Pääkirjoitus 22.1.2013 Ajatuksia herättävät avioliitot

Romantiikasta tunnetun Pariisin kaduille kerääntyi tammikuun toisena sunnuntaina poliisin arvion mukaan yli 300 000 ihmistä. Kymmeneen vuoteen suurimman Ranskan pääkaupungissa nähdyn mielenosoituksen sanoma oli kuitenkin kaukana romantiikasta.

Suurmielenosoitus vastusti presidentti François Hollanden päätöstä hyväksyä viimeistään kesällä laki, joka tekee Ranskasta Euroopan yhdeksännen samaa sukupuolta olevien avioliiton hyväksyvän valtion. Lakimuutos antaisi kyseisille perheille myös adoptio-oikeuden.

Mielenosoituksen bannereissa alleviivattiin, että perheyksikön tulee olla niin sanottu ydinperhe; eli miehen, naisen ja lasten ympärille rakennettu perhe. Viestiä painotetaan sillä, että koska uutta elämää syntyy ainoastaan vastakkaista sukupuolta olevien henkilöiden petipuuhien seurauksena, on homoseksuaalisuuden oltava epäluonnollista. Argumentti on ollut myös Suomessa käydyssä keskustelussa samaa sukupuolta olevien avioliittoa vastustavien suosiossa.

Väite luonnottomuudesta on sinänsä mielenkiintoinen, koska homoseksuaalista käyttäytymistä on dokumentoitu eri eläinlajien keskuudessa runsaasti, varsinkin nisäkkäiden.

Ehkä Pariisin marssijoilla on erilainen, vähemmän luontoon liittyvä, tapa määrittää luonnollisuus. Samapa tuo, koska luonnottomuuteen vetoaminen on joka tapauksessa naturalistinen virhepäätelmä. Kuinka hyvin luonnollisuuteen vetoaminen ylipäänsä toimii ihmisten toiminnan sääntelyn määrittelyssä?

Argumentin perusteella voisi nimittäin kieltää lähestulkoon kaiken nykyajan ihmiselämään liittyvän. Vai kuinka ”luonnonmukainen” ylipäänsä on ydinvoimalla ja jalostetuilla fossiilisilla polttoaineilla pyörivä yhteiskunta? Entä pitkälle jalostettu ruoka, lääkkeet tai jopa vaatteet?

Luonnottomuuteen (ja perinteisiin) vetoaminen asettaa itse asiassa miehen, vaimon, puolitoista lasta, labradorinnoutajan ja farmarivolvon muodostaman ydinperheen varsin epäilyttävään valoon. Ydinperhemalli on nimittäin hädin tuskin ehtinyt sadan vuoden ikään.

Samaa sukupuolta olevien välisissä avioliitoissa on lopulta kyse kansalaisoikeuksista ja miten liberaali länsimainen yhteiskunta niitä toteuttaa. Tasa-arvoisessa yhteiskunnassa avioliiton tuomat juridiset oikeudet on suotava koskemaan myös samaa sukupuolta olevia pariskuntia. Se, miten esimerkiksi eri uskonnolliset yhteisöt naimapuuhansa hoitavat, on erillinen kysymys.

Ensimmäisenä maailmassa samaa sukupuolta olevien avioliitot laillistettiin Alankomaissa ja moni maa on seurannut perässä. Pohjoismaista Suomi on ainoa, jossa avioliittolakia ei ole vielä laajennettu. Kyselyiden mukaan enemmistö suomalaisista tosin on jo sukupuolineutraalin avioliittolain kannalla.

Sama tilanne on Ranskassa. Vaikka Pariisin kaduille kokoontuikin vaikuttava määrä samaa sukupuolta olevien avioliiton ja adoption hyväksymisen vastustajia, on Hollandella asiassa kuitenkin takanaan ranskalaisten enemmistö.

Samaa sukupuolta olevien avioliittojen vastustajien villeimpien argumenttien mukaan avioliittolain laajennus tuhoaa lopulta yhteiskunnan perusrakenteita, koska se vesittäisi uusia jäseniä tuottavan perhekäsityksen. Käytäntö osoittaa tämän väitteen arvon.

Avioliitot samaa sukupuolta olevien välillä ovat olleet laillisia Kanadassa liittovaltiotasolla vuodesta 2005 (Ontariossa vuodesta 2003). Vaikka kansalaisoikeudet tässä asiassa on ulotettu koskemaan toisiaan rakastavia ihmisiä kromosomeihin katsomatta, ei se ole mitenkään mystisesti lopettanut eri sukupuolta olevien halua rakastaa toisiaan ja mennä keskenään naimisiin.

Henri Pakarinen

Views: 379

Comment

You need to be a member of finnishcanadian.com to add comments!

Join finnishcanadian.com

Events

Videos

  • Add Videos
  • View All

Forum

FinnGoods Introduction 1 Reply

With so many new followers here on Social Media, we would love to (re)introduce ourselves!FinnGoods is a family operated small business (est. 2012) located in Langley BC, Canada. We were both born…Continue

Tags: Marimekko, Arabia, Iittala

Started by FinnGoods Sales in Buy, Sell & Trade. Last reply by FinnGoods Sales Mar 16.

Occupational therapy work practise 1 Reply

Hi everyone! Is there possibly any occupational therapists here who work in Canada? Or do you know one? I'm an occupational therapy student looking for a work practise place from Canada.

Started by Eveliina in Miscellaneous. Last reply by Kanadan Sanomat Sep 13, 2023.

Bringing a piece of Finland to North America – The FinnGoods Story 1 Reply

With so many new followers here on Social Media, we would love to introduce ourselves!FinnGoods is a family operated small business (est. 2012) located in Langley BC, Canada. We were both born and…Continue

Tags: Kahvi, Licorice, Varrasleipä, Finntoast, Halva

Started by FinnGoods Sales in Buy, Sell & Trade. Last reply by FinnGoods Sales May 28, 2022.

Family

Genealogy going on with me. I'm looking for information about a person: Name: Jenny Ojalehto Luonua. b.10 Jun 1903. Pennsylvania. Parents: Herman Luonua and Maria Rapinoja Luonua.Continue

Started by Jouni Salminen in Miscellaneous May 29, 2021.

© 2024   Created by Kanadan Sanomat.   Powered by

Badges  |  Report an Issue  |  Terms of Service