TUTUN LÖYTÄMINEN VIERAASTA (KS 23/2013)

Selailin Kensington Marketin kirpputorin vaatetankoja hyvien vaatelöytöjen toivossa. Jokainen vaate tuntui olevan ainoa laatuaan maailmassa. Jokaista sateenkaaren väriä löytyi, mutta mikään ei oikein tuntunut omanlaiselta.

Sitten näin jotain aivan ihmeellistä ja samalla tutun oloista.

Design-hyllyllä oli kaupan “Ittala” -merkkinen Ultima Thule -kippo hintaan 45 dollaria.

Katsoin lasiastiaa, jonka nimi oli kirjoitettu väärin. Siinä oli jotain hyvin tuttua, monellakin tavalla.

Ainahan oma nimenikin kirjoitetaan tai kuullaan väärin täällä. Vaikka kuinka selittäisi rauhallisesti nimeään kirjain kirjaimelta, nimi ei aina ole varmasti oikein.Olen siis kokenut monesti saman kohtalon.

Tunsin kodikkuutta myös astian muotoilusta. Ajattelin äitiäni ja mummiani, jotka olisivat tällä hetkellä haltioissaan tästä löydöstä. He olisivat harakan lailla napanneet jo designkalleuden hyllyltä, ja juosseet kassalle. Kotona he olisivat näyttäneet kippoa kahviseuralleen ja kertoneet sankarillisen tarinan ovelasta kaupanteosta.

Olen kokenut saman elämyksen joskus aikaisemminkin. Olen löytänyt muumituotteita kanadalaisista kirjakaupoista ja Angry birds -pehmoleluja pienemmistäkin marketeista. Muumeista ja angry birdsistä tulee mieleen sekä oma lapsuus että serkun tytär, joka halusi Angry birds -syntymäpäiväkakun.

Tältä siis tuntuu, kun löytää tutun vieraan keskeltä. Mieleen tulee sekä omakohtaisia kokemuksia, että muistoja muista ihmisistä ja paikoista.

Kun on tekemisissä jonkun itselleen uuden kanssa, on luonnollista etsiä siitä merkkejä jostain vanhasta. Käyttäytymispsykologiassa puhutaan skeemoista. Jokaisessa tavassamme on olemassa jokin muotti. Mikäli joudumme uuteen tilanteeseen, pyrimme omaksumaan uusia tapoja joko ottamalla mallia muista tai soveltamalla siitä, mitä jo aikaisemmin tiedämme.

Ei ole ihme, että uuden ihmisen tavatessamme kysymme aina, mistä hän on kotoisin. Näin kysyämme etsimme johtolankoja - tunnemmeko tämän uuden ihmisen jotenkin jo ennalta. Onko hän kotoisin samalta paikkakunnalta jonkun sukulaisen kanssa tai käynyt samaa vuosikurssia ystävän kanssa.

Jos löydämme yhdistävän linkin, olemme iloisia, oli yhdistävä tekijä kuinka löyhä tahansa.

Tässä Kanadan Sanomien numerossa löydetään tuttuja asioita vieraasta paikasta. Torontosta löytää suomalaista arkkitehtuuria, brändiä, musiikkia ja urheilua myös muualta kuin Kensington Marketista. Muun muassa keskellä kaupunkia sijaitseva Sibeliuspuisto on monelle Torontossa asuvalle suomalaiselle yllättävä tuttavuus.

Lisäksi kaikille äitiäni ja mummiani muistuttaville designin rakastajille tiedoksi, että löytämästäni “Ittalan” lasikulhosta on kuva pääkirjoituksen ohessa. Mikäli hinta- ja laatusuhde kohtaavat, tätä tuttua tavaraa on ehkä vieläkin myynnissä eräässä Kensington Marketin puodissa.

Jos kiirehdit, voit vielä ehtiä.

Teksti: Heini Kilpamäki
Kuva: Sirke Sahranto

Views: 449

Comment by Eija Hamalainen on June 25, 2013 at 10:35am

Ensinnakin Heini, sina omaat taidon seka tyylin kirjoittaa: saada lukija tarinasi "pauloihin." Pidan todella sinun tekstistasi. Tama juttu on samaa laatutyotasi. Todella siirtolaisena tuntee ajoittain olevansa muukalainen ja linkki menneisyyteen ja muistoihin; on kuin muukalaisesta muuttuisi kanssa kulkijaksi, jolla myos on tarinansa.

Comment

You need to be a member of finnishcanadian.com to add comments!

Join finnishcanadian.com

Events

Videos

  • Add Videos
  • View All

Forum

FinnGoods Introduction 1 Reply

With so many new followers here on Social Media, we would love to (re)introduce ourselves!FinnGoods is a family operated small business (est. 2012) located in Langley BC, Canada. We were both born…Continue

Tags: Marimekko, Arabia, Iittala

Started by FinnGoods Sales in Buy, Sell & Trade. Last reply by FinnGoods Sales Mar 16.

Occupational therapy work practise 1 Reply

Hi everyone! Is there possibly any occupational therapists here who work in Canada? Or do you know one? I'm an occupational therapy student looking for a work practise place from Canada.

Started by Eveliina in Miscellaneous. Last reply by Kanadan Sanomat Sep 13, 2023.

Bringing a piece of Finland to North America – The FinnGoods Story 1 Reply

With so many new followers here on Social Media, we would love to introduce ourselves!FinnGoods is a family operated small business (est. 2012) located in Langley BC, Canada. We were both born and…Continue

Tags: Kahvi, Licorice, Varrasleipä, Finntoast, Halva

Started by FinnGoods Sales in Buy, Sell & Trade. Last reply by FinnGoods Sales May 28, 2022.

Family

Genealogy going on with me. I'm looking for information about a person: Name: Jenny Ojalehto Luonua. b.10 Jun 1903. Pennsylvania. Parents: Herman Luonua and Maria Rapinoja Luonua.Continue

Started by Jouni Salminen in Miscellaneous May 29, 2021.

© 2024   Created by Kanadan Sanomat.   Powered by

Badges  |  Report an Issue  |  Terms of Service