Pääkirjoitus 18.9.2012 Miksi yleisö nauroi?

Eräs ystäväni sanoi kerran, että taivas on suuri teatteri, jossa ihmiset istuvat rinta rinnan ja katsovat elokuvia vailla huolta huomisesta. Silloin tällöin voi kuulla karkkipussin rapisevan tai tuntea, kuinka popcornin tuoksu leijuu vienona ilmassa, mutta muuten rauha on rikkumaton.

Kun osallistuin viikko sitten Bay Street Film Festivaleille ja tuijotin Finlandia Haalin pimeydessä valkokankaalle piirtyviä kuvia maailmalta, en voinut olla miettimättä, miten oikeaan tuttuni oli puheissaan osunut. Elokuvilla on käsittämätön taikansa.

Niillä on valta nostaa meidät arjen yläpuolelle, viedä matkalle tuntemattomiin maailmoihin, liikuttaa, saada haluamaan olla parempi ihminen.

Henkilökohtaiseksi suosikikseni elokuvajuhlien ohjelmatarjonnasta nousi Faizan Sheikhin lyhytelokuva My Angel My Hero. Siinä potkut saanut pankkiiri tapaa kadulla asuvan, Parkinsonin tautia sairastavan pojan ja ottaa tämän siipiensä suojaan.

Vaikka päähenkilön parisuhde kärsii päätöksen takia, mies ei kadu ratkaisuaan tai hylkää nuorukaista, vaan etsii apua tämän vaivoihin. Ratkaisu löytyy tanssista, joka vapauttaa potilaat hetkeksi maallisista kahleistaan.

Koskettavan ja taitavasti punotun tarinan lisäksi minuun teki vaikutuksen elokuvan suurempi missio: pyrkimys lisätä ihmisten tietoja Parkinsonin taudista sekä lievittää sairauteen liittyviä harhaluuloja.

Vaikka yhä useampi sairastuu Parkinsoniin jo nuoruusiällä – Ylen uutisten mukaan taudista kärsii Suomessa jo parisentuhatta lasta – hermoja rappeuttava sairaus mielletään usein vain vanhemman väen vaivaksi. Niinpä koululaisten lepovapina ja liikkeiden hidastuminen saattavat aiheuttaa ohikulkijoissa edelleen ihmetystä.

Sheikhin elokuva sekä osoitteesta http://myangelmyhero.weebly.com löytyvät kampanjasivut kuitenkin todistavat, ettei sairaudessa ole mitään kummasteltavaa eikä varsinkaan hävettävää.

Mutta eivät kaikki Bay Streetillä nähdyt elokuvat olleet suurisydämisiä taideteoksia.

Täysin päinvastaista lajityyppiä edusti Damien Gilbertin DMan Project, jossa aikuiset miehet rymistelivät hengenvaarallisesti auton perässä, repivät toisiltaan hiuksia päästä, juottivat kavereilleen tabascoa ja potkivat ystäviään sukukalleuksille.

Vastemielinen touhu oli kuin vähä-älyisten sadomasokistien kesäleiriltä. Siitä huolimatta yleisö nauroi ratketakseen ja paikalle saapunut ohjaaja patsasteli näytöksen jälkeen kuin Nobel-palkinnon saanut esikoiskirjailija.

Mietin harmistuneena, miksi moinen videopätkä oli ylipäänsä otettu elokuvajuhlille. Eikö tätäkin ohjelmatilaa olisi voinut täyttää viisaammin ja varata jollekin sivistyneemmälle otokselle? Sitten se iski. Auringonpaistetta ei osaa arvostaa, ellei väliin satu muutamaa sateista päivää.

Yksi puute selityksessäni tosin on, katsojien reaktiot sekä DManin Facebook sivulle lisätty kommentti:

"Mahtava filmi. Sain hyvät naurut."

Viivi Pietiläinen

Views: 136

Comment

You need to be a member of finnishcanadian.com to add comments!

Join finnishcanadian.com

Events

Videos

  • Add Videos
  • View All

Forum

FinnGoods Introduction 1 Reply

With so many new followers here on Social Media, we would love to (re)introduce ourselves!FinnGoods is a family operated small business (est. 2012) located in Langley BC, Canada. We were both born…Continue

Tags: Marimekko, Arabia, Iittala

Started by FinnGoods Sales in Buy, Sell & Trade. Last reply by FinnGoods Sales Mar 16.

Occupational therapy work practise 1 Reply

Hi everyone! Is there possibly any occupational therapists here who work in Canada? Or do you know one? I'm an occupational therapy student looking for a work practise place from Canada.

Started by Eveliina in Miscellaneous. Last reply by Kanadan Sanomat Sep 13, 2023.

Bringing a piece of Finland to North America – The FinnGoods Story 1 Reply

With so many new followers here on Social Media, we would love to introduce ourselves!FinnGoods is a family operated small business (est. 2012) located in Langley BC, Canada. We were both born and…Continue

Tags: Kahvi, Licorice, Varrasleipä, Finntoast, Halva

Started by FinnGoods Sales in Buy, Sell & Trade. Last reply by FinnGoods Sales May 28, 2022.

Family

Genealogy going on with me. I'm looking for information about a person: Name: Jenny Ojalehto Luonua. b.10 Jun 1903. Pennsylvania. Parents: Herman Luonua and Maria Rapinoja Luonua.Continue

Started by Jouni Salminen in Miscellaneous May 29, 2021.

© 2024   Created by Kanadan Sanomat.   Powered by

Badges  |  Report an Issue  |  Terms of Service