Auttaminen ei maksa mitään, mutta antaa paljon

Vapaa Sana
Pääkirjoitus
17.4.2012

Tällä viikolla Kanadassa on vietetty kansallista vapaaehtoisten viikkoa. Viikko käynnistyi sunnuntaina ja päättyy tulevana lauantaina. Viikolla halutaan juhlistaa niitä 12,5 miljoonaa ahkeraa kanadalaista, jotka vapaaehtoistyöllään tukevat monia tärkeiksi kokemiaan asioita.
He lahjoittavat työpanoksensa, aikaansa ja energiaansa sekä taitojaan järjestöille, koska haluavat auttaa ja vaikuttaa.
Kanadassa on arviolta noin 161 000 vapaaehtoisvoimin pyörivää järjestöä. Määrä on valtavan suuri, samoin kuin vapaaehtoisten kautta saatu työpanos – vuonna 2007 vapaaehtoiset työskentelivät 2,1 miljardia työtuntia.
Maailmanlaajuiset organisaatiot Punaisesta Rististä Amnesty Internationaliin saavat ilmaisen työn ansiosta paljon hyvää aikaan. Myös ihmiset hyötyvät vapaaehtoistoiminnastaan: he oppivat vuorovaikutus- ja organisointitaitoja, erilaisten tapahtumien järjestämistä, ongelmanratkaisua, johtamista ja talousasioita.
Eniten hyötyvät kuitenkin avunsaajat. Heille apu voi merkitä mahdollisuutta uuteen elämään.

Ilman vapaaehtoisten panosta Kanadan suomalaisyhteisökään ei olisi yhtä aktiivinen. Kymmenet seurat järjestävät säännöllisesti tapahtumia ja ylläpitävät siten suomalaisuutta – mutta eivät olisi olemassa ilman innostuneita ja aktiivisia vapaaehtoisia.
Vapaaehtoisten ansiosta turvataan myös perustarpeet ja ihmisarvoinen elämä. Esimerkiksi Kanadan suomalaisten palvelutalojen asukkaat Torontossa, Sudburyssä, Thunder Bayssä, Vancouverissa, Timminsissä ja Sault Ste. Mariessa saavat asua muiden suomalaisten kanssa kanssa turvallisesti. Heitä ei ole heitetty laitokseen, sillä Suomi-kodeissa vanhuksilla riittää toimintaa ja virikkeitä.
Suomi-kodeissa on ympäri vuoden suomalaisia sosiaali- ja terveysalan työharjoittelijoita sekä esimerkiksi eläkkeelle jääneitä ammattilaisia, jotka tahtovat vaikuttaa ruohonjuuritasolla. Nämä ihmiset käyvät kylässä, vievät asukkaat kävelylle, auttavat ruokailussa tai tapahtumien järjestämisessä.
Vapaaehtoisten ansiosta myös seurakunnat ovat aktiivisia. Suomessa valtio rahoittaa evankelis-luterilaisen kirkon toimintaa, mutta Kanadassa seurakunnat tarvitsevat vapaaehtoisia. Tässä numerossa Vapaa Sana oli mukana Agricolan kirkon pihatalkoissa, jossa vapaaehtoiset tarttuivat haravoihin (juttu sivulla 3).

Muita voi auttaa, vaikkei kuuluisikaan mihinkään seuraan tai järjestöön. Tilastokeskuksen Ajankäyttötutkimuksen (2009)mukaan noin kolmannes yli 10-vuotiaista suomalaisista tekee vapaaehtoistyötä.
Tutkimuksen mukaan 59 prosenttia vastaajista on saanut apua kotitalouteensa liittyvissä töissä tuttavalta, sukulaiselta tai naapurilta. Eniten apua saavat omaa kotitalouttaan hoitavat, useimmiten lastenhoidossa.
Auttaa voi kuka tahansa, sillä esimerkiksi vanhustyössä pelkkä roskapussin vieminen tai kaupassakäynti voi helpottaa avunsaajan arkea huomattavan paljon. Vapaaehtoistyön arvoa ei voikaan mitata rahassa tai työtunneissa.

Views: 107

Comment by Niinistö Juhani on April 18, 2012 at 1:57pm

Kanadassa vapaaehtoistyö on osittain puuttuvan tai alasajetun yhteiskunnan turvaverkon korvaamista. On ollut aika kamalaa istua esim Sunnybrookin polilla vuoroaan odottamassa ja aina siinä pakotettuna lukemaan mainoksia "Give now, give now". Siihen verrattuna Meilahden vastaava paikka oli tuntunut ihanan rauhalliselta.- Jututin suomalaista sydänlääkäriä, joka oli tullut väliaikaisesti Toronto Westerniin ja ensimmäisenä kauhisteli commercialismia, jonka oire tuo vapaaehtoistyön kerjuu on. - Kanadassa on lisääntynyt myös se, että vapaaehtoistyöstä odotetaan kickbackkia, eli siis vaikkapa lahjaa. Tiedän kyllä, että esim kunnioittamani CFFE:n keräykset jne ovat olleet ihan oikeaa vapaaehtoisuutta, mutta on muunlaisiakin esimerkkejä. Monet shoppaavat panoksellaan eli paljonko saan, jos tulen teille volunteeriksi.. Kanadan suomalaisten vanhainkotien yhteisöllisyys on sit eri asia.

Comment

You need to be a member of finnishcanadian.com to add comments!

Join finnishcanadian.com

Events

Videos

  • Add Videos
  • View All

Forum

FinnGoods Introduction 1 Reply

With so many new followers here on Social Media, we would love to (re)introduce ourselves!FinnGoods is a family operated small business (est. 2012) located in Langley BC, Canada. We were both born…Continue

Tags: Marimekko, Arabia, Iittala

Started by FinnGoods Sales in Buy, Sell & Trade. Last reply by FinnGoods Sales Mar 16.

Occupational therapy work practise 1 Reply

Hi everyone! Is there possibly any occupational therapists here who work in Canada? Or do you know one? I'm an occupational therapy student looking for a work practise place from Canada.

Started by Eveliina in Miscellaneous. Last reply by Kanadan Sanomat Sep 13, 2023.

Bringing a piece of Finland to North America – The FinnGoods Story 1 Reply

With so many new followers here on Social Media, we would love to introduce ourselves!FinnGoods is a family operated small business (est. 2012) located in Langley BC, Canada. We were both born and…Continue

Tags: Kahvi, Licorice, Varrasleipä, Finntoast, Halva

Started by FinnGoods Sales in Buy, Sell & Trade. Last reply by FinnGoods Sales May 28, 2022.

Family

Genealogy going on with me. I'm looking for information about a person: Name: Jenny Ojalehto Luonua. b.10 Jun 1903. Pennsylvania. Parents: Herman Luonua and Maria Rapinoja Luonua.Continue

Started by Jouni Salminen in Miscellaneous May 29, 2021.

© 2024   Created by Kanadan Sanomat.   Powered by

Badges  |  Report an Issue  |  Terms of Service