Ulla Nyström ottaa rajuin siveltimenvedoin kantaa  lasten ja vanhempien välisiin suhteisiin.

Ikääntyminen vei taiteilijan lapsuuteen

Teksti ja kuva: Mari Tiensuu

Teoksessa yhdistyy maalaustaide ja tekstiili. Sen epäselvässä maisemassa ei ole suuntaa eikä helppoja reittejä katseelle. Maalaus koostuu harmaan eri sävyistä, mutta kaiken sen muodottoman epävarmuuden peittävät satunnaiset mustat räiskähdykset. Taulun alareunassa loistaa valkea yksityiskohta: pikkuruiset lapsen kengät ovat ottamassa pienen ihmisen askelia tuohon suunnattomaan tulevaisuuteen.

Ulla Nyströmin Searching for Lullabies -näyttely ei päästänyt yleisöään helpolla. Taidenäyttely järjestettiin 9.-14. lokakuuta Unionvillen idyllisessä kylässä. Nyströmin taidetta oli nähtävillä upeissa puitteissa: Kanadan legendaariseen Group of Seven -taiteilijaryhmään kuulunut Frederick Varley asui valoisassa vanhassa talossa, jossa nautitaan luovuudesta edelleen erityisesti tämän päivän taiteilijoiden töiden kautta.

Isoista ikkunoista avautuva kaunis pihamaa ja iltapäivän herkkä valo loivat kontrastin historiallisessa talossa näytillä olleille taideteoksille, joissa erityisesti lapsuutta ja parisuhdetta kuvataan sivaltavin siveltimenvedoin.

”Ajatus tässä taidekokoelmassa on, että me ihmiset olemme niin kovin vajanaisia ja avuttomia, vaikka yritämme urheasti leikkiä aikuista. Itse asiassa meistä ei koskaan tule aikuisia, vaan lapsuutemme vaikuttaa meihin aina määrättyyn pisteeseen saakka”, Nyström kuvailee näyttelyn tausta-ajatuksia.

Nyströmin mukaan lapsuudesta alkava rikkinäisyys heijastuu erityisesti parisuhteisiin: jos ei ole kokenut tuutulaulujen tuomaa turvallisuuden tunnetta, takertuu tekosyiden näennäiseen suojaan, eikä uskalla tukeutua riittävästi itseensä:

”Tauluni ovat rikkinäisiä, hapuilevia, onnesta ja rakkaudesta unelmoivia, surullisiakin. Parisuhteissa on aina yksi vahvempi kuin toinen. Yhdistävänä tekijänä ovat rakkaus ja usein vastoinkäymiset - riidatkin. Panostamme aikuisena kaiken ihmissuhteisiin ja usein odotamme toisten antavan meille paremman kuvan itsestämme kuin mitä itsellämme on. Teemme näin ymmärtämättä, että kohteemme saattavat olla yhtä heikoilla.”

”Lapset tarvitsevat opastajaa”

Nyström on kokenut itsensä aina taiteilijaksi. Pari vuotta ennen eläkkeelle jääntiä hän päätti vihdoin aloittaa.

”Aikaisemmin en uskaltanut. Siinä vaiheessa oli havahduttava ajattelemaan, että milloin sitten, jos ei nyt.”

Ikääntyminen sai hänet ajattelemaan asioita uudella tavalla. Erityisesti hänen mietteensä suuntautuivat lapsuuteen.

”Ihmisten pitäisi ajatella enemmän sitä, miten paljon aikuiset vaikuttavat lapsiin Opastus on hirmuisen tärkeää. Ennen lapsia kuritettiin ja nykyisin ollaan toisessa ääripäässä, kun lapsia ylistetään. Huomiota täytyy antaa, mutta oikealla tavalla: ei vähättelemällä eikä ylistämällä, vaan opastamalla”, Nyström pohtii.

Taitelija kokee saaneensa buddhistisesta meditaatiosta avun elämäänsä:

”Asiat ovat selkiytyneet mielessäni. Olen vihdoin oppinut lopettamaan itsesyyttelyn ja vapautumaan menneisyyden asioista. Maalatessani toimin alitajuntaisesti, en ole oikeastaan tietoinen työstäni ollenkaan. Jälkikäteen näkee surun ja vihan. Erityisesti eräs ystäväni osaa tulkita töitäni hyvin. Itse näen niissä vain värejä ja muotoja, mutta hän näkee syvemmältä. Ilmeisesti hän tuntee minut niin hyvin.”

Unionvillen kauniiseen taitelijataloon saapuu erityisesti aasialaistaustaisia katselijoita. Heistä monet ovat ohikulkumatkalla, kunnes he innostuvat astumaan sisään Nyströmin taiteen keskelle. Eräät heistä ovat Peter Lo ja Sunny Jeong.

”Emme yleensä pidä abstraktista taiteesta, mutta näistä töistä välittyy vahvoja tunteita ja ajatuksia. Pidämme maalausten rauhallisuudesta ja hiljaisuudesta. Teokset muistuttavat pintatasolla lapsuudesta, mutta töissä se näyttäytyy vain osin onnellisena. Iso osa näyttää siitä olevan pimeää”, kaksikko pohtii.