Kanervan tuomio on askel puhtaampaa politiikkaa kohti

Vapaa Sana
Pääkirjoitus
24.4.2012

Kansanedustaja Ilkka Kanerva sai vuoden ja kolme kuukautta ehdollista vankeutta törkeästä lahjuksen ottamisesta (uutinen viereisellä sivulla). Helsingin käräjäoikeus katsoi pitkän linjan kokoomuspoliitikon ottaneen Nova Groupin liikemiehiltä Arto Merisalolta, Tapani Yli-Saunamäeltä ja Toivo Sukarilta vastaan lähes 50 tuhannen euron lahjukset.
Kanerva ei tuomion saatuaan tuntenut syyllistyneensä rikokseen. “Valtakunnansyyttäjä sanoi oikeudessa, että hän ei itsekään väitä, että Kanerva olisi rikkonut lakia tai syyllistynyt mihinkään rikolliseen, mutta hän olisi voinut tehdä sen”, entinen ulkoministeri vetosi tiedotteessaan.

Suomessa kotimaista politiikkaa on perinteisesti pidetty korruptiosta puhtaana, kun taas ulkomaiden poliittisia järjestelmiä on arvosteltu hanakasti.
Kanervan usko omaan syyttömyyteen kuvastaa kuitenkin sitä, kuinka korruptoitunutta myös Suomen politiikka on todellisuudessa ollut. Suomessa lienee vallinnut jo pitkään hyvä veli -järjestelmä: liikemiehet auttavat poliitikkoa pääsemään kiinni vallan kahvaan tukemalla häntä taloudellisesti.
Selvästi Kanervan saamat lahjukset ovat enemmän sääntö kuin poikkeus, sillä normaalilla ihmisellä hälytyskellot alkaisivat soida, jos puolitutut antaisivat kymmeniä tuhansia syntymäpäiväjuhlien järjestämiseen.

Kanerva on joutunut julkiseksi syntipukiksi, vaikka hän tuskin on ainoa lahjuksia ottanut poliitikko. Syksyn 2009 vaalirahakohu on edelleen tuoreessa muistissa.
Tuolloin selvisi, että keskustan kansanedustaja Antti Kaikkonen oli Nuorisosäätiön hallituksen puheenjohtajana ollut jakamassa vaalitukirahaa itselleen kunta-, eduskunta- ja europarlamenttivaaleissa. Parhaillaan Kaikkosta epäillään lahjuksen antamisesta ja luottamusaseman väärinkäytöstä.
Myös muiden poliitikkojen nimet ovat nousseet esiin Kehittyvien Maakuntien Suomen jakamien vaalitukien yhteydessä. Yhdistyksen johdossa olivat muuten Merisalo ja Yli-Saunamäki, jotka nyt istuvat tuomioitaan.

Suomen poliittisen kentän korruptio ei ole kaikesta huolimatta näkynyt esimerkiksi Transparency International -järjestön vuosittaisessa vertailussa: joulukuussa julkaistulla listalla Suomi nousi toiseksi Tanskan kanssa. Vain Uudessa-Seelannissa todettiin Suomea vähemmän korruptiota.
Suomen sijoituksesta ei kuitenkaan kannata innostua. Maan asemaa voisi verrata tarkkailuluokan priimukseen: Suomi on heikon porukan toiseksi vähiten huono.
Ovat vaalirahakohut ja Kanervan tapaus sentään vaikuttaneet vaalirahoitukseen: yritykset eivät välttämättä lähde enää tukemaan poliitikkoja yhtä innokkaasti kuin ennen.
Toisaalta tavalliset kansalaiset ovat innostuneet osallistumaan politiikkaan myös rahallisesti: kevään presidentinvaaleissa kokoomuksen ehdokas Sauli Niinistö sai peräti yli 870 000 euroa pelkästään yksityisiltä lahjoittajilta.
Innostus ei ole iskenyt vain kokoomuksen kannattajiin, sillä toiselle kierrokselle yltänyt vihreiden Pekka Haavisto sai yli puoli miljoonaa kansalaisilta.
Suunta on oikea. Kanervan tapaus toimii varoittavana esimerkkinä muille poliitikoille ja liikemiehille ja voi vain toivoa, että Suomen politiikka on jatkossa puhtaampaa. On koko kansan etu, ettei päätöksiä tehdä rahankiilto silmissä tai kaverin etua ajaen.

Views: 83

Comment

You need to be a member of finnishcanadian.com to add comments!

Join finnishcanadian.com

Events

Videos

  • Add Videos
  • View All

Forum

Happy Thanksgiving! 2 Replies

Finnish and Swedish products from FinnGoods shipped anywhere in Canada. We are located in Vancouver area and carry most popular Finnish and Swedish products such as Organic Fazer Rye Bread…Continue

Tags: Finntoast

Started by FinnGoods Sales in Buy, Sell & Trade. Last reply by FinnGoods Sales yesterday.

Tietoja enostani etsiskelen

Tietoja enostani Erkki Linnala etsiskelen . Thunder Bayssa ilmeisesti viimeiset päivänsä viettänyt. Riverside Cementeryyn haudattu.Yleensä kiinnostaisi missä päin asustellut? Erkki oli syntynyt…Continue

Started by Jouni Palonen in Miscellaneous Jul 2.

Ruisjauhoja vailla 1 Reply

Mistä oikein löydän ruisjauhoja Quebec Citystä? Olen käynyt jo ties kuinka monessa putiikissa ja marketissa enkä ole nähnyt niitä myytävän. Tietysti ruisleipäkin kelpaisi ensisijaisesti, mutta sen…Continue

Tags: rye, quebec, ruisleipä, ruis

Started by Vilukko in Food & Entertainment. Last reply by Kanadan Sanomat Jan 23.

Mahdollinen muutto kanadaan 1 Reply

Hei arvon foorumilaiset.Olisi kiinnostusta tietää mitä kaikkea tarvisin siihen jos muuttaisin johonkin päin kanadaa? Ei ole siis vielä todellakaa varmaa mutta alustaavasti kyselen. Miten helppoa on…Continue

Started by E.Rantala in Miscellaneous. Last reply by Vilukko Nov 21, 2018.

© 2019   Created by Kanadan Sanomat.   Powered by

Badges  |  Report an Issue  |  Terms of Service