Amelia Hergott ja Calla Söderholm olivat sekä jännittyneitä että innostuneita ennen Pähkinänsärkijä-baletin ensi-iltaa. Suomalainen tausta toi heidät yhteen.
Pia Baumanin balettikoulussa luotiin taianomainen versio Pähkinänsärkijä-baletista. Viimeisten teknisten harjoitusten aikana näki, että harjoittelussa on onnistuttu saavuttamaan menestyksekäs yhdistelmä kurinalaisuutta ja hauskuutta. Sitä vaatiikin työskentely eri-ikäisistä lapsista ja nuorista koostuvan suurryhmän kanssa.
Katsomossa äidit Carolina Söderholm ja Mervi Salo seuraavat liikuttuneina lastensa suloista liikehdintää lavalla. Calla Söderholm, 10-vuotias, on mukana neljättä kertaa, kun taas 7-vuotias Amelia Hergott kokee esityksen ensimmäistä kertaa.
”Kaikki aloittavat hiirenä, eli jokainen lavalla oleva on joskus ollut hiiri tässä esityksessä. Siitä siis Ameliankin ura Pähkinänsärkijä-baletissa alkaa nyt”, Salo ja Söderholm sanovat.
”Puitteet esitykselle ovat upeat. Lavastus ja erityisesti puut ovat taidokkaasti tehdyt. Pjotr Tšaikovskin musiikki on todella kaunista. Liikuttavinta on nähdä lasten kasvu ja edistyminen. Samoja lapsia on mukana vuodesta toiseen, toiset jäävät pois ja uusia tulee tilalle. Joidenkin kohdalla jo vuodessa on tapahtunut niin iso muutos, ettei heitä edes tunnista samaksi lapseksi”, Söderholm pohtii.
Suomalaista perintöä kantamassa
Harjoitusten välissä Amelia Hergott tavoitetaan kommentoimaan tuotannon etenemistä.
”Harjoitukset sujuivat hyvin, vaikka olin yllättynyt siitä, että kaikkia lavasteita ei oltu vielä otettu käyttöön. Aikaisemmissa harjoituksissa olemme keskittyneet enemmän eri ryhmien omiin osuuksiin. Tällä kertaa kaikki olivat lavalla, ja ihmisiä olikin paljon. Se oli vaikeampaa ja haastavampaa, mutta ei haitannut, sillä pidän haasteista. Nyt esityksen lähestyessä tunnen oloni hermostuneeksi ja innostuneeksi yhtä aikaa”, Hergott luonnehtii.
Vihdoin molemmat tytöt ovat tehneet osuutensa päivän harjoitusten eteen ja on aika suunnata kotia kohden. Äidit Söderholm ja Salo lähestyvät lapsiaan kysyen: oletteko tavanneet toisianne aikaisemmin? Tytöt pyörittävät päätään kieltäytymisen merkiksi ja kättelevät toisiaan tutustuakseen.
”Teidän molempien äidit ovat syntyneet Suomessa”, Söderholm ja Salo sanovat.
Hetken näyttää siltä, että tieto ei liikauta tyttöjä paljoakaan. Sitten molempien kasvot avautuvat tietävään hymyyn. He katsovat toisiaan ujosti, mutta samalla toiveikkaasti. Kuka tietää, jospa se katse kantaa vielä joskus ystävyyteen kahden suomalaista perintöä kantavan pienen ihmisen välillä.
Teksti: Mari Tiensuu
Kuva: Sebastian Hergott
Koko artikkeli on luettavissa Kanadan Sanomien numerosta 3/2014.
Hi everyone! Is there possibly any occupational therapists here who work in Canada? Or do you know one? I'm an occupational therapy student looking for a work practise place from Canada.
Started by Eveliina in Miscellaneous. Last reply by Kanadan Sanomat Sep 13.
Shop your favourite Finnish and Swedish products at FinnGoods at www.FinnGoods.com. We are located in Langley, BC and ship…Continue
Tags: Fazer, Salmiakki, Licorice, Lakritsi
Started by FinnGoods Sales in Buy, Sell & Trade. Last reply by FinnGoods Sales Apr 22.
With so many new followers here on Social Media, we would love to introduce ourselves!FinnGoods is a family operated small business (est. 2012) located in Langley BC, Canada. We were both born and…Continue
Tags: Kahvi, Licorice, Varrasleipä, Finntoast, Halva
Started by FinnGoods Sales in Buy, Sell & Trade. Last reply by FinnGoods Sales May 28, 2022.
Genealogy going on with me. I'm looking for information about a person: Name: Jenny Ojalehto Luonua. b.10 Jun 1903. Pennsylvania. Parents: Herman Luonua and Maria Rapinoja Luonua.Continue
Started by Jouni Salminen in Miscellaneous May 29, 2021.
© 2023 Created by Kanadan Sanomat.
Powered by
You need to be a member of finnishcanadian.com to add comments!
Join finnishcanadian.com