Tarinatupalaiset juhlivat itsenäisyyttä

Syksystä 2013 saakka Agricola kirkolla kokoontunut Tarinatupa piti tavallista juhlavamman tapaamiskerran, kun tänä vuonna kokoontuminen sattui Suomen itsenäisyyspäivälle

Tarinatuvan vetäjänä toimiva Maija-Liisa Kosonen kertoi, ettei kutsua oikeisiin linnanjuhliin todennäköisesti tulisi, joten hän päätti järjestää juhlat itse. Kerholaisille yllätyksenä tulleet juhlat olivat olleet pieni valtakunnan salaisuus aina juhlapäivään saakka. Tarinatupalaiset ohjattiinkin tällä kertaa ensin kirkkosaliin, jossa pastori Matti Kormano piti tarinatupalaisille oman itsenäisyyspäivän jumalanpalveluksen. Sieltä vieraat ohjattiin koristeltuun Toppila-saliin, joka toimi juhlien päänäyttämönä. Juhlissa oli tietysti tarjoilut parhaasta päästä. Samppanjaa ja lohivoileipiä! Karjalanpiirakoita ja munavoita! Ja nyt ei ollut vielä edes 100-vuotisjuhlat.

Kahvipöydässä keskustelu siirtyi hyvin pian itsenäiseen isänmaahan ja niihin uhrauksiin, joita itsenäisyyden aikana suomalaiset ovat joutuneet tekemään. Sota oli jättänyt jälkensä myös monen tarinatupalaisen mieleen. Sotaveteraani Armas Ahvensalmi oli yksi heistä. Armas kertoi olleensa vasta 13-vuotias koulupoika, kun hänet laitettiin ensimmäisen kerran ilmavartioon. Koulun ohella hänen piti huolehtia myös puhelinkeskuksesta. Sota ei säästänyt lapsiakaan.

Kahvipöytägallupina kyseltiin jokaiselta milloin he tulivat Kanadaan. Suurin osa tarinatupalaisista oli saapunut 50-luvulla, muutama 40-luvun lopulla ja pari 60-luvulla. Jokaisella oli siis muistoja Suomen sodista. Siitä olikin hyvä jatkaa tarinaa.

Teksti ja kuva: Liisa Qureshi

Views: 68

Comment

You need to be a member of finnishcanadian.com to add comments!

Join finnishcanadian.com

Events

Videos

  • Add Videos
  • View All

Forum

Aupairiksi Kanadaan

Hei! Olen syksyllä 19 vuotta täyttävä tyttö ja valmistun tänä keväänä lukiosta. Aijon nyt pitää välivuoden ja toivoisin pääseväni aupairiksi Kanadaan. Haluaisin aloittaa aupairin työt syksyllä.…Continue

Started by Venla Saleva in Miscellaneous May 27.

Finnish Design Featured at the Canadian Furniture Show

Trend Showcase 2018 features designs from Finland. The show highlights the trend in Scandinavian furnishings, with accessories from other showrooms at the Toronto International Design Centre (TIDC).…Continue

Tags: Show, Furniture, Canadian

Started by Terryl Nielsen in Buy, Sell & Trade May 26.

Scandinavian Food Products 2018 2 Replies

You can get your Finnish and Swedish products from FinnGoods shipped anywhere in Canada. We are located in Vancouver area and carry the most popular Finnish and Swedish products such as Organic Fazer…Continue

Tags: Finntoast

Started by FinnGoods Sales in Buy, Sell & Trade. Last reply by FinnGoods Sales May 26.

Mahdollinen muutto kanadaan

Hei arvon foorumilaiset.Olisi kiinnostusta tietää mitä kaikkea tarvisin siihen jos muuttaisin johonkin päin kanadaa? Ei ole siis vielä todellakaa varmaa mutta alustaavasti kyselen. Miten helppoa on…Continue

Started by E.Rantala in Miscellaneous Apr 24.

© 2018   Created by Kanadan Sanomat.   Powered by

Badges  |  Report an Issue  |  Terms of Service