be a member of finnishcanadian.com to add comments!

Join finnishcanadian.com

Events

Videos

  • Add Videos
  • View All

Forum

Happy Thanksgiving! 2 Replies

Finnish and Swedish products from FinnGoods shipped anywhere in Canada. We are located in Vancouver area and carry most popular Finnish and Swedish products such as Organic Fazer Rye Bread…Continue

Tags: Finntoast

Started by FinnGoods Sales in Buy, Sell & Trade. Last reply by FinnGoods Sales yesterday.

Tietoja enostani etsiskelen

Tietoja enostani Erkki Linnala etsiskelen . Thunder Bayssa ilmeisesti viimeiset päivänsä viettänyt. Riverside Cementeryyn haudattu.Yleensä kiinnostaisi missä päin asustellut? Erkki oli syntynyt…Continue

Started by Jouni Palonen in Miscellaneous Jul 2.

Ruisjauhoja vailla 1 Reply

Mistä oikein löydän ruisjauhoja Quebec Citystä? Olen käynyt jo ties kuinka monessa putiikissa ja marketissa enkä ole nähnyt niitä myytävän. Tietysti ruisleipäkin kelpaisi ensisijaisesti, mutta sen…Continue

Tags: rye, quebec, ruisleipä, ruis

Started by Vilukko in Food & Entertainment. Last reply by Kanadan Sanomat Jan 23.

Mahdollinen muutto kanadaan 1 Reply

Hei arvon foorumilaiset.Olisi kiinnostusta tietää mitä kaikkea tarvisin siihen jos muuttaisin johonkin päin kanadaa? Ei ole siis vielä todellakaa varmaa mutta alustaavasti kyselen. Miten helppoa on…Continue

Started by E.Rantala in Miscellaneous. Last reply by Vilukko Nov 21, 2018.

© 2019   Created by Kanadan Sanomat.   Powered by

Badges  |  Report an Issue  |  Terms of Service