Prrkl!!! Huuto kaikuu metsässä, kun moottorisahan terä osuu kuusen juurella olevaan kiveen ja kipinät sinkoilevat ympäriinsä. Samanlainen voimasana pulpahtaa huippukokin suusta, kun jälkiruuaksi tarkoitettu pannukakku muistuttaa kumpuilevan maaston sijaan klimppistä liisteriä.

Sateessa talsiva koululainen puolestaan potkii vesilätäköitä ja kiroaa pieleen mennyttä tuntitehtävää. Samalla hän päättää, ettei enää koskaan viittaa tai astu vapaaehtoisesti luokan eteen.

Vastaavankaltaisia epäonnistumisia sattuu kaikille iästä ja ammatista riippumatta. Ainoa ero ihmisten välillä on, miten he suhtautuvat tapahtumiin – päättävätkö he suoriutua tehtävästä ensi kerralla paremmin vai jättävätkö he leikin kokonaan kesken.
Turhan usein vaaka kallistuu viimeksi mainitun vaihtoehdon puoleen.

Suomessa leijuu nykyään pakollisen onnistumisen ilmapiiri. Virheet eivät ole sallittuja, ja niiden tekijöitä rankaistaan joko pilkallisella naurulla tai alentuvilla katseilla. Sen seurauksena ihmiset pelkäävät epäonnistumista niin paljon, että he mieluummin jäävät kotiin tai tyytyvät pelkkään katsojan rooliin kuin yrittävät itse uusia asioita.

Suuntaus on myrkkyä sekä inhimilliselle kehitykselle että innovaatioiden tekemiselle, sillä ilman mahdollisuutta epäonnistumisiin ei ole mahdollisuutta suuriin onnistumisiinkaan.

Penisiliiniä ei esimerkiksi olisi kenties koskaan keksitty, ellei Alexander Flemmingin bakteeriviljelmä olisi mennyt pieleen ja purkkiin päässyt livahtamaan mikrobeille myrkyllistä hometta.

Paitsi inspiraation lähteinä, mokat toimivat elämän parhaimpina opettajina: kun on kerran laittanut voin sijaan leivän päälle laastia, ei tee samaa virhettä uudelleen.
Onneksi suomalaiset alkavat pikku hiljaa ymmärtää, millainen pontentiaali virheiden tekemiseen liittyy. Siitä merkkinä on Aalto Entrepreneurship Society -yhdistyksen vuonna 2010 lanseeraama epäonnistumisen päivä, jonka tavoitteena on tehdä mokaamisesta hyväksyttävä asia.

Viime vuonna teemapäivän viettoon osallistui arviolta 1,2 miljoonaa suomalaista. Tänä vuonna juhlinta laajeni koskemaan jo yhteensä 17 eri maata.

Kanadan ja Saksan ohella epäonnistumisen päivään liittyviä tapahtumia järjestettiin muun muassa Etelä-Koreassa ja Venäjällä.

Aalto Entrepreneurship Society -yhdistyksen tavoitteena on, että vuoteen 2020 mennessä teemapäivää vietettäisiin kaikkialla maailmassa.

Epäonnistumisen päivälle on pyhitetty tällä hetkellä vain yksi vuorokausi, 13. lokakuuta. Mutta kuka estää juhlimasta tapahtumaa pitempään?

Mitäpä jos julistaisimmekin yksissä tuumin 2000-luvun stressivapaaksi aikakaudeksi ja viettäisimme koko elämämme ilman pelkoa epäonnistumisesta?

On parempi tavoitella unelmiaan ja kaatua silloin tällöin nenälleen kuin nököttää kaikki päivät pumpulissa. Naarmut kuuluvat elämään.

Viivi Pietiläinen