Viime viikolla se iski. Istahdin töiden jälkeen tietokoneeni ääreen ja klikkasin itseni Helsingin Sanomien pariin, kun ruudulle pompsahti kiinnostavan uutisen sijasta häijy ilmoitus: ”Olet lukenut tämän viikon 5 maksutonta artikkeliasi. Jatka lukemista hankkimalla rajaton lukuoikeus alk. 9,90 €/kk.”

Karu viesti oli kuin potku palleaan, sillä vuosien saatossa olin alkanut pitää ilmaista tiedonvälitystä ja toimittajien ahkerointia itsestäänselvyytenä. Nyt, mielikuvieni murruttua, päässäni alkoi kiertää vain yksi paniikinomainen ajatus: mistä löytää uusi uutispalvelu?

Netin keskustelupalstoilla ihmiset suosittelivat englantilaisia ja ruotsalaisia sivustoja. Toiset puolestaan neuvoivat, miten nettihesarin maksumuurin saisi kierrettyä ja artikkeleita voisi lukea mielin määrin ilmaiseksi.

Sitten katseeni kiinnittyi Ilta-Lehden sivuilla nimettömänä esiintyvän henkiön kommenttiin: ”Helsingin Sanomien ahneus kostautuu lehdelle.”

Suomi24-sivustolla kirjoitellut tilaisiko sittenkin oli samoilla linjoilla. ”Ahneella on sittinen loppu”, tämä julisti ja ilmoitti pärjäävänsä aivan hyvin radion ja tv:n uutistarjonnalla.

Olisi helppo myötäillä kirjoittajan mietteitä. Mutta kumpihan tässä on lopulta ahneempi, mediatalo, joka yrittää turvata toimintansa jatkumisen vai lukija, joka tipahtaa mieluummin ajan kelkasta kuin maksaa pari euroa tiedoista, jotka toimittajat ovat kaivaneet vaivalla esille ja jäsentäneet helposti omaksuttavaan muotoon?

Lehtialaa tuntuu vaivaan sama ongelma kuin luovaa alaa yleensäkin. Kaikki haluavat hyötyä sen parissa pakertavien ihmisten saavutuksista – oli kyse sitten taitavasti kirjoitetusta artikkelista, mukaansatempaavasta elokuvasta, inspiroivasta musiikkikappaleesta tai koukuttavasta pelistä – mutta kukaan ei halua maksaa niistä mitään.

Yleinen ajatus näyttää olevan, että henkisen työn tekijät elävät jääkiekkoilijoiden ja palomiesten sijaan pelkillä kiitoksilla.

Tästä todisteena ovat kansan suosiota niittävät ryhmittymät, jotka liputtavat tekijänoikeuksien heikentämisen puolesta.

Suomalainen piraattipuolue esimerkiksi vaatii, että teosten epäkaupallisen kopioinnin ja levittämisen tulisi olla sallittua heti, kun teokset on julkaistu. Lisäksi se kannattaa nykyisen patenttijärjestelmän lakkauttamista.

Olisihan se tietysti hauskaa, jos nerojen ja taiteellisesti lahjakkaiden saavutukset olisivat kaikkien vapaasti käytettävissä. Pankkitilikin pysyisi varmemmin plussan puolella, kun jokaiselle kummilapselle ei tarvitsisi ostaa omaa elokuvaa, vaan yhdestä dvd-levystä voisi polttaa kymmeniä kopioita.

Tosiasia on kuitenkin se, että tekijänoikeuksien romuttaminen johtaisi kulttuurillisesti köyhään yhteiskuntaan.

Hittielokuvia ei synny ilman rahallista panosta, ja Sibeliuksen kappaleet olisivat jääneet säveltämättä, jos mies olisi kuollut nuorena nälkään.

Sama pätee sanoma- ja aikakauslehtiin. Jutut eivät kirjoita itse itseään, eivätkä poliitikkojen väärinkäytökset putkahda itsestään pinnalle. Jonkun muun, usein tutkivan journalistin, on kaivettava skuupit esiin.

Sitä paitsi maksetaanhan sitä hammaslääkäreillekin. Ja he sentään poraavat purukalustoja.

Viivi Pietiläinen