Romantiikasta tunnetun Pariisin kaduille kerääntyi tammikuun toisena sunnuntaina poliisin arvion mukaan yli 300 000 ihmistä. Kymmeneen vuoteen suurimman Ranskan pääkaupungissa nähdyn mielenosoituksen sanoma oli kuitenkin kaukana romantiikasta.

Suurmielenosoitus vastusti presidentti François Hollanden päätöstä hyväksyä viimeistään kesällä laki, joka tekee Ranskasta Euroopan yhdeksännen samaa sukupuolta olevien avioliiton hyväksyvän valtion. Lakimuutos antaisi kyseisille perheille myös adoptio-oikeuden.

Mielenosoituksen bannereissa alleviivattiin, että perheyksikön tulee olla niin sanottu ydinperhe; eli miehen, naisen ja lasten ympärille rakennettu perhe. Viestiä painotetaan sillä, että koska uutta elämää syntyy ainoastaan vastakkaista sukupuolta olevien henkilöiden petipuuhien seurauksena, on homoseksuaalisuuden oltava epäluonnollista. Argumentti on ollut myös Suomessa käydyssä keskustelussa samaa sukupuolta olevien avioliittoa vastustavien suosiossa.

Väite luonnottomuudesta on sinänsä mielenkiintoinen, koska homoseksuaalista käyttäytymistä on dokumentoitu eri eläinlajien keskuudessa runsaasti, varsinkin nisäkkäiden.

Ehkä Pariisin marssijoilla on erilainen, vähemmän luontoon liittyvä, tapa määrittää luonnollisuus. Samapa tuo, koska luonnottomuuteen vetoaminen on joka tapauksessa naturalistinen virhepäätelmä. Kuinka hyvin luonnollisuuteen vetoaminen ylipäänsä toimii ihmisten toiminnan sääntelyn määrittelyssä?

Argumentin perusteella voisi nimittäin kieltää lähestulkoon kaiken nykyajan ihmiselämään liittyvän. Vai kuinka ”luonnonmukainen” ylipäänsä on ydinvoimalla ja jalostetuilla fossiilisilla polttoaineilla pyörivä yhteiskunta? Entä pitkälle jalostettu ruoka, lääkkeet tai jopa vaatteet?

Luonnottomuuteen (ja perinteisiin) vetoaminen asettaa itse asiassa miehen, vaimon, puolitoista lasta, labradorinnoutajan ja farmarivolvon muodostaman ydinperheen varsin epäilyttävään valoon. Ydinperhemalli on nimittäin hädin tuskin ehtinyt sadan vuoden ikään.

Samaa sukupuolta olevien välisissä avioliitoissa on lopulta kyse kansalaisoikeuksista ja miten liberaali länsimainen yhteiskunta niitä toteuttaa. Tasa-arvoisessa yhteiskunnassa avioliiton tuomat juridiset oikeudet on suotava koskemaan myös samaa sukupuolta olevia pariskuntia. Se, miten esimerkiksi eri uskonnolliset yhteisöt naimapuuhansa hoitavat, on erillinen kysymys.

Ensimmäisenä maailmassa samaa sukupuolta olevien avioliitot laillistettiin Alankomaissa ja moni maa on seurannut perässä. Pohjoismaista Suomi on ainoa, jossa avioliittolakia ei ole vielä laajennettu. Kyselyiden mukaan enemmistö suomalaisista tosin on jo sukupuolineutraalin avioliittolain kannalla.

Sama tilanne on Ranskassa. Vaikka Pariisin kaduille kokoontuikin vaikuttava määrä samaa sukupuolta olevien avioliiton ja adoption hyväksymisen vastustajia, on Hollandella asiassa kuitenkin takanaan ranskalaisten enemmistö.

Samaa sukupuolta olevien avioliittojen vastustajien villeimpien argumenttien mukaan avioliittolain laajennus tuhoaa lopulta yhteiskunnan perusrakenteita, koska se vesittäisi uusia jäseniä tuottavan perhekäsityksen. Käytäntö osoittaa tämän väitteen arvon.

Avioliitot samaa sukupuolta olevien välillä ovat olleet laillisia Kanadassa liittovaltiotasolla vuodesta 2005 (Ontariossa vuodesta 2003). Vaikka kansalaisoikeudet tässä asiassa on ulotettu koskemaan toisiaan rakastavia ihmisiä kromosomeihin katsomatta, ei se ole mitenkään mystisesti lopettanut eri sukupuolta olevien halua rakastaa toisiaan ja mennä keskenään naimisiin.

Henri Pakarinen